2½-vuotiaan uhma nukuttaessa
Meinaa mennä, tai meneekin, hermot tältä äiteeltä. Tyttöä on lähes mahdotonta saada päiväunille tai yöllä nukkumaan omaan sänkyynsä. Tytöllä on ollut oma sänky omassa huoneessaan jo reilun vuoden, mutta nukuttamisia meillä odotetaan aina kauhulla.
Yönukuttamiset ovat kuuluneet isän rooliin. Iltapalan jälkeen tyttö ja isä kiipeävät yläkertaan pisuille ja pesuilla, sitten iltasadun, hörpyn ja laulelun kautta nukkumaan. Välillä tämä toimii, mutta viime aikoina tyttö on kärppänä pystyssä sängyssä kaikkine tekosyineen miksi ei voi nukkua. On janoa ja pissähätää, nallella tai jalalla ei ole peittoa. Tai sitten yksinkertaisesti haluaa vain raivota ja huutaa äitiä. Nukuttamiseen menee ihan liikaa energiaa ja ollaan molemmat ihan väsyneitä.
Päivällä minä hoidan nukuttamiset, jotka nekään eivät enää suju kivuttomasti. Ruuan jälkeen meillä on samat rituaalit kuin illalla isän kanssa, mutta taas on tekosyyt käytössä ja raivo päällä kun periksi en anna.
Lisäksi meillä on 8 kuukautinen tyttö, joka nukkuu unensa samassa huoneessa. Hänet saakin nykyään aika helposti nukkumaan, mutta esikoisen huudot saavat hänetkin usein hereille eikä esikoista siksi voi huudattaa samassa huoneessa. Viime aikoina onkin huutanut yläkerrassa portaikon yläpäässä portin takaa.
Tänään meni taas hermot kun esikoinen poukkouli yläkerrassa laittaen valoja päälle ja mäiskien ovia auki. Kuopuksen yritin samalla nukuttaa omaan pinnikseensä. Esikoiselta vein nallet ja sanoin ettei ne tule kuin nukkumaan kanssasi. Sekään ei tehonnut ja seuraavaksi pistin saunan jakkaralle istumaan jäähylle kun jatkuvasti puokkoilee ja pitää nuorimmaista hereillä. Eikä hän tässäkään pysynyt, vaan pomppasi samantien ylös huutamaan ja juoksi vihaisena perässäni. Minun oli pakko teljetä saunan ovi, että sain hetken rauhaa ja kuopuksen nukutettua. Saunaan telkeämistä jatkoin kuopuksen nukahdettuakin ja lopulta melkein sain tytön sänkyyn nukahtamaan kun koitin olla oikein extra rauhallinen ja kiltti äiti ja annoin kaikki pusut, halit ja peittelyt mitä pyysy, mutta siltikin puokkasi ylös muka pissalle, jota ei kuitenkaan tullut. Lopulta sain hänet nukkumaan kun rupesin itse itkemään eikä tyttö halua minun itkevän.
Nyt vollotan tässä koneella ja pitäisi tehdä ruokaakin pian miehen tultua töistä. Kuopuskin herää varmasti pian ja haluaa huomioni. Kenties herättää esikoisenkin. Kaikkea muutakin tässä piti saada tehtyä tyttöjen nukkuessa, mutta olen ihan väsynyt ja itku kurkussa odotan vain koska ylhäältä kiljaistaan.
Esikoisen kanssa on nukuttamiset ollut aina vaikeita ja aina on tapeltu. On kokeiltu kiikuttaa takaisin sänkyynsä sanaakaan sanomatta, mutta iskee aivan hysteerisiä raivokohtauksia eikä tällöin saa nuorimmaista ainakaan nukahtamaan. Rutiiniakin olen koittanut luoda ja ylläpitää, mutta kovin tarkkaan aikatauluun en pääse esikoisen yöheräilyjen vuoksi, jolloin itse olen aamulla ihan kuitti tai jos päivällä kuopus ei nukukaan normaaliin aikaansa on rytmi taas ihan eri. Ulkonakin pyrin käymään aamupäivästä ja esikoiselle jakaa huomiota minkä ehdin.
Mä oon ihan rikki toisinaan. Samoin mies yönukutusten jälkeen. Hyviä vinkkejä mitä vois kokeilla?
Kommentit (4)
peesaan Nyytistä ja perusteet sille.
Siirsin tyttömme pinniksestä tavalliseen sänkyyn pari kuukautta sitten. Siihen asti esim. päikkäreille meno oli tosi helppoa: ei tarvinnut kuin nostaa tyttö pinnikseen ja sinne nukahti.
No tavallisessa sängyssä kävi niin, että ensin nukkui sielläkin ok, kunnes oivalsi, että sieltähän pääsee pois. Alkoi tulla hetken loikoilun jälkeen pois sängystä ja niinhän siinä kävi, että takaisinmeno alkoi olla aikamoista huutoa ja taistelua. Meillä ei ollut syynä jano/pissa tms vaan ihan vaan tuli pois eikä halunnut takaisin. Huone oli sama kuin pinniksen aikana, myös lelut jne..
Viikon takkusin tuon asian kanssa kunnes katkaisin asian kasaamalla pinniksen takaisin ja laitoin tytön nukkumaan sinne. Huuto ja mekastushan siitä tuli. Kerroin tytölle ihan rauhassa, että nyt nukutaan täällä kun et uudessa sängyssä pysy. Halusi kauheasti uuteen sänkyyn, mutta en antanut periksi, joutui olla pinniksessä. Heitteli kaikki unilelunsa laidan yli ja surkeana niiden perään huuteli ja itki ja huuteli minuakin. Poistuin siis makkarista heti pinnikseen laiton jälkeen. Melkein puolituntia jaksoi huutaa kunnes huoneessa hiljeni ja nukahti pinnikseen.
Se oli viimeinen kerta kun nukkui pinniksessä ja alkoi pysyä kiltisti uudessa sängyssä. Oli aivan ihanaa kun heti huomisin päikkäreille mennessä antoi mulle pusut ja toivotteli hyvää yötä ja jäi sänkyyn pussaamaan unileluaan.
Sen olen huomannut minäkin, että nukuttaminen ei johda mihinkään muuhuun kuin entistä pidempään nukuttamisrumbaan.
Toinen on se, että meillä ei mennä ollenkaan joka päivä samaan aikaan päikkäreille. Päikkäreille mennään kun tyttö itse pyytää. On ihan turha yrittää laittaa nukkumaan lasta, joka ei ole väsynyt.
Joskus tyttö pytää, että laulan unilaulun. Sen teenkin mielelläni. Sitten hän ihan itse sanoo, että äiti menee pois ja niin myös teen. Ovelta vielä lentosuukot ja sinne tuo jää. Ei aina mukahda heti, saattaa vielä vartinkin päästä kuulua juttelua.
Yöunille meno on hieman erilaista kun mennään yleensä yhtäaikaa nukkumaan. Meillä tyttö ei siis mene nukkumaan klo 7. Iltarutiinit ovat samat, mutta niiden aika vaihtelee suurestikin riippuen illasta. Iltapisut ja -pesut/-kylvyt tms, jonka jälkeen lötköttelytuokio soffalla ja juo lasin tai tuttipullon maitoa samalla. Itse hän valitsee tavan jolla maitonsa juo. On jo siis kauan juonut ruokailumaitonsa ja mehunsa lasista, eikä ole juuri koskaan käyttänyt tuttia tms, mutta iltamaitonsa saa juoda pullosta jos niin haluaa. Se on meidän kahdenkeskinen hetki, jota kukaan ei häiritse. Sen jälkeen, jos tyttö on väsynyt, menee itse nukkumaan ja käyn laulamassa tai jutellaan päivän tapahtumista. Tyttö päättää kumpaa tehdään.
Olen kokenut tuon iltarauhoittumisen kovin tarpeelliseksi. Jos jostain syystä se jää väliin, ei unen tulo tahdo onnistua millään.
Tänään meni tuohon nukuttamisrumbaan aika tarkkaan kaksi tuntia. :(
Minä olen sitä mieltä, kolmen lapsen äitinä, että lapsia ei tarvi nukuttaa. Nukutusrumbasta tulee ennemmin tai myöhemmin lasten ja vanhempien välinen taistelukenttä, joka on todella uuvuttavaa. Siis suosittelisin aivan kokonaan luopumaan nukuttamisesta.
Kun kello tulee illalla tiettyyn aikaan, niin silloin lasten on aika mennä nukkumaan. Säännöllisten tuttujen iltarutiineiden (iltapala, pesut, pisut, satu tms.) jälkeen lapsi laitetaan sänkyyn ja sanotaan hyvää yötä. Sen jälkeen vanhemmat eivät enää puhu lapselleen sanaakaan, koska on nukkuma-aika.
Viikon verran nukuttamiseen tottunut lapsi varmastikin protestoi uutta käytäntöä, mutta jos sen ajan jaksaa vanhempana olla tosi tiukka, niin palkinto on todella hyvä.
Lapsi varmastikin aluksi huutaa ja kiukuttelee, mutta antakaa vain huutaa ja kiukutella. Sellaisen käytöksen pitäisi kaikessa kasvatuksessa olla sellainen malli, jolla ei milloinkaan saa mitään tahtoa läpi. Kun lapsi huomaa, että äänellä ja vihalla ei saa mitään aikaiseksi, hän jättää sen. Mutta vain, jos pystytte olemaan todella tiukkoina ettekä lepsu.
2,5 -vuotias ymmärtää jo erittäin hyvin lähes kaikki asiat, vaikka ei ehkä osaa vielä itse tuoda omia ajatuksiaan julki. Niinpä hänelle on hyvä jo aamusta alkaen selittää, että ensi yöstä lähtien sinä nukut omassa sängyssä, emmekä nukuta sinua enää. Jo hyvissä ajoin päivällä pitää myös kertoa uudesta systeemistä ja painottaa, että mitkään temppuilut eivät auta. Samoin kannattaa kertoa, miksi näin tehdään: äiti ja isä ovat väsyneet iltatouhuin ja haluavat nukkumaan menon sujuvan paremmin. Asia kannattaa kertoa rauhallisesti useampaan kertaan ja keskustella siitä, mikäli lapsella on siihen valmiudet.
Sitten teidän vanhempien pitää tehdä keskinäinen sopimus siitä, että haluatte todella lapsen oppivan nukkumaan itsenäisesti. Tehkää etukäteen tehtävänjako eli kumpi kuuntelee huutoa ja kumpi pääsee korviaan lepuuttamaan. Teidän yhteinen rintamanne on tällä taistelukentällä paras ase lapsen uhmaa vastaan.
Tutkimustulokset osoittavat, että mitä varhemmin lapsi oppii itse nukahtamaan ja hallitsemaan omaa untaan, sitä parempi itsetunto hänelle kehittyy. Merkitystä ei ole sillä, nukkuuko lapsi omassa vai vanhempien vuoteessa, kunhan hän hallitsee nukahtamisen illalla ja myös yöllä hertätessään.
Meillä yksi lapsista oli kovapäinen ja keksi kaikkia tekosyitä, ettei tarvitsisi nukkua. Laitoimme hänelle sängyn päähän potan, vettä tuttipulloon ja palan näkkileipää. Siis jos tulee pissihätä, jano tai nälkä. Hetken kuluttua sängystä kuului vieno ääni: "Äiti, saanko tulla pyytämään sinulta anteeksi?"
Silloin minä retkahdin ja lepsuilin, otin lapseni kyyneleet silmissä syliin. Lapsi siis voitti taistelun sinä iltana, mutta sen jälkeen iltasadun jälkeen kysyin aina, pitääkö pyytää vielä jotakin anteeksi :)
Meillä helmikuussa kolme täyttävä poika, jolla vähän saman tyyppisiä vaikeuksia nukahtamisessa. Nukkuu omassa huoneessaan ja sen jälkeen kun siirtyi pinnasängystä isojen sänkyyn on ollut iltaisin samanlaista ramppausta. Meillä myös selkeät iltatoimet ja noin kasin aikaan illalla mennään sänkyyn. joskus nukahtaa vartissa, joskus menee reilu tuntikin. Itselleni tuli ekana mieleen, että onkohan teidän tytölle päiväunet jo liikaa? Itse en jaksaisi päivällä nukuttaa kuin maks puolituntia, mutta meillä poika vielä niin väsynyt (herää kuudelta) että nukahtaa kyllä päivällä hyvin. Ymmärrän kyllä ettet varmaan vielä haluaisi jättää päiväunia pois, kun on se pienempikin, niin saa itsekin hetken aikaa.
Meillä on sellaiset säännöt illalla että vettä saa kerran, pissalla käydään kerran (on vielä vaippa, joten siksi vain kerran, joskus olen sanonut että jos on hätä, niin tee vaippaan, mutta ei ole oikeasti tainnut olla, koska vaippa useimmiten kuiva). Olohuone on pojan huoneen vieressä joten noustaan sitten ohjaamaan takaisin sänkyyn vaikka sata kertaa. Joskus on huutanut jos jotain (esim vettä) ei saa, mutta meillä taas on helpompi antaa huutaa vaan kun isompi ei ihan tuohon aikaan vielä nuku vaikka onkin jo omassa sängyssään.
Auttaisikohan jos voisitte vaikka viikon verran kokeilla ettei mitään lisäpalveluja ja sitten huutaa jos huutaa. Kyllä se huutaminenkin loppuu kun lapsi huomaa ettei sillä saavuta mitään. Ja ite huomaan että meillä poika nukahtaa helpommin kun jaksaa olla rauhallinen. jos ite hermostuu, niin poika hermostuu ja sitten menee kaksinverroin aikaa rauhoitteluun ja anteeksipyyntöihin. Mutta yhteenvetona, meillä ainakaan hirveästi ei erilaiset jutu auta, poika nukahtaa sitten kun on siihen valmis, unille rauhoittuminen vaan vie enemmän aikaa (kuin esim siskolla aikoinaan), mielestäni osittain myös temperamenttikysymys.