Mitä tehdä, jos ekaluokkalaisella ei kavereita?

ja siksi ei ehkä kuulu vastakutsua.

Meillä on muutenkin hälinää ja lapset ei kaipaa muita lapsia iltaisin kylään aktiivisesti.

Nuorimman kohdalla varsinkin on, että ainokaisen äidit soittelevat poikaa useasti kylään. Vien ihan mielelläni (meillä pitkät matkat, pakko viedä). Mutta aina en jaksa lähtea auton rattiin ja kykkiä kotona odottamassa, koska haen.



Mutta on meillä sellainenkin tilanne, että eräs ainokaisen äiti sanoi suoraan, että haluaa meidän poikaa aina "lainaan", koska hänen poikansa on iltaisin tosi yksinäinen. Pojat ei koulussa leiki aktiivisesti keskenään, mutta hyvin yhdessä iltaisin. Ymmärsin tilanteen ja tämä toinen äiti hakee ja tuo meidän pojan monesti iltaisin. Ja tämä äiti ymmärtää senkin varsin hyvin, että en kamalan paljon jaksa kavereita meillä iltaisin. Kun meillä on jo isompien kaverit kylässä niin hälinää on ja nämä pienet jää sitten siihen jalkoihin. Siksi tapaavat sen toisen pojan kotona kun siellä saa olla rauhassa ja leikkiä ilman, että kukaan on aina hästäämässä siinä.



Asioista voi reilusti jutella jos vain saisit johonkin koulukaverin äitiin niin läheiset välit. Kyllä minuakin alussa vähän nolotti sanoa, että en jaksaisi kamalan paljon enää meille lisää kavereita. Mutta kun asiaa selvitettiin niin ihan humoristisesti nykyään puhutaan tämän toisen äidin kanssa "lainalapsesta" kun hän hakee minun lapsen heille.

Mutta eikö teillä ole tuttavilla/sukulaisilla lapsia? jos on, niin eikö he voisi tulla teille vaikka yökylään lomalla?

Itseasiassa sukulaiset (ne muutamat harvat) asuvat kaukana, samoin kuin ystävämme, joilla kellään ei ole lapsia - puhutaan siis sadoista kilometreistä.



En kai sitten voi muuta kuin antaa ajan mennä. Ja katsoa, etten itse yritä liikaa lapsen itsetunnon takia.

Ehkä se on sitten niin, ettei minunkaan poikani ole vielä löytänyt sitä "sydänystävää". Tai sitten näillä muilla pojilla on niin kiireistä iltaisin eivätkä kaipaa seuraa yhtä lailla! Ovathan lapset vielä pieniäkin. Sitten alkaa varmaan olla erilaista kun alkavat itse liikkua enemmän kodin ulkopuolella, meilläkin poika alkaa kolmannelta mennä itse pyörällä kouluun. Silloin menee yhtä matkaa muutaman muun samalla luokalla olevan kanssa.



No toisaalta munkin poika on välillä ihan tyytyväinen. Erityisesti on nyt viime aikoina ollut! Leikkii kyllä paljon sisarustenkin kanssa, tosin sisko on kehitysviiiveinen joten hänestä ei aina ole seuraa ja veli on vasta 3v.



Sukulaislapsia ei meilläkään ole paljon. Jotkut asuvat kaukana tai sitten emme vain muuten tapaa kuin ehkä joka toinen kk. Kavereilla ei ole samanikäisiä lapsia.



Jotenkin kaiholla ajattelen entisiä aikoja kun jokaisessa talossa oli ne 10 lasta leikkikaverina:). Ei nykyään ole niin, tai ainakin harvoin on näin!



4

Tässä vaiheessa vuotta se iltiksen hohto alkaa jo hiipua ja moni ekaluokkalainen lähtee tosi mielellään suoraan koulusta kaverin luo leikkimään. Lapsi voi sitten mennä kotiin samaan aikaan kuin muutnekin lähtisi iltiksestä, joten harrastukset yms ei vaikeuta järjestelyjä.



Meillä on se tilanne että eklaluokkailaisella on kaksi kaveria. Hän ei ole sosiaalisesti kovin taitava, ei osaa oikein kuunnella muita ja hermostuu jos joku väittää vastaan. Siksi uusia kavereita ei tahdo löytyä, eikä poika halua heitä etsiäkään. Viime viikolla nämä kaksi kaveria sitten olivat päättäneet että eivät enää otakaan meidän poikaa mukaan leikkeihin :-(



Olin ihan epätoivoissani kun kuuntelin pojan itkua ja mietin mitä voisin tehdä... Onneksi olen hyvä ystävä myös molempien noiden kaverien äitien kanssa, joten tiesin että tarvittaessa voin puhua heidän kanssaan ihan avoimesti. Tällä kertaa ei tarvinnut - opettajakin oli huomannut tilanteen ja puhunut siitä miten pitää ottaa kaikki mukaan, ja eilen leikit olivat taas sujuneet. Mutta on se hirveää, vaikka kuinka tietää että yksinäisistä lapsista voi tulla ihan tasapainoisia ja onnellisia ihmisiä, niin sydäntä riipaisee joka kerta kun oma lapsi jää joukon ulkopuolelle.

käykö koulukavereita kylässsä ja aletaan leimaamaan aspergeriksi tms jos kavreita ei tapaa vapaa-ajalla.

Huomasin että minä olin aina se joka järjestää kaverin lapselleni eli soitin ja kysyin voiko joku tulla meille jne. Eskarin kevätkautena päätin etä nyt lopetan lapsen keverisioiden järjestelyn ja opetan lapsen itse järjestämään kavereita. Tähän asti siis oli mennyt juuri niin että minä olin jonkun kaverin pyytänyt meille mutta tyttöäni ei koskaan pyydetty kenellekkään. Harjoiteltiin tytön kanssa yhdessä miten keveria pyydetään ja seurailin myös hiukan leikkejä. Meidän tyttö on hiljainen ja kiltti mutta leikeissä huomasin etä jos leikki ei ollut tyttöni ehdottaa ei än edes yrittänyt leikkiä mukana vaan kaveri leikki yksin joten sitäkin harjoiteltiin että voi joskus leikkiä leikkiä joka ei itseä niin kiinnosta.



Ja niin tyttö sai yhden hyvän ystävän joka osin oli monen muunkin ystävä mistä tietyti tuli välillä itkua kun ystävä olikin jo sopinut leikkivänsä jonkun muun kanssa. Ekan luokan puolessa välissä muutettiin ja koulu vaihtui ja alkuksi pelotti sako tyttö kavereita kun oli ollut vanhalla paikkakunnallakin vaikeaa. Toisin kävi. Pari kk meni että kavereita ei ollut mutta sitten alkoi saada kavereita. Löysi naapurista saman ikäsien tytön josta tuli paras kaveri. Minä en tiennyt että naapurissa asuu saman ikäinen tyttö mutta tyttöni luokkakaveri oli kertonut etä on siellä ollut leikkimässä joten kannustin tyttöäni menemään ovikelloa soittamaan ja kysymään voisiko tyttö tulla leikkimään ulos ja tosiaan siitä se kaveruus sitten lähti syntymään. Myöhemmin juttelin tytön äidin kanssa joka sanoi että heillä paljon iltaisin kaikkea että ei ehdi tyttöään kavereille viemään ja leikkiseuraa järjestämään ja että oli hyvä että tyttömme itse tuli kaveria kyselemään niin ei jää vanhemman tehtäväksi järjestää kyläilyjä vaan lapset itse leikeistä sopivat.



Nyt tyttöni on tokalla ja kavereita on paljon. Tiedän että monilla kavereilla on joku ns. pestis joka ei ole tyttöni mutta tyttö on tyytyväinen siihen että on leikkiseuraa. Ylensä siis hakee kaveria joka tule meilleja aloitteen tekee siis tyttöni ja aika harvoin kukaan muu kuin tämä paras kaveri hakee tyttöämme mutta se ei haittaa kun on vaan leikkiseura mikä painaa selvästi eniten.

että poika voisi tulla meille ip:n sijaan joskus. Tiedän myös, että poika on vain 10 päivää kuusta ip:ssä ja loput ajat kotonaan yksin - eli ehdotin, että tällaisina päivinäkin voisi tulla koulusta suoraan meille. Vanhemmat sanoivat, että ip:hen pitää aina soittaa ja sopia, jos ei mene - eli heille liikaa vaivaa. Ja muuten sitten poika on kotonaan tai pihallaan yksin (jos ei pääse sisälle) - eivät siis ilmiselvästi halua poikansa meille tulevan.



Toisten ekaluokkalaisten vanhempia en oikeastaan tunne ollenkaan - tunnen ulkonäöltä ja muutamia sanoja olen vaihtanut, mutta en niin hyvin.



Tuo yllä oleva tytön tarina antaa toivoa. Asuinpaikan vaihdos kyllä kiinnostaisi muutenkin...



Ap