Mies kulki melkeinpä polvillaan...

pystyy olemaan johtajatasoisen ja vielä kauniin ja seksikkään naisen kanssa.

Jos bruttotulot on tuplasti mitä itsellä, se syö helposti miestä. Uskomatonta mutta usein totta. Miehellä ei ilmeisesti ole kovin iso vehjekään?

Pakko kommentoida että vaikka itselläni on mielestäni melko kovaa luokkaa oleva itsetunto niin tuossa tilanteessa olisi varmasti sulattelemista miehenä, saatikka sitten jos sattuu vielä olemaan ongelmia itsetunnon kanssa...



Mitään järkeähän miehen käyttäytymisessä ei sinänsä ole, että tuo johtunee vain suomalaisten perinteisestä ajattelumallista että miehen pitää "tuoda leipä taloon" ja sitten on kauheat alemmuuskompleksit jos asiat kääntyvät päälaelleen.



Mutta lopuksi vielä lohdutuksena että itse olen rikkonut monia perinteisen ajattelun malleja elämäni aikana eikä se vaadi kuin kovaa tahtoa ja uskallusta luottaa siihen että itse tietää mikä omalla kohdalla on paras vaihtoehto riippumatta siitä miten naapurit, ystävät tai sukulaiset asioista ajattelevat.



Mies31

Aika marmatin tuntus äijä olevan. Jos se siitä tekee kokoajan itselleen ongelmaa niin kyllä se sitä alkaa myös rassaamaan enemmän ja enemmän.



Kyllä toi on pitkälti ihmisestä kiinni että miten ton ottaa.

Kiitos vastauksistanne.



Jotenkin silti jopa toivoin, että te miehet sanoisitte minulle, että mies vain haluaa niin sanotusti kohteliaasti ilmaista, että hänellä ei ole sitten minkäänlaista kiinnostusta...



Vaikka mitäpä sekään olisi tilannetta muuttanut.



Pitääkö minun nyt sitten surra tätä ihmissuhdetta loppuelämäni, mietinpä vain.



Minusta kun on toden teolla täysin järjetöntä, että mainitsemani tausta-varallisuus-koulutusseikat saavat määrätä suuntamme parisuhdeviidakossa.



Antakaapa muutama vinkki ja viisas neuvo, miten saan hienotunteisesti miehen älyämään, että seisomme tasantarkkaan samalla viivalla parisuhteessamme.



Ja sinulle, kakkosvastaaja, oletukseesi, että miehellä lienee pieni kalu, voin kertoa, että totta puhut, ei ole järin suurella vehkeellä varustetusta herrasta kyse, mutta - miten tämän nyt sanoisin nätisti - minusta vehkeen koko ja tyydyttämisen kyky eivät kulje välttämättä käsi kädessä.

Antakaapa muutama vinkki ja viisas neuvo, miten saan hienotunteisesti miehen älyämään, että seisomme tasantarkkaan samalla viivalla parisuhteessamme.

Tienaan tällä hetkellä noin seitsenkertaisesti sen mitä mieheni. Olemme seurustelleet noin vuoden. Olen alusta asti tehnyt selväksi, että epätasa-arvoisuutta en suvaitse ja suurin epätasa-arvoa luova tekijä tässä maailmassa tuntuu aina olevan raha. Siksi meillä on alusta asti ollut yhteiset rahat (siis ei ensitreffeistä tietenkään vaan siitä kun kaikki meni hirmu paljon vakavammaksi sitoutumiseksi). Kenenkään muun kanssa en ole koskaan pitänyt yhteisiä rahoja, mutta tämä on kyllä paras ratkaisu ikinä. Olen nähnyt paljon pariskuntia, joissa se, jolla on rahaa, matkustelee ja toinen jää sitten kotiin, koska on liian pienet tulot. Minulle taas on aivan päivänselvää, että molemmilla tulee olla yhtäläinen elintaso, riippumatta siitä kumpi tuo enemmän ja kumpi vähemmän rahaa siihen yhteiseen pottiin. KOSKA SIINÄ RAKENNETAAN YHTEISTÄ TULEVAISUUTTA, ei erillisiä elämiä.

Omalla käyttäytymisellä saa parhaiten toiselle vakuutettua, että hän on tasa-arvoinen. Aivan pienilläkin vihjeillä (voivat olla tiedostamattomia) voi kertoa toisen olevan eriarvoinen. Mieheni piti aluksi itseään tyhmänä, koska tiesin paljon asioita ja kaikista aiheista. Sittemmin hän on ymmärtänyt, että tietoni tulevat laajemmasta kokemuksesta, eikä älystä.

tottakai olen valmis jakamaan omastani ja omani. Mutta kun en edes pääse jakamaan, perhana. Tai nätimmin sanottuna huokaus.



Ja mitä tulee tietämisiin, niin tämä ihana mies tietää niin tavattoman monesta asiasta ihan taatusti paljon enemmän kuin minä.



Mitä sitten, vaikka osaisinkin ulkoa Goethen ja Schillerin teokset ja osaisin hyräillä mukana oopperakirjallisuuden kaikki tärkeimmät teokset - paljon enemmän arvostan hänen kykyään pilkkoa puuta ja katsoa minua hellästi silmiin.

Jos miehen itsetunto ei kertakaikkiaan ole hyvä, niin ei kai siihen oikein ulkopuolinen voi vaikuttaa.

Itsellä on parikin miesjuttua kariutunut mielestäni juuri tähän - ensin on ollut kaikki hyvin, sitten on alettu kysellä enemmän ja enemmän työstä, koulutuksesta ja raha-asioista ja sitten vetäydytty.... Surullista! Etenkin kun nelikymppisenä ei tunnu niitä omanlaisia miehiä olevan vapaana ja toisaalta siksi , kun tällä iällä osaa niin hyvin arvostaa monenlaisia ihmisiä ja käden taitoa.

Lohtu sekin. Vaikka laiha. Hieman tosin nolotti kun luin äsken tuota huomautusta puiden pilkkomisesta - luulevatko nyt sitten arvon miehet, että olenkin tässä suhteessa vain ollut etsimässä hantlankaria; mutta osasit lukea syvemmän tarkoitukseni: eli että minun maailmassani on käytännön äly ja osaaminen kuten myös tunneäly arvoasteikossa huomattavan korkealla, korkeammalla kuin tohtorinhattu ja pankkitilin saldo.

Huokaus.