Ppt.t,millainen päivärytmi teillä on hoitolasten kanssa?
Kaipaan vinkkejä...:)
Kommentit (34)
Itse suosin sellaisia ruokia, mitä voi laittaa leivinuunissa. Laitan ruuan hautumaan, kun lähdetään ulos ja ruoka on valmista, kun tullaan sisälle.
Keitot puolestaan saavat porista hiljalleen liedellä, kun ollan ulkoilemassa.
Yleensäkkin yritän tehdä mahdollisemman paljon valmiiksi edellisenä iltana, aamupalan aikaan. Esim. salaatit teen aamupalan aikana valmiiksi, samoin kastikkeet saatan tehdä edellisenä iltana valmiiksi ja lämmitän sitten kastikkeen mikrossa ym.
T:edellinen kirjoittaja ennen tuota kysyjää.
Kuka siellä ruoan laittaa ja milloin? Minulla ruoanlaitto kestää sen puolituntia tai tunnin, joskus kauemminkin riippuen ruoasta. Ja juuri tuon ruoanlaiton takia kaikki muu jää vähemmälle, ruoka kun pitää olla tuoretta ja vastavalmistettua.
ja jätetään kiehumaan,hautumaan valmiiksi.
Esim.aamupalan aikana on helppo valmistella lounas tai sitten edellisenä iltana.
Koska harvalla on nopeaa jäähdytysmahdollisuutta, ja ruoka ei ole enää standardien mukaista, jos sen on edellisenä päivänä valmistanut.
Toisaalta ihan ymmärrettävää, mutta taas sitten toisaalta harmittaa, miten paljon lasten ajasta menee pelkkään ruoanlaittoon.
Eineksiä en minäkään suosi, mutta jos ruoka olisi edellisenä päivänä valmistettua kotiruokaa, niin siitähän hyötyisivät sekä lapset että hoitaja.
T. 24, joka on yksityinen pph, ja kysyin asiaa kaupungin päivähoitovastaavalta
kiinnitin huomiota ryhmäkokoosi..Onko sinulla todellakin oma 3v ja sitten 4 vierasta lasta hoidossa? Melkoisen riskin otat jos on ryhmän ylitys. Pph:lla saa olla vain se 4,5 lasta. Ja se puolikas ei voi olla muu kuin eskari- tai koululainen. Ja oma lapsi lasketaan ryhmän kokoon.
Juuri tänään sain kuulla harmittavan uutisen yhdestä pph:sta. Sai varoituksen kun oli liikaa lapsia kirjoilla.Ja jos varoituksia alkaa tulemaan ei varmaan sillä pph:lla taida enää olla töitä....
Hyvät vanhemmat! Tarkistakaa ettei teidän lasten hoitajanne ylitä ryhmäkokoja.Jos ylittää niin ilmoittakaa heti päivähoidonohjaajalle. Valitettavasti on paljon kuntia jotka eivät noudata LAKIA.:-( Ryhmäkokoja EI SAA ylittää.
T: yks. pph joka ei mistään hinnasta ottaisi ylimääräistä hoitolasta.
Ryhmässä tällä hetkellä omat 3½v. ja 5v. sekä yksi kokopäiväinen 1v10kk ja yksi koululainen iltapäivisin.
Kerhopäivinä:
7.30-8 hoitolapsi tulee ja syö aamupalansa (omat yleensä jo syöneet ja katselevat lastenohjelmia/leikkivät)
8.20 Pukemaan ja viemään omat kerhoon
8.40 Hoitolapsen kanssa takaisin sisälle valmistelemaan ruokaa, joka valmistuu/odottaa uunissa sisälle tuloa
10 viimeistään hoitolapsen kanssa puistoon
11.30 kerho loppuu, suoraan sisälle
11.45 lounas, vaipanvaihto ja unille valmistautuminen
12.15-14 hoitolapsi päikkäreillä, omat leikkii/pelaa keskenään/koululaisen kanssa, itse juon päiväkahvit ja valmistelen välipalan, koululainen tulee joko 12.15 tai 13.15
14.10 välipala
14.30 koululainen lähtee, muiden kanssa askartelua, lorupussia tms. tai vapaata leikkiä ja itse teen pieniä kotiaskareita samalla
15.30-16 hoitolapsi haetaan
Silloin kun kerhoa ei ole ulkoillaan yleensä 9-11, ja ruoan valmistan sisälle tultua. Loppupäivä saman kaavan mukaan.
Eli pääsääntöisesti meillä on aina samana päivänä valmistettua ruokaa. Itse teen viikon ruokalistan kerrallaan, jolloin pystyn suunnittelemaan ruoat siten, että kerhopäivinä on joko uuniruokia tai keittoja ym. jotka voi tehdä etukäteen ja jättää odottamaanlämpimään uuniin, esim. keitot keitän lähes valmiiksi ja laitan teräskattilassa 75 asteiseen uuniin ulkoilun ajaksi, uuniruoat laitan myös kypsymään hiljalleen miedolla lämmöllä, sitten niinä päivinä kun kerhoa ei ole ja teen ruoan vasta ulkoilun jälkeen syödään kastikkeita, wokkia tms. perunoiden/riisin/makaronin kera.
kuuluu meidän työhön, joten en suostu tekemään sitä illalla/aamulla ennen lasten tuloa, vaan työaikana! Ja tätä suosittelen muillekin, kaikki työhön kuuluva tehdään työ- eikä vapaa-aikana
Mies menee itse aina 13-14 töihin eli syö meidän kans lounasta.
T. se yks ketjuun vastannu pph
vastavalmistettua. Siis salaatin/raasteet ymmärrän, mutta eikö ruokaa voi tehdä edellisenä iltana valmiiksi ja sitten lämmittää seuraavana päivänä?
Täällä ei ainakaan ole mitään sääntöjä vastavalmistetusta ruoasta, ainakaan yksityisille hoitajille. Teen ruoan lähestulkoon aina edellisenä iltana (siis isomman satsin perheen iltaruokaa). Jos sitä ei ole jäänyt tarpeeksi tai emme ole olleet edes kotona syömässä, laitan ruoan aamupäivällä, mutta kyllähän se on pois lasten kanssa vietetystä ajasta. En nimittäin herää sen takia jo kuudelta. :)
Meillä lapset on ulkoilun jälkeen tosi nälkäisiä, ruokaa on saatava heti. Ei siinä auta ulkoilun aikaistaminen, ulkoilu kun herättää mukavasti ruokahalun!
Vastaaja 19/20
Meille ensimmäinen lapsi tulee 6.00-6.30 ja viimeinen lähtee 20.00-20.30. Ja ylitöistä ei edes makseta kunnolla ja ne sit kannattaa pitää vapaana ja vanhemmat "valittaa" kun lapset ei halua varahoitoon.
miksi suostut tollaisiin päiviin?? mitä omat lapset sanoo, kun ei voi olla äidin kanssa kun on aina "joku ylimääräinen"?
Kuka siellä ruoan laittaa ja milloin? Minulla ruoanlaitto kestää sen puolituntia tai tunnin, joskus kauemminkin riippuen ruoasta. Ja juuri tuon ruoanlaiton takia kaikki muu jää vähemmälle, ruoka kun pitää olla tuoretta ja vastavalmistettua.