oletko koskaan kokenut kuolemanpelkoa ja

olevani masentunut. pärjään hyvin ja pyöritän kotiamme. lapsemme on jo pian 2 vuotias..

-2

minusta tuo kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. Voit puhua neuvolassakin. Pääasia on, että haet apua. Ongelmasi on yleinen ja uskon, että jo tuon perusteella mitä kerroin asia lähtee eteenpäin.

lapsen ensimmäisen vuoden aikana. Mutta siis, yleensä... Oletko ajatellut kauan noin? Luonnollisesti lapsen saanut äiti on huolissaan ja pelkääkin, mutta mielestäni kirjoituksesi perusteella kuulostaa, että sinulla ei ole pelkästään siitä kyse. "Näen mieheni makaavan arkussa" yms. kuulostaa pakkoajatuksilta, mutta tosiaan, tämähän on vain parin kirjoittamasi rivin perusteella. Riippuu miten asia vaivaa sinua, mutta tuo on kyllä yksi oire. Hyvä, ettei muita ole ja turha niitä on erikseen etsiäkään. Jos kuitenkin haluat niin puhu neuvolassa, ei siitä haittaakaan ole varmaankaan. :-)

Ja ap, kannattaa kuitenkin jatkaa hoitoja. Ei kerrasta tai parista vielä hyötyä välttämättä huomaakaan. Sinulla taitaa ajatuksesi liittyä tuon sairastumisesi kriisiin. Voimia!

4

asian puheeksi neuvolassa silloin kun vauva oli muutaman viikon ikäinen ja näin ihan hirvetiä painajaisia, unissnai heittelin joka yö tyynyjä ja etsin vauvaa. tätä jatkui 6 viikkoa joka yö. sitten tilanne helpotti. nuo kamalat ajatukset tulevat varsinkin illalla ja lapsen päiväunien aikaan. eli silloinkun minulla on aikaa ajatella tai jos olen yksin. muuten olen normaali iloinen itseni.

olevani masentunut. pärjään hyvin ja pyöritän kotiamme. lapsemme on jo pian 2 vuotias..

-2

minusta tuo kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. Voit puhua neuvolassakin. Pääasia on, että haet apua. Ongelmasi on yleinen ja uskon, että jo tuon perusteella mitä kerroin asia lähtee eteenpäin.

lapsen ensimmäisen vuoden aikana. Mutta siis, yleensä... Oletko ajatellut kauan noin? Luonnollisesti lapsen saanut äiti on huolissaan ja pelkääkin, mutta mielestäni kirjoituksesi perusteella kuulostaa, että sinulla ei ole pelkästään siitä kyse. "Näen mieheni makaavan arkussa" yms. kuulostaa pakkoajatuksilta, mutta tosiaan, tämähän on vain parin kirjoittamasi rivin perusteella. Riippuu miten asia vaivaa sinua, mutta tuo on kyllä yksi oire. Hyvä, ettei muita ole ja turha niitä on erikseen etsiäkään. Jos kuitenkin haluat niin puhu neuvolassa, ei siitä haittaakaan ole varmaankaan. :-)

Ja ap, kannattaa kuitenkin jatkaa hoitoja. Ei kerrasta tai parista vielä hyötyä välttämättä huomaakaan. Sinulla taitaa ajatuksesi liittyä tuon sairastumisesi kriisiin. Voimia!

4

eikä taustalla ollut mitään sairautta tai läheisen kuolemaa tms. Lopulta ymmärsin, että omatuntoni ei ollut puhdas ja jos nyt kuolen niin helvettiin joudun. Sain onneksi avauduttua, tulin uskoon, ja vips, kuoleman pelko pois. Olen joitakin kertoja myöhemminkin pelännyt kuolemaa, mutta lopulta olen hokannut että on taas jotain omallatunnolla, en olisi valmis kuolemaan. Pitänyt taas rippi-isälle mennä juttelemaan.

Nyt olen valmis elämään, ja sitä toivonkin tietysti varsinkin kun on pieniä lapsiakin, mutta valmis myös kuolemaan jos Jumala sen näkee parhaaksi.

Mun korviin kuulostaa pakkoajatuksilta. Itsellä sellaset puhkesi henkisesti rankassa tilanteessa, parisuhteen ollessa huono jne ja äärimmäisessä ahdistuksessa. Kenellekään en kertonut - pelkäsin että valkotakkiset hakee pois. Näin tappounia, pelkäsin saksia ja veitsiä jne. Ne olivat mulla oire äärimmäiseen ahdistukseen, jotka lähti automaattisesti pois, kun ahdistus helpottui. Mun kohdalla kyse oli siitä, etten itsekään tiennyt mikä mua vaivasi ja ahdisti. Psyyke on jännä juttu, kun heittelee tuollaisia ajatuksia. Ja koska ne on ällöttäviä, niin seuraavaksi sitten pelkääkin tulevansa hulluksi.



Suosittelen, että haet apua. Kerro selvästi ja vähättelemättä oireet, siitä on sulle hyötyä. Näihin juttuihin on oikeasti toimivat hoidot: niin kemialliset kuin terapeuttiset.



Mutta tarkoitan siis vaan, että sulla menee hirveä määrä ylimääräistä energiaa noihin asioihin. On myös mahdollista että ne pahenee tai "etenee". Suosittelen siis selvittämään asian pikaisesti, rohkeasti. Ei tarvitse pelätä, ratkaisu löytyy.

neuvoista ja tuesta. osaan ottaa ajtukseni jo nyt ihan eri tavalla. nyt jo alan ymmärttää oikeasti pelkääväni turhaan, ja alan ymmärtää ettei näin kuulu ajatella.. ja tiedän etten ole yksin. kiitos <3



-2

myös harkinnut hakeutuvani terapeutin juttusille koska poden ihan järjetöntä kuoleman pelkoa. kaikki alkoi kun tulin raskaaksi, raskausaikana pelkäsin miehen kuolemaan, vauvan synnyttyä vauvan ja nyt omaa kuolemaa. joka ilta olen tuntevinani vaikka mitä oireita ja välillä menen ihan hysteeriseksi. välillä näen mieheni makaamassa kuolleena arkussaan. tämä pelko vaikeuttaa elämääni todella. olen koko ajan peloissani, olen herkkä ja itkeskelen. joka kerta kun tyttäremme halaa minua, alkaa itkettää koska pelkään sen olevan viimeinen kerta. olen nyt liian onnellinen ja pelkään ettei tämä voi jatkua näin. jostain syystä en siis omasta mielestäni ansaitse perhettä ja onnea :(

En niinkään pelkää kuolemaa tapahtumana, sillä ajattelen että se on niinkuin nukahtaisi ja eihän sen jälkeen mistään mitään tajua, mutta kun haluan elää, nähdä lasten kasvavan ja tehdä vielä vaikka mitä ihania juttuja mieheni kanssa. Tuntuu että yhtäkkiä kaikkialla on ruumisautoa, surupukuisia ihmisiä, lehdissä juttuja tyyliin menetin äitini liian varhain jne.

Mitä sinä pelkäät kuolemassa eniten?

minusta tuo kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. Voit puhua neuvolassakin. Pääasia on, että haet apua. Ongelmasi on yleinen ja uskon, että jo tuon perusteella mitä kerroin asia lähtee eteenpäin.

olevani masentunut. pärjään hyvin ja pyöritän kotiamme. lapsemme on jo pian 2 vuotias..

-2

minusta tuo kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. Voit puhua neuvolassakin. Pääasia on, että haet apua. Ongelmasi on yleinen ja uskon, että jo tuon perusteella mitä kerroin asia lähtee eteenpäin.

suvussa todella paljon masennusta ja mielenterveydellisiä ongelmia eli voi olla jotain masennusta.. enpä oo tullu ajatelleeks..



-2

että lapseni joutuisi kasvamaan ilman äitiä. tahdon nähdä kuinka lapseni kasvaa aikuiseksi. pelkään sitä kuinka mies osaa opastaa tyttöä naiseksi tulemisessa, jos tytön äiti on kuollut. miehen ja lapsen kuolemassa tietysti pelkään omaa suruani ja ikävääni, ja lapsen menetyksiä, elämää ja asioita joita lapsi ei ehtisi nähdä..

eniten pelkään sitä että minua ei olisi olemassa enää ikinä. olen ehkä hieman itsekeskeinenkin, kun en haluaisi kuolla koskaan. en halua olla olematta olemassa. en kuulu kirkkoon, en usko jumalaan, joten todella uskon kaiken päättyvän kuolemaan ja olen hieman kateellinen uskovaisille jotka pystyvät uskomaan siihen että elämä jatkuu kuoleman jälkeen ja joskus vielä tapaamme menetetyt rakkaamme.

ja kakkosraskaudessa pelkäsin,että esikoiselleni sattuu jotain,itkin kotona jos hän oli mummolassa ja laskin tunteja etää saisin hänet takaisin kotiin. Nämä ovat tainneet johtua hormooneiden yliannostuksesta,ja menneet ohi kun raskaus ja imetys on loppunut.