Johtuuko tämä päiväkodista vai mistä??
Nyt on pakko esittää kauan mieltä kaihertanut asia: Asumme isossa lähiössä, isossa kerrostalossa missä paljon lapsia. Olen talon ainoa kotiäiti, lapseni ovat alle kouluikäisiä. Olen opettanut lapsille hyviä käytöstapoja, mihin kuuluu toisten huomioonottaminen, eli kaikki otetaan mukaan leikkiin jne. Puutun välittömästi kiusaamiseen (olen siis lasten ulkoillessa pihalla "vahdissa" ainoana vanhempana tässä talossa). Kaikki talon muut lapset ovat hoidossa, ja hoitopäivän jälkeen ulkoilevat omin nokkinensa pihalla. Käytös on todella jyräävää, ilkeää (tämä tytöillä), ja myös väkivaltaista. Koko ajan on joku ketä kiusataan, tönitään, lyödään, ei oteta leikkiin jne. kiusattava vaihtelee päivittäin, syynä vaikkapa se että saapuu leikkiin viimeisenä, eli ei pääse enää mukaan. Omat lapseni siis joutuvat myös aina vuorostaan kiusatuiksi, ja olen niin kyllästynyt olemaan se pihapoliisi joka puuttuu kaikkien tekemisiin. Lasten vanhempia ei pihalla näy, työpäivän jälkeen ei enää sitten jakseta olla lasten kanssa? Kuitenkin pointti on se, että huomaan selvän eron omien kotihoidossa olevien lasteni ja päiväkotilasten välillä. Omieni ei tarvitse joka päivä elää "villin lännen" ehtojen mukaan isossa ryhmässä, vaan saavat tehdä kaikkea rauhassa ja se näkyy käytöksessä! Ja myös minun lapseni kiusaavat ja tappelevat, mutta siihen puututaan heti (koska olen aina paikalla). Tämä nyt on tätäpäivää, lapset voivat huonosti, joka viides alle kouluikäinen tarvitsisi kuulemma psykiatrin hoitoa, mistähän se johtuu????
Kommentit (41)
mitä eri alan asiantuntijat puhuvat kasvatuksesta.
Eivät muuten ole sitä mieltä, että äitylin pitää hyökätä välittömästi puolustamaan omia avuttomia mussujaan kun niille joku pikkusen pahasti sanoo.
Paitsi jos haluaa, että mussukka joutuu aikuisena lähes psykoosiin heti kun pitäs pystyä ratkomaan joku pikkuinen ristiriitatilanne esim. työyhteisössä ja äityli ei olekaan pitämässä puolia vaan pitäs sevitä ihan itse..... Mutta kun ei ole oppinut.
Minun lapset on muuten kotihoidossa ja ulkoilevat vanhempiensa kanssa ;-)
Päiväkodissa päivät oleminen on lapselle työtä, raskasta sellaista. Koko ajan täytyy ottaa huomioon muita lapsia, käyttäytyä kunnolla ja odottaa vuoroaan. Ei siis ole mikään ihme, että lasten väsymys purkautuu kotona, eihän lapselta voi odottaa jatkuvasti pelkkää erinomaista käytöstäkään, kuten ei vanhemmiltakaan. Päiväkodin opettajana voin sanoa, että päiväkodissa panostetaan kyllä lasten kasvatukseen ja riitoihin yms. pututaan, toki joskus on hyvä myös antaa lasten selvittää riitansa keskenään, kuitenkin niin, että aikuinen valvoo, että tilanne selviää.
En usko, syyllistä kannattaa etsiä päiväkodin kasvatuksesta, mutta toki isot lapsiryhmät vaikuttavat lasten jaksamiseen, sehän on selvää! Ja tottahan toki olisi hyvä, että päiväkotilasten vanhemmat viettäisivät illat lastensa kanssa ja hoitaisivat silloin oman kasvatusvelvoitteensa...
olemalla paikalla ja neuvomassa miten kuuluu käyttäytyä. kyse on kuitenkin alle kouluikäisistä, isompana sitten menevät yksin ja sittenhän se nähdään menikö tämä mun kasvatus hukkaan vai ei : )
ap joskus päästää lapsesi ulos itsekseen ja tarkkailet tilannetta vaikka ikkunasta. Luultavasti jyräävät ihan samalla tavalla kuin muutkin :) Lapset käyttäytyvät niin kovi eri tavalla, kun ei äidin silmä ole siinä vahtimassa.
Käytän julkista liikennettä, terveyspalveluita, kirjastoa näin esimerkiksi. Mutta en ole työkkärissä kirjoilla, en hae toimeentulotukea, en ole hakenut asumistukea jne. Tuli mieleen, että paljonko niitä hoitomaksuja maksetaan kuukaudessa, ja kattaako tämä kaiken, vai jääkö siitä vielä vähän veronmaksajien harteille : )
Otan vastuun omistani, ota myös sinä omistasi. -ap
Hmm, mä saan susta vähän sellaisen kuvan, että jos näiden kauhukakaroiden niin kovasti parjaamasi vanhemmat tulisivat sinne pihalle, sinun tarkasti leijonaemon lailla valvomaan valtakuntaasi, niin siitä sinä vasta riemastuisit. Seuraavaksi olisit valittamassa täällä kuinka muut vanhemmat ei osaa kasvattaa lapsiaan blaablaablaa.
Käytän julkista liikennettä, terveyspalveluita, kirjastoa näin esimerkiksi. Mutta en ole työkkärissä kirjoilla, en hae toimeentulotukea, en ole hakenut asumistukea jne. Tuli mieleen, että paljonko niitä hoitomaksuja maksetaan kuukaudessa, ja kattaako tämä kaiken, vai jääkö siitä vielä vähän veronmaksajien harteille : )
olet just sellanen besserwisseri, jota en naapurustooni toivo. Surku sun lapsille... Mutta joo, sen edestään löytää... t. mamma 45v ja jo isot (päiväkodissa ja pihoilla hillunneet) lapset 17, 15 ja 14. Surullinen olen sun puolesta, anna lasten olla lapsia ja oppia käyttäytymistä omissa porukoissaankin. Surettaa sun muksujen puolesta hiukan...
Käytän julkista liikennettä, terveyspalveluita, kirjastoa näin esimerkiksi. Mutta en ole työkkärissä kirjoilla, en hae toimeentulotukea, en ole hakenut asumistukea jne. Tuli mieleen, että paljonko niitä hoitomaksuja maksetaan kuukaudessa, ja kattaako tämä kaiken, vai jääkö siitä vielä vähän veronmaksajien harteille : )
Olisin todella iloinen, jos muidenkin lasten vanhemmat tulisivat pihalle, ja niin olisivat varmasti lapsetkin!!! En ole todellakaan mikään valittaja pihalla ja omat lapset osaavat kiusaamiset ym. (niinkuin ekaviestissä kirjoitin) mutta kun on iso lapsilauma, missä koko ajan joku itkee, kiljuu, huutaa äitiä (kenenkään tulematta parvekkeelle katsomaan) niin siinä ei ole kivaa kellään. Vastuuta perään edelleen!
kuluttaa paljon enemmän ne joiden lapset on päiväkodissa, jopa verotulot huomioiden.
Itse olin hyvällä omalla tunnolla kotiäitinä lähes kolme vuotta,sillä oli vakituinen työ kuitenkin johon palata mm. hoitovapaan jälkeen.Olen siis käytännössä todennut kuinka paljon enemmän veroja suhteessa tuloihinsa nähden esim. kotiäiti maksaa omista sosiaalietuuksuusistaan,että aika turhauttavaa lueskella juttuja kuinka verovaroja tuhlataan :(..minulla on kuitenkin useamman vuoden työssäkäymiskokemus ennen kuin sain rakkaat lapseni.
Eiköhän jokainen vanhempi hoida lapsensa niinkuin elämäntilanne ja muut jutut antaa myöten,ei kaikki vanhemmat jaksa keskittyä lastensa "kasvattamiseen" ,vaan antaa heidän touhuta rauhassa omiaan ja luottaa sitten kai tuuriin että tulee täyspäisiä lapsia..On niin vanhemmasta kiinni tämäkin juttu.
Hassua sanoa,ettei vanhemmat jaksa olla enää työpäivän jälkeen lastensa kanssa,ajatella niitä lapsia - ja tosiaan sitä väsymystä hoitopäivän jälkeen - hoitopäivä kun saattaa venyä toisilla pidemmäksi kuin monen aikuisen työpäivä,sehän on faktaa.
Kyllä niitä lapsia hankitaan,mutta ei niistä pidetä huolta!
Itse palasin jokin kuukausi sitten työelämään ja laitoin tietysti tilanteen sanelemana lapset päivähoitoon.Paljon on tullut positiivista,mutta kyllä ne lapset imevät toisistaan ensisijaisesti niitä negatiivisia juttuja.On meilläkin lapset olleet kiukkuisia ja väsyneitä ennenkin,muttei sitä ole aikaisemmin purettu toista lyömällä,puremalla,nipistelemällä,nimittelyllä,lällättelyllä.Normijuttuja lapsilta noin muuten,kun yleismaailmallisesti ajatellaan,mutta kumma juttu että lapset oppivat sen selkeästi päiväkodista (siis toisilta lapsilta!)!!!
Onhan se eri tilanne,kun joutuu siellä kilpailemaan huomiosta useamman yksilön kesken.Kotona se meininki voi olla hieman rauhallisempaa,ei välttämättä,mutta edelleenkin riipuen vanhemmista/kasvattajista.
En lähtisi siis suorastaan morkkaamaan kotiäitejä,joka eivät (kaikki) tosiaankaan ole laiskoja.Enkä morkkaisi työssäkäyviäkään äitejä,ihailtavaa jos pystyy hoitamaan minkään kärsimättä sekä työnsä että kotiasiansa.Ja tilanteet voivat monesti olla ns. pakon sanelemia.
Ja muistettava on,että lapset on lapsia,se julmuus joka meissä kytee näkyy lasten käytöksessä,he kun eivät osaa säädellä tunteitaan/käytöstään niin kuin me aikuiset (?) eikä heillä ole vielä selkeätä kykyä asettua toisen (esim. kiusatun) asemaan ym.ym.,joten ohjausta tarvitaan!
Jos olisin pinon aloittaja,vaihtaisin pihapiiriä,sillä ei ole sinun asiasi kasvattaa muiden lapsia ,varsinkaan jos et saa siitä palkkaa.Kyllä niiden ah niin väsyneiden vanhempien pitäisi olla se ensisijainen peräänkatsoja niille ah niin väsyneille lapsilleen.Vai mitä?
Eihän kukaan ole sitä mieltä, että lasten huono ja väkivaltainen käytös olisi sallittua??? Itse annan 5-vuotiaani toki ulkoilla itsekseen sovitulla alueella. Tiedän kenen kanssa leikkii ja naapurin pojat ovat hyvin kasvatettuja. sellaisten normaalikäytöksisten lasten kanssa on hyvä opetella niitä hiekkalaatikon sääntöjä ja opetella selviämään itse konflikteista. En uskaltaisi päästää ulos, jos tietäisin että mukana on apn mainitsemia riiviöitä. Eikä ap varmaan sitä tarkoittanutkaan. Itsekin olisin vahtimassa haukkana, jos pihalla leikkisi käytöshäiriöisiä, väkivaltaisia ja tottelemattomia lapsia.
Lapseni käyttäytyvät hyvin. Meillä opetetaan kotona käytöstavat ja lapseni ovat kyllä kiitosta käytöksestään saaneet sekä tarhasta ja koulusta.
On lapsia, jotka käyttäytyvät ap:n kuvailemalla tavalla. Kotoa se vika löytyy. Päiväkoti voi tehdä jotain, mutta jos kotona ei opeteta lapsia käyttäytymään, ei siihen päiväkoti yksinään pysty :(.
niin menkää iltapäivisin johonkin puistoon.. Antaa muiden räkänokkien elää ja olla pellossa.
Kyllä se on tasan tarkkaan vanhemmista ja kasvatuksesta kiinni.
T:yhden lapsen äiti ja lastentarhanopettaja
kun muuttaminen. Kotikasvatus ja vanhempien asenne näkyy lasten käytöksessä. Paahoin pelkään, ettei sun tilanne tule muutumaan. Muuta alueelle, jonka sosiaalinen rakenne on toisnlainen.
Joo, tuota muuttamista ollaan miehen kanssa suunniteltu jo jonkun aikaa.. Mutta missähän sitä olisi asiat paremmin? Nykyinen asuinpaikka on ns. parempaa aluetta (yleisen käsityksen, ei minun käsitykseni mukaan), eli ei asuta kaupungin hurjimmassa lähilössä, eikä kaupungin vuokratalossa. Täällä asuu työssäkäyviä, hyvin toimeentulevia ihmisiä, kaikin puolin "hyvää aluetta". Ja tänne muutettiin, koska halusin lapsille paaljon kavereita.
Ja anna tosiaan muksujesi joskus olla ihan vaan lapsina kavereittensa kanssa... Voit ehkä yllättyä mitä sun kullannuput oikeesti osaa. Mutta kyllä se koulussa tulee vastaan anyway.