turun sanomien mielipidepalstalta poimittua
voiko aikuinen ihminen olla näin tyhmä ja tietämätön mistään?
Naantalin kuntalisän ehdot kummeksuttavat
Postiluukusta kolahti Naantalin kaupungin Nasta-tiedotuslehden numero 2/2009, enkä ollut uskoa lukemaani kotihoidontuen kuntalisän ehdoista. Kun taloudessa on alle 3-vuotiaita ja yli 3-vuotiaita alle kouluikäisiä, niin saadakseen kotihoidontuen kuntalisän on alle kouluikäisen yli 3-vuotiaan oltava kotona vanhemman hoidossa. Eikö Suomen laissa enää luekaan, että kaikilla 3-vuotiailla on oikeus kunnalliseen päivähoitoon? Ja ilmaisessa esiopetuksessakaan isompi lapsi saisi olla vain osapäiväisesti. Entä jos se ei riittäisi lapselle ja hän olisi sen takia kouluun mennessään taidoiltaan heikompi?
Onko kunnallinen päivähoito nykyisiin siis vain säiliö, jonne töissä käyvät vanhemmat saavat viedä lapsensa? Oletin, että se on paikka, jossa lapsi saa leikkiä ja kehittyä ikätovereidensa seurassa. Kun yksi vanhempi on kotona, niin ei se päivähoito kovin halpaa ole. Olimmekin iloisia, kun kuulimme kuntalisästä, sillä oli taloudellisesti todella tiukkaa hoitaa esikoista kotona kodinhoitotuella.
Olisin ymmärtänyt, jos ehtona olisi ollut, ettei yli 3-vuotias alle kouluikäinen saisi olla kokopäiväisesti ma-pe päiväkodissa, mutta se että lapsen pitäisi luopua oikeuksistaan kaupungin ehtojen ja perheen taloudellisen tilanteen takia, tuntuu julmalta.
Onhan Naantalissa yli 3-vuotiaille kerho, joka toimii 3x3 tuntia viikossa, mutta kyllä lapsella pitäisi olla vaihtoehtoinen oikeus päiväkotiin ilman, että perheen taloudellinen tilanne heikkenisi sen vuoksi.
Miten esimerkiksi maahanmuuttajalapset oppisivat suomea, jos he olisivat vanhemman kanssa kotona? Äiti tai isä ei muutenkaan pysty tarjoamaan yli 3-vuotiaalle kaikkea sitä, mitä lapsi tarvitsee. On täysin mahdotonta ryhtyä samoihin leikkeihin, mitä ikätovereiden kanssa leikitään. Vai onko kenties tiede tehnyt käännöksen ja pitääkin nyt hyvänä, että lapsilla on vanhempiinsa kaverisuhteet?
Yli 3-vuotiaan on hyvä olla muutamana päivänä päiväkodissa; oppia ja leikkiä kaikkea sitä, mitä kotona ei voi. Ei vauva- tai taaperovanhemmalla ole edes mahdollista tarjota 3-vuotiaalle yhtä touhukasta päivää, kun mihin tarha pystyy.
Olemme puolisoni kanssa etsineet Naantalin alueelta sopivaa omakotitaloa nimenoman kotihoidontuen kuntalisän vuoksi, ettei minun tarvitsisi pieniä lapsiani viedä ennen kolmea vuotta hoitoon. Nyt tuntuu siltä, että mieluummin maksaisin veroni sellaiseen kuntaan, jossa lapsen oikeuksia ei riistettäisi taloudellisin syin.
Anonyymi äiti
Julkaistu 23.4.2009 2:31:03
Kommentit (6)
ei löydy yhtäkään järkevää pointtia. ihme soopaa koko juttu.
taitaa olla vähän vajaa tai jotain.
ihmeessä yli 3 vuotias ois päiväkodissa jos äiti kotona?????
itsellä on ollut koko ajan 4-6 v lapsi kotona vauvan ohella eikä tulis mieleenkään viedä päiväkotiin kun itse olen kotona.
ja pointtihan kuntalisässä on se että kunta säästää päiväkotikuluissa.
tää kirjoittaja ei ymmärrä edes sitä et nuo on aina "kokeiluja". eli nyt hän ostaa naantalista kalliin omakotitalon ja parin vuoden päästä tukea ei enää maksetakaan... kannattiko muuttaa jonkun helvetin kuntalisän takia, haloo??
mutta soisin kyllä että esim. 4-5-vuotiaat saisivat olla osa-aikahoidossa ilman että menettää kuntalisän pienemmistä.
Tuo voi ajaa esim. perheet joissa on sekä alle 3-vuotias että 3-6-vuotiaita ratkaisuun, jossa kaikki lapset (se pieninkin) laitetaan päivähoitoon.
Suomi on melkoinen takapajula tässä.
siitä, että Suomen hyvät PISA-tulokset voivatkin johtua nimenomaan siitä että systemaattinen tiedonkaataminen lapsiin alkaa vasta 7-vuotiaina ja sitä ennen he saavat vapaasti oppia itsekseen.
Siinä oli myös hyvä sanonta: aina kun opetamme lapselle jotain, estämme häntä oppimasta sitä itse.
Suomi on melkoinen takapajula tässä.
jotta siitä pikkusisaruksesta saisi kuntalisän.
On tuo Naantalin malli varsin eriarvoistava.