Itse en kyllä

hihhuliksi itseäni miellä. Olen tavallinen kahden lapsen äiti. Itse vastustan aborttia. Ymmärrän toki jos on raiskattu, vammainen, raskaus vaarantaa äidin tai lapsen terveyden tai lapsi on vaikeasti vammainen, mutta ns. heppoisin perustein aborttia en hyväksy. En ymmärrä miksi tehdä aborti vain siksi kun se juuri nyt ei sovi aikatauluihin, ei haluta jouluvauvaa vaan halutaan kesävauva. (näitäkin ihmisiä on yllättävän paljon) tai ei käytetä ehkäisyä ja sitten juostaan aborttiin. Silti en paasaa näkemystäni muille.



Ja vaikka vastustankin aborttia ja olen aina ollut sitä mieltä että itse en siihen pysty, enkä tule missään olosuhteissa sellaista tekemään, niin vuonna 2007 minulle tehtiin raskauden keskeytys "vastoin tahtoani", olin niin suuren painostuksen alla ja koin ettei minulla ollut vaihtoehtoja. Itkuisena menin sairaalaan ja se päivä muutti koko elämäni. Tiesin, että joudun kantamaan seuraukset lopun elämäni. Kokemus oli henkisesti erittäin raskas ja kannan sitä taakkaa lopunelämäni, että olen tappanut lapseni. Tiesin kokemuksen olevan raskas, mutta sitä en tiennyt kuinka raskaan taakan saan oikeasti kantaa.



Minulle ei koskaan ole ollut alkiota tai sikiötä vaan ajattelen, että se on pieni lapsi aivan alusta saakka. Nyt olen jälleen saman tilanteen edessä ja tällä kertaa en edes harkinnut aborttia ja suljin korvani painostukselta. Totesin, että vaikka kaikki kaatuisi ympäriltäni ja menettäisin aivan kaiken, tämä lapsi saa tulla. Ei ehkä järkevin ratkaisu, mutta henkisesti en kestäisi aborttia enää.



Mutta tosiaan jokainen tyylillään.. Minusta silti aikuisen ihmisen, jolla on katto pään päällä, leipää pöydässä ja asiat muutenkin ok, pitäisi kantaa vastuunsa vaikka vauva ei olisikaan juuri siihen hetkeen tervetullut.