KOLMOSET VKO 17 (20.-26.4.)
Kommentit (42)
Meidän viikko alkoi hurjalla tavalla. Nuorimmainen, 3v, hyppäsi sohvalta suoraan otse edellä lattialle. Yritti hypätä patjalle, mutta huti tuli :( Itse olin laittamassa itseäni kuntoon vessassa. No, nyt on otsassa lapsen nyrkin kokoinen, sininen patti. Pakastepinaatti pussilla sitä painettiin, mutta iso patti nousi silti. Tänään meillä taidetaan siis syödä pinaattikeittoa :)
Vapaapäivä tuli sitten meille molemmille. Lapsen tajuntaa täytyy seurata seuraavat 24 tuntia.
Tämä on niin tätä! Aina sattuu ja tapahtuu. Jotenkin pelkään noita päänvammoja kun omassa työssäni sairaalassa olen nähnyt mitä kaikkea kamalaa pään lyömisestä voi seurata. Voi pientä ressukkaa!
Minulla menossa nyt kp 33 ( ! ), eikä menkkoja kuulu ei näy. Mutta kierto on ollut kokonaisuudessaan kummallinen. Olin huomaavinani ovis oireet vasta tuossa kp 20 - 21 tietämillä, joten en hötkyile testaamisen kanssa. Keskiviikkoon odottelen, jos mitenkään maltan. Joka kerta vessassa käydessä olen ihan paniikissa, että tuleeko sitä verta kuitenkin. Eli varovaisin mielin odottelen tulevaa. Kyseessä saattoi olla kuitenkin se kuuluisa ovuloimaton kierto. Oireita ei ole mitään. Niin, paitsi kamala väsymys, mutta se johtunee työtahdista.
Minsku
Olen pahoillani tädin saapumisesta! Osaan oikein hyvin kuvitella tunteesi. Ihan samoja fiiliksiä täälläkin. On niin epäreilua että kroppa antaa vääriä viestejä menkkojen muodossa! Eli siis tämä, että menkat myöhässä. Sitä ehtii päässään miettiä jo vaikka mitä. Ja sitten PAM, menkat tulee ja taas tulee kova pettymys. Se on niin rankkaa! Siksi en elättele nyt mitään toiveita vaan olen varautunut siihen, että täti kurvaa paikalle hetkellä millä hyvänsä.
Jos nyt pysyt päätöksessäsi ja otat välimatkaa yritykseen ja tähän palstaan niin hyvää kevättä ja rentouttavaa ja lämmintä kesää! Toivon että tärppäisi teillä sitten kaikessa hiljaisuudessa.
Minsku
Täällä odotellaan tätiä jo toista viikkoa, minne ihmeeseen se on jäänyt??? Pari negatiivista testiä olen tehnyt ja pitää kai taas kohta testailla, mutta kun mun ei pitäis olla raskaana.
Noita testejä tehdessä on ollu jännä olo, jotenkin tuntunut, että Nyt Meidän Elämä Muuttuu! ...ja sitten ollut pieni pettymys kun testiin onkin piirtynyt vain yksi viiva. Nyt kun olen jo tarpeeksi kauan tätiä odotellut on ruvennut tuntumaan, että jos nyt tästä kierrosta selviän raskautumatta niin ensi kierrossa ehkäistään huolellisemmin ja yritän parhaani mukaan jättää koko kuumeilun taka-alalle ainakin toistaiseksi. On ruvennut tuntumaan siltä, että nyt ei vaan ole oikea hetki :(
Toivottavasti kuitenkin joskus tulee se oikeampikin hetki ja saamme vielä kolmannen pikkuisen.
Ja tätyy vielä kommentoida edellisen ketjun juttuun muiden suhtautumisesta kolmanteen. Ihan kun se nyt kennellekkään kuuluisi montako lasta tehdään, mutta meille on hoettu monesta tahosta aiemmin, että ei kannata kolmatta tehdä. Jostain kumman syystä nyt on ruvennut tulemaan kannustusta, että miksi ette vielä yhtä tekisi? Jopa äitini (ollut jyrkin mielipiteessään, ettei kahta lasta enempää pidä tehdä) ihan soitti yks päivä ja sanoi, että olen hänen mielestään tosi hyvä äiti ja hänestä olisi mukavaa jos saisimme vielä lisää lapsia!
Täällä odotellaan tätiä jo toista viikkoa, minne ihmeeseen se on jäänyt??? Pari negatiivista testiä olen tehnyt ja pitää kai taas kohta testailla, mutta kun mun ei pitäis olla raskaana.
Noita testejä tehdessä on ollu jännä olo, jotenkin tuntunut, että Nyt Meidän Elämä Muuttuu! ...ja sitten ollut pieni pettymys kun testiin onkin piirtynyt vain yksi viiva. Nyt kun olen jo tarpeeksi kauan tätiä odotellut on ruvennut tuntumaan, että jos nyt tästä kierrosta selviän raskautumatta niin ensi kierrossa ehkäistään huolellisemmin ja yritän parhaani mukaan jättää koko kuumeilun taka-alalle ainakin toistaiseksi. On ruvennut tuntumaan siltä, että nyt ei vaan ole oikea hetki :(
Toivottavasti kuitenkin joskus tulee se oikeampikin hetki ja saamme vielä kolmannen pikkuisen.
Ja tätyy vielä kommentoida edellisen ketjun juttuun muiden suhtautumisesta kolmanteen. Ihan kun se nyt kennellekkään kuuluisi montako lasta tehdään, mutta meille on hoettu monesta tahosta aiemmin, että ei kannata kolmatta tehdä. Jostain kumman syystä nyt on ruvennut tulemaan kannustusta, että miksi ette vielä yhtä tekisi? Jopa äitini (ollut jyrkin mielipiteessään, ettei kahta lasta enempää pidä tehdä) ihan soitti yks päivä ja sanoi, että olen hänen mielestään tosi hyvä äiti ja hänestä olisi mukavaa jos saisimme vielä lisää lapsia!
Sorry, sama viesti tuli kahteen kertaan...
... on myös kisu. Su tienoilla täällä siis tätiä odotellaan, joten rauhallisissa merkeissä pitäisi viikko jaksaa. Flunssan kourissa on ajatukset ehkä nyt sitten mieluummin tukkoisessa nenässä, särkevässä päässä ja kipeassä kurkussa. Ketäs muita loppuviikon / alkuviikon tädin kyttääjiä tässä pinossa?
Pahoittelut Marjolle negasta. Tauko voi tehdä hyvää, teki ainakin mulle. Nyt on helpompi kestää pettymyksiä ja taasen odotella niitä positiivisia uutisia.
Minsku: Onneksi ei käynyt lapselle pahemmin! Ja toivotaan mieluummin sulle sitä tärppiä, kun ovuloimatonta...ne on niin syvältä!
t. kisu
kuume kasvaa..
Täällä yksi piinaviikolla. On se raskasta kun aina jooutuu vaan pettymään..
mulla kaksi lasta-98 ja-.01. Toki olen jo onnellinen näistä lapsista, mutta kova kuume olisi.. Kyllä te tiedätte..
kp 24/28-30
Haaveilija-79: meillä on samanikäiset lapset, mulla tyttö -98 ja poika -01! Samoin olen todella onnellinen että minulla on heidät ja onneksi tuli aloitettua nuorena, tällä iällä (34) tämä ei olekaan enää niin helppoa...
Nyt on 2 vk siitä kun tuli ekat km:n merkit, ja luulin että vuodot ja tuhrut ois jo loppumaan päin, mut ei - su alko taas yllättäen ihan kunnon vuoto, sellainen kun runsaimpina tätipäivinä, jatkui eilisen päivän... nyt näyttää taas että ois jo tyrehtymässä. Koskahan tää ois lopullisesti ohi (huokaus)... Kumma kun gyne jo vk sitten katsoi ettei kohdussa ole mitään ylimäärästä ja menkat pitäis tulla n. 3 vkn päästä. Tää on sitten NIIN p-stä.
Enköhän minäkin taas joskus pääse uuteen yritykseen uudella innolla! Nyt tulee pakostakin pieni paussi mutta ei varmaan tee huonoa. Yrittää voitais kyllä heti mutta loppuis jo tää hemmetin vuoto, mrrr...!
Aurinkoisia kevätpäiviä :-)
eewokki
Piina viikkoa aloitelellaan. Tädin pitäisi kurvata viikonpäästä to. Keskiviikkona ollaan reissuun lähdössä ja pakko testata enne reissua, että tietää miten käyttäydyn reissussa. Odotukset taas melko korkealla, vaikka tuskinpa mitään on tapahtunut.
Eewokille pahoittelut kokemastasi ja hus kaikki vuodot. Peukut pystyssä uuteen yritykseen.
kolmosmuru kp 20/28, yk 3
Täällä puolestaan ovisajat lähenee ja pitäisi ehtiä peittoa heilutella. Nyt kp 9, ei tietoa kierron pituudesta. Munasarjassa olen ollut tuntevinani jotakin kasvutuntemuksia, voiko niitä tulla synnyttäneille enemmän, vai näinköhän jo alan kuvitella??! :-D En muista et sellaisia olisi ollut aiemmin kovinkaan selvästi.
Vähän kahtalainen olo, kun alkaa olla uusi työpaikka tiedossa, joka alkaisi elokuussa, saakohabn sitä paljonkin negatiivista palautetta jos olisikin raskaana sinne mennessä ja jäis aika lyhyeksi mulle suunniteltu panostus... Hmm, ei pitäisi tällaisia edes pohtia, mutta tunnollisus ajoittain vaivaa. :-D
Tervehdys kaikille kuumeilijoille!
Kunpa tulisi plussia tähänkin pinoon mahdollisimman monta ja mahdollisimman pian. Välillä tuntuu, ettei millään jaksaisi odottaa sitä plussauutista ja välillä taas mietteet ovat toisenlaiset. Halu on kuitenkin koko ajan läsnä.
Täällä on ovisviikko meneillään. Vielä ei ole Clearblue ovista näyttänyt mutta toivottavasti se tässä kolmen päivän sisällä ruutuun merkki ilmestyy oviksesta.
Peittoa on tullut heiluteltu muutama kerta, ja täytyy yrittää sitten oviksen aikaan ainakin kerran heilutella. Itsestä kun tuntuu, että joka päiväinen heiluttelu ei oikein meidän tyyliä ole. No se jää nähtäväksi mitä tämä kierto tuo tullessaan.
Pidetään kolmoset lippu korkealla!
Halti kp 13
Täällä näyttää huonolta, tuhruvuoto alkamassa..
Pitäisköhän käydä jojossain tutkimuksissa kin kolmosta ei vaan kuulu? Yli vuosi siis yritystä ja plussaa ei kuulu. Mitä mieltä olette?
Oletteko te muut käyneet ja missä?
haaveilija-79 kp 25/28-30
nyt kp 34 ( kp 30 - 31 ). Huomenna testaan jos ei vieläkään täti ilmoittele tulostaan. Jotenkin vaan niin pelottaa :( On mukavaa elätellä toiveita josko kuitenkin. Se negan näkeminen on niin masentavaa...
Todella sekavissa mietteissä siis täällä. Haluais niin kovasti olla raskaana että ei uskalla edes testata. Hulluksi kai tässä on tullut?!
Oireita ei ole minkäänlaisia. Tai siis väsyttää kyllä ja rinnatkin aavistuksen aristaa jos painelee, mutta ei muuta...
Minsku sekavissa mietteissä
Pidä sulle sormet ja varpaat pystyssä! :)
Ajatus kolmannesta pyörii päässä lähes tauotta. Alkaa oikeen ottaa päähän, ettei muita ajatuksia sinne kohta mahdukaan enää! Silti kierukka on vielä paikallaan, en ole uskaltanut ottaa sitä askelta, että olisin sen mennyt poistattamaan...
Mies on kolmannelle nyt lämmennyt, vaikkei kuumeilekaan yhtään. Ei kai ne muutenkaan, ne miehet...
Paniikissa nyt jo ajattelen vanhempieni, anoppini, siskojeni, ystävieni ja yliopistolla proffien ilmeitä, kun/jos joskus tässä raskautuisin ja siitä kertoisin...kukaan, ei kukaan noista edellä mainituista ymmärtäisi ja tukea olisi varmaan turha kaipailla. Itse haluaisin kuunnella omaa sydäntä, päättää omasta elämästäni ja olla piittaamatta siitä, mitä muut ajattelee. Mutta se on kauheen vaikeaa, kun lähipiiri on kuitrnkin tähän asti ollut tukenamme ja auttaneet lasten kanssa jne. Ja mä kuulun sellaseen pilottiryhmään yliopistossa, meillä on oma opetussuunnitelma jne. En tiedä, miten etenisin sitten tulevaisuudessa jälkijunassa, kun muut ovat jo pitkällä opinnoissaan...
Tää on niin perseestä!! En haluaisi kuitenkaan odottaa 4 vuotta vielä, että olisin työelämässä takaisin. Nyt ikää kohta 31 ja taustalla PCO. Vauvaa ei kuulu välttämättä nyt, mutta vielä huonommalla todennäköisyydellä sitten kun on jo 35v.
Mä niin haluaisin vielä yhden vauvan, mutta kun tuntuu, ettei kukaan muu halua:( Mies ehkä pikkasen, muttei mitenkään palavasti.:(
Ihana kuitenkin lukea teidän juttujanne, pidän aina peukkuja pystyssä, että mahd. moni välttäisi tädin tulemisen ja että niitä kaksia viivoja alkaisi ilmeenatua tikkuihin!
Ehkäpä minäkin siis alan tässä laskeskella kiertopäiviä, kuhan saan itseeni valettua hieman uskoa, päästyäni kierukasta eroon jne...:)
elinana ja muksu 04/06
luulin jo olevani ihan selvillä mitä haluan (vauvan!), mutta en nyt sit ookaan. voi että tää on niin vaikeeta. minkä asian tässä nyt sit haluu panna etummaiseks? kolmannen toki haluan, ja mieskin haluaa ihan tosissaan, mutta millon?! eikähän sekään tietysti varmaa ole ollenkaan, että heti tärppäis. voihan olla että se sitte kestääkin. nää kaks on tullu tosi helposti, mutta eihän se tarkota, että kolmas tulis yhtä helposti. sitte kyllä tosiaan harmittais, että on tullu vetkuteltua. no. ei auta kun vähän odotella ja kattoa mihin tässä päädytään. mies olis sen kannalla että aikasemmin, musta taas tuntuu ihan typerältä keskeyttää koulu vuodeks siinä vaiheessa, kun sitä on noin puol vuotta jäljellä. kaikista helpointa olis, että tulis yllätysvauva. ei tarttis ite tehä päätöstä mihinkään suuntaan. heh! :)
tsemppiä Elinana, toivottavasti pääsette ratkaisuun. jos tuntuu, että katuisitte enemmän sitä että jäis se kolmas hankkimatta, niin sitten ei kannata huolehtia siitä mitä proffat, sukulaiset, naapurit tai kukaan muukaan sanoo! eipä sillä että siitä nyt muutenkaan _liikaa_ pitäis välittää. ;) ite sitä sitte kuitenkin niitten omien ratkasuitten kanssa joutuu elämään. ei se proffa tai naapuri tai sisko tai kukaan muukaan.
Minskulle peukut pystyyn, että plussa tulis.
täytyy mennä nukkumaan. mukavaa ja positiivista viikkoa kaikille! t.VadelmaMama
Ihan niinkuin ajattelinkin. Menkkamaista jomottelua ollut selässä jo useamman päivän, mutta vuotoa ei vain tule. Ihme juttu.
Sinällään tuo nega ei yllättänyt. Mutta aina se kirpaisee.
Äh. Kauankohan tätä vielä jaksaa...nyt tulee kyyneleet sitten kuitenkin...
Minsku
Täti tuli niinku pitikin ja mieli muuttui. Päätös "unohtaa" vauvakuumeilu lakkasi siihen paikkaan ja täällä sitä taas mietitään mikä olis laskettuaika jos kuitenkin yritettäis tässä kuussa ihan oikeesti tai edes puoli tosissaan ;) ...
Tulin siihen tulokseen, että vielä en meinaa periksi antaa! Pää pystyyn, kyllä tämä tästä!
Tilasin just netistä paketin ovulaatio- ja raskaustestejä. Pakko tarkastaa ovuloinko yleensä ollenkaan. Edelliset testit tein aamupissasta ja ihmettelin tuloksia. Viivojen vahvuuden tulkitseminen oli hankalaa. Nyt olen viisaanpi enkä käytä aamupissaa.
Mutta ennenkuin mitään voi tapahtua, pitäisi niiden kuukautisten alkaa. Kauankohan joudun odottelemaan?! Tänään jo kp 35, eikä vuodosta tietoakaan. Luin jo noista vuotohäiriöistä ja toivon ettei mistään vakavammasta ole kyse. Jos ei tämä raskaus ala luomuna, niin sitten niin on tarkoitettu.
Sisuuntunut Minsku ( joka saa hoitaa nyt vapaapäivinään flunssaisia lapsia. Pään kolhusta selvittiin säikähdyksellä ja nyt on tilalla pitkittynyt flunssa ja illalla noussut kuume. Vanhemman tytön neuvolan lääkäri passitti 5v tarkastuksesta suoraan tk:een labraan ja nieluviljelyyn. Että näin täällä..lisää näitä nuhaneniä!!!)
Aamulla tehty testi, ja negahan se oli. Harmittaa! No, täti tulee sitten tod näk keskiviikkona. On aika tyhjä olo.
En tiedä miksi jotenkin ajattelin, että tämän kolmannen lapsen saaminen olisi helpompaa, kuin nuo kaksi aiempaa. Vaikka hyvin tiedän, että aina vaikeammaksi se käy. Olin vaan niin kovin optimistinen, että kyllä me tämä vielä saadaan. Nyt on usko mennyttä. Ajattelinkin, että taidan oikeasti luovuttaa ja siirtyä katsomaan elämää eteenpäin uusin tuulin. Jos vaikka kesän yli antaisi asian olla, ja keskittyisi muihin juttuihin. Jos sitten syksyllä siltä tuntuu, niin sitten yritetään vielä. Jos tuntuu, että ei enää jaksa yrittää, niin sitten me jatketaan nelihenkisenä perheenä.
Oikein kovasti onnea teille kaikille yritykseen! Niitä plussatuulia toivon teille sydämestäni. Jos sitten syksyllä palaan tälle palstalle, niin toivottavasti täällä on ihan uudet nimimerkit pyörimässä ja te kaikki kasvattelette onnellisesti masujanne.
Ihanaa kevättä ja tulevaa kesää!
Marju