Onko mielestänne oikein vaatia lapselta vain kiitettäviä kokeista

Minusta voi vaatia lasta opiskelemaan ja yrittämään, mutta et voi vaatia kokeiden tuloksia vain kiitettäviä.



Oikeasti tuo vaatimus on ihan järjetön. Et voi vaatia olemaan lasta tietynlainen- juuri sellainen kuin haluat.

että käy koulua niin hyvin kuin pystyy. Kuten minäkin teen parhaani töissä. Riittää, mihin riittää.

Minä olin ala-asteella hyvä koulussa ja muistan kuin eka- tai tokaluokalla sain pelkkiä kymppejä kokeista. Eräästä matikan kokeesta sain sitten kymppi miinuksen ja sitä kun näytin isälle, hän tuhahti että kymppihän se olis pitäny olla niinku muutki!

Ei hän varmaan sitä tosisaan tarkottanu, mutta kyllä tuli paha mieli pienelle siitä.

Pelkään että minusta tulee tällainen äiti.



Itse olen ollut todella hyvä koulussa. Ja pidin silloin kahdeksikkoa todella huonona.

Jos lapsi eoi tuohon pysty, tulkitsee, että hän ei riitä sellaisena kuin on ja usein tästä seuraa ongelmia aikuisuudessa mm. riippuvuuksia.

Pelkävään, muita miellyttävän perfektionistin, jolle pienikin epäonnistuminen tarkoittaa sitä että oma vanhempi hylkää ??



Et kai tosissasi kysy?

tottakai!

Minulla on oppilas, joka ei koskaan tee läksyjään, ei lue kokeisiin ja saa AINA kiitettävä (9-10)

Lapsen jaksamisen rajoissa siis, miksei!

että lapsesi kokee että on liian raskasta ansaita hyväksyntääsi ja lyö kaiken lekkeriksi. Meidän sinänsä älykäs esikoinen on tehnyt niin isänsä takia (mies oli 10.0 keskiarvolla ja 6 laudaturilla eikä mikään muu hänelle kelpaa - mun 9,0 keskiarvon lukion päästötodistus on hänen mukaansa surkea ). Suhde iskän ja pojan välillä on tosi huono ja viimeinen asia mitä poika haluaa on pärjätä koulussa (pärjää silti 7-8 tasolla, on kahdeksannella)...

Joku saa sillä kymppejä, joku seiskoja, mutta ihmiseltä ei voi vaatia enempää.

mulle periaatteessa se ja sama mitä esim kasiluokkalainen saa kokeista. Itseään vartenhan hän opiskelee ja hyvin on tämän tajunnut.

Onko ok jos lapsi saa kokeista hyvä- tasoa lukematta kokeisiin ja tekemällä tehtävät huolimattomasti vasemmalla kädellä ja aivan liian nopeasti? Tekeekö silloin parhainpansa jos ei itse osaa/ymmärrä/jaksa keskittyä tekemään tehtäviä huolellisesti, vaikka pääsisi huippusuoritukseen erittäin pienellä ohjauksella (opettajankin mukaan)? Aikuisen tarvitsee vain sanoa että muista tarkistaa tehtävät huolellisesti niin jopas poika tarkistaa ja löytää virheet. Saako keskittymistä ja huolellisuutta opettaa? Saako siis sanoa että olet todella taitavasti osannut tehdä laskun sanallisen tehtävän perusteella ja kaikki vaikea on tehty oikein, MUTTA olet sitten laskentu väärin sen 2+1 tehtävän sisällä? Tai enkun lauseessa on oikea sanajärjestys ja kaikki uudet vaikeat sanat on kirjoitettu oikein MUTTA se you onkin kirjoitettu yu.



Pojallemme hyvät arvosanat eivät merkitse mitään ja oikeastaan tämä on hyvä asia noin alakoululaiselle. Jos pihalle saa lähteä heti kun on tehnyt kokeen loppuun niin on helppo arvata kuka on siellä pihalla ekana. Pojalle siis on tärkeämpää saada se paras jalkapallo pihakorista omaa luokkaa varten ja olla muutenkin "hyvä jätkä".



Olen mietiskellyt alkaako poika joskus panostamaan enemmän kouluun ja jos ei ala, niin haittaako se (minua). Pitääkö pyrkiä kymppiin jos itse on tyytyväinen kasiin? Nykyinen opettaja on oikein ihana. Vanhempien itsetuntoa toki hivelee kuulla poikansa olevan fiksu oppilas vaikka ei aina kokeista huippuarvosanoja saakaan. Todistus on varsin hyvä koesuorituksiin verrattuna. Joitain "pärstäkerroin tai vanhempien asema"-ketjuja lukiessani olen ajatellut että varmasti joku voisi pitää tätä epäreiluna. Miten voi matikan taito olla "erinomainen", vaikka kokeista ei ole tullut täysiä pisteitä (huolimattomuusvirheiden vuoksi)?



Yritän olla kannustava ja iloinen äiti. Takaraivossa naputtaa kuitenkin se halu sanoa "Tosi hyvä, MUTTA..."