Saisinko vähän tukea ja vaikka neuvojakin vanhenevan ja kiukkuisen sukulaisen hoitoon?

oma mummoni hoiti paljon äitiään ja tämän asioita aina äitinsä kuolemaan saakka. Oli aina todella pahalla mielellä äitinsä luota palattuaan, kun äiti aina haukkui tytärtään vaikka miksi, ja valitti kaikista mahdollisista asioista. Muita tyttäriä sitten kehui kovasti mummolleni, ja samassa lauseessa sitten pilkkasi mummoani.



Mieleni teki aina sanoa että MIKSI menet sinne mieltäsi pahoittamaan, kun mistään et koskaan kiitosta saa? Jos toista auttaa pyyteettömästi, ja aina saa haukut kiitokseksi, mitä järkeä siinä on? Ei mitään. Nyt otat toisen linjan. Sinun ei tarvitse elämääsi pilata tuollaisella. Mummolle selvät sävelet. Kyllä sitä nöyryyttä ja asiallisuutta alkaa tulla kun pari kertaa tiukasti sanot että ei käy. Etkä todellakaan ota itsellesi tiskiaineita jotka ei mummolle kelpaa. Sanot että muuta ei nyt ole, piste.



Mummoni äiti oli myös hyvin terävä, ja juonitteleva ihminen kaikessa ilkeydessään. Sai varmaan jonkun sortin nautintoa tuosta toiminnastaan. Sitä ei kuitenkaan tarvitse kestää, ei kenenkään. Muista se.

Velvollisuuden tunteesta, haluat auttaa vai rahasta eli saat omaishoidon palkkiota?

minusta tuntui että minä olin tehnyt kaikki maailman vääryydet. Lopulta otin syykseni maailmansodat ja nälänhädät, mitään en osannut tehdä, enkä mitään ymmärtänyt, kuitenkin minä olin se, jolle mummo soitti klo 3 yöllä kun syrämestä otti.

Huumorilla pärjättiin ja vahvalla itsetunnolla ja ammattitaidollakin, työkseni kun mummoja myöskin hoidan.



Isoäitini kuoli pari vuotta sitten. Viime viikolla oli erään hoitamani mummon luona käymässä hänen ystävänsä ja mummo esitteli minut sanoen, tässä on se Hilman tyttärentytär Liisa. Johon hänen vieraansa vastasi, ai, se Liisa, jota Hilma aina niin kiitteli ahkeraksi ja osaavaksi tytöksi.



Eli kiitos auttamisesta tuli vuosien päästä, mutkan kautta.:)

Ihan nyt aluksi, en ole lukenut muuten ketjua, kuin vain aloituksesi, joten tässä voi olla jotain, jota joku muu on jo kertonut.



Vaikuttaa siltä, että läheiselläsi on dementia. Isälläni on, ja kokemuksesta tiedän, että alussa se ilmeni masennuksen näköisenä olotilana ja aivan erityisenä kärttyisyytenä. Kannattaisi siis laittaa lähimmäinen tutkimuksiin, että mahdolliselle sairaudelle saadaan diagnoosi.



Diagnoosin jälkeen, olisi hyvä hakea hänelle edunvalvoja (haetaan henkilön kotikunnan maistraatista). Asioiden hoito helpottuisi huomattavasti.

mummot yhtä lailla kuin papat, haukkuu ihmisen päin näköä ja kehuu hänelle itselleen kaikkia muita. Mutta samoin haukutaan sitten ne muutkin päin näköä ja niille taas kehutaan sua ja mutia jotka ei ole paikalla.

haukkuu sinä päin näköä ja kiittelee muita sinulle - mutta kun ne muut ovat paikalla ja sinä poissa, haukutaan niitä ja kiitetään sinua...

vastaamaan, kun moni oli kirjoittanut lisää.



Joku kyseli, että miksi ylipäätään hoidan mummoa. Alunperin pelkästä halusta auttaa, nyttemmin paljon myös velvollisuuden tunnosta. Ensin olin vain avulias, että voin tehdä muutaman pikkupalveluksen, ja silloin hän myös kiitti. Jossain välissä vaan muutuin itsestään selvyydeksi, ja sen sijaan että hän olisi ilahtunut tulostani, hän sanoi että olen taas myöhässä. Jos olin sanonut tulevan puolilta päivin, hän oli kirjoittanut muistiin että tulen kello 9.



Rahaa en ole kertaakaan näinä vuosina saanut, paitsi tilatuista ostoksista. Ohjeet ovat juuri "hyvää pyöreää leipää" -tasoa, ja sitten kun erehdyn, saan pitää ostoksen itse.



Sen olin kyliltä kuullut, että hän on maininnut, että minä käyn hänellä kylässä, eli kohteliaasti pidän seuraa. Ehkä on liian noloa myöntää, että oikeammin siivoamassa, pyykkäämässä ja laittamassa ruokaa.



Millähän saan tuon dementiatutkimuksiin? Hän kun siis on hyvin terävä (ja teräväkielinen), ja sallii häntä autettavan vain tietyllä tapaa, tarkkojen ohjeiden mukaan. Tuskin sallii,että saisin tietooni edes sen että dementiaa on tutkittu.

Sairastuneet eivät KOSKAAN myönnä että heissä olisi mitään vikaa, tämä kerrotaan jopa lääkäreiden koulutuksessa (eli jos potilas kertoo että hänellä on Alzheimer niin ei yleensä koskaan ole). On selvää, ettei hoitamallasi mummolla ole diagnoosia. Useimmilla yksin asuvilla ei ole, koska heillä ei ole ketään, joka viitsisi potkaista tutkimukset alkuun. Nämä ihmiset itse eivät sitä tee, yleensä sen tekee puoliso.



Olen erään vanhuksen lähipiirissä ensimmäinen, joka huomasi, että jossakin on vikaa. Kun hänellä oli vatsatautia ja oksentelua pari kertaa peräkkäin, varasin hänelle sen varjolla ajan terveyskeskukseen ja menin mukaan. Sanoin lääkärille, että epäilen muistihäiriöitä ja toivon tutkimuksia.



Tutkimukset kestivät kaiken kaikkiaan puolitoista vuotta, koska niiden aikana piti kerätä todiste vanhuksen tilan heikkenemisestä, ei riittänyt että häiriötä oli. Vaikka vanhus sai ensimmäisissä muistitesteissä huipputulokset, lopputulos oli Alzheimer-diagnoosi. Muutokset aivoissa olivat selvät ja hänen pantiin myös neuropsykologisiin tutkimuksiin, joissa ei pysty huijaamaan. Psykologi totesi että hänellä on niin paljon keskimääräsitä parempi päättelykyky ja kielelliset taidot että on pystynyt hämäämään ehkä jo pitkäänkin. Vanhuksen tiila myös heikkeni tutkimusten aikana selvästi eikä lopulta ollut enää kenellekään hänet tuntevalle epäselvää että ongelmia on.

Jos täti ei ota sinua ikinä sinne lääkäriin mukaan niin sinä voit itse soittaa terveyskeskukseen ja kertoa miltä sinusta tilanne näyttää. Pyydä että kirjaavat tädin tietoihin ja tutkivat seuraavan käynnin yhteydessä. Samoin kotipalvelu on keksitty, sinne voit myös soittaa ja pyyttää, että kartoittaisivat tädin tilanteen. Paitsi että heille täti todennäköisesti kertoo tekevänsä kaiken ihan itse.



Mutta voimia ja jaksamista!

(sillä olen aika varma että hän sen saa) niin hänelle on helppo saada kaupungin kotiohoitopalveluja. Alzheimeriin kuuluu päivittäin otettava lääkitys. Minullekin tuli yllätyksenä, ettei oma sukulaiseni pystynyt ottamaan lääkkeitä päivittäin vaan hotki ylimääräisiä ja sitten väitti kivenkovaan ettei muka ole ottanut. Tämän takia kotihoidosta käydään hänen luonaan päivittäin antamassa lääkkeet. Olin siihen asti luullut että kyllä hän nyt ainakin lääkkeet osaa ottaa.



Läheisesi on kiukkuinen osittain sen takia, että elämästä on tulossa hänelle päivä päivältä vaikeampaa. Tuo, että hän ei osaa sanoa tarkasti mitä leipää haluaa, kertoo siitä, että häneltä alkavat jo olla sanat ja käsitteet hukassa. Hän oikeasti ei tiedä mikä sen leivän tai niiden karkkien nimi on. Hänen elämänsä pysyy koossa vain siten, että hän noudattaa omia rutiinejaan mahdollisimman tarkasti ja vaatii muitakin noudattamaan niitä, koska muuten hän romahtaa täysin.



Alzheimer havaitaan usein muuton yhteydessä tai kun vanhus joutuu jostakin muusta syystä sairaalaan. Kun vanhat rutiinit eivät enää päde, avuttomuus paljastuu ja esim. omaiset usein moittivat sairaalan hoitajia että mitä olette tehneet kun läheiseni on yhtäkkiä noin sairas. Kyse on vain siitä että vanhuksen tauti on saanut edetä pitkälle kotona salassa. Alzheimerin alkuvaiheen voi huomata vain jos asuu ihmisen kanssa, satunnaiselle kävijälle se ei paljastu eikä varsinkaan, jos ei osaa tarkkailla merkkejä.

Jos hän on täyttänyt 80, hänelle on lain mukaan tehtävä palveluntarpeen arviointi kahden viikon kuluessa yhteydenotosta. Yhteydenoton voi tehdä myös sukulainen tai muu läheinen. Sinuna laittaisin ensin muistittutkimukset käyntiin ja sitten palveluntarpeen arvioinnin.

Omalla isoäidilläni (vähän alle 80-v) todettiin dementia reilu vuosi sitten ja näin jälkikäteen miettien oli tietyn laisia persoonallisuuden muutoksia havaittavissa jo huomattavasti aiemmin. Näihin kuului juuri menneiden kaivelu ajalta jolloin en ollut syntynytkään (etenkin jo kuolleeseen isoisääni liittyen ja muihinkin sukulaissuhteisiin) ja yleensäkin persoonallisuuden muuttuminen pessimistiseksi ja kärttyisäksi. Saman olen huomannut toisellakin isoäidilläni, iso-isoäidilläni ja mieheni isoäidillä vaikka heillä ei mitään diagnoosia ollutkaan. Etenkin toinen isoäitini oli todella terävä loppuun asti, muuttui vain kärttyisemmäksi, epäluuloisemmaksi ja oli tosi tarkka rutiineista. Esimerkiksi hänen kuolemansa jälkeen papereista löytyi lappu, jolla oli kaikki summineen mitä meille lapsille oli ikinä ostettu (n.15-v ajalta), mukaan lukien joulu- ja synttärilahjat sekä polkupyörät, jotka hän itse tarjoutui ostamaan. Meinasi varmaan tiukan paikan tullen vetäistä summat esiin! Miehen isoäidillä auttoi masennuslääkitys, sitä ennen hän kiukutteli vuorotellen kaikille kolmelle lapselleen ja jopa muutti vähän aikaa lapsen luota toiselle aina kiukustuessaan.



Se ei kai vain kovin helppoa ole tuo vanheneminenkaan, vaikka ei varsinaista dementiaa tai alzheimeria olisikaan, on erilaisia kipuja ja särkyjä ja sanoisin että vaikeinta tuo vanheneminen näyttää olevan juuri psyykkisesti. Surullista se on seurata oman läheisen muuttumista positiivisesta vanhuksesta kiukkuiseksi mummoksi tai papaksi ja ymmärrän hyvin, että vaikea sitä on jaksaa. Itselläni auttoi kun eräs ystäväni sanoi jo teini-iässä että muista ettei tuo vanhus ole täällä enää kauaa, yritä itse käyttäytyä niin, ettei myöhemmin tarvitse katua tehtyä/tekemätöntä, sanottua tai sanomatonta. Niin jaksoin minäkin paremmin teiniässä kuunnella oman kotona asuvan isoäitini kiukuttelua ja nyt vuosia myöhemmin yrittää ymmärtää toisen isoäitini uutta persoonallisuutta.



Sinulle onkin jo tullut paljon käytännön neuvojakin, varmaan minäkin ottaisin yhteyttä terveyskeskukseen tai sosiaalipalveluun saadakseni neuvoja. Käytännössä kuitenkin kuulostaa siltä, kuin olisit omaisesi omaishoitaja. Voimia ja jaksamista sinulle!

...olet todennäköisesti oikeutettu omaishoidon tukeen!

kotipalvelusta. Ei ole mitään järkeä tuhlata aikaansa ja väsyttää itseään tuollaisella, varsinkaan kun on omat lapset hoidettavana.

käy itse kaupassa ?

En tiedä, onko Sinulla keinoa saada mammaa lääkäriin ja hänelle mielialalääkkeitä. Meillä ne muuttivat kaikkien elämän helpommaksi, vanhuksen itsensä ja lähipiirin.

päivittäistä, useita tunteja kestävää ja hoidettavan täysin riippuvainen omaishoitajasta. MIksi mummo ei muuten tee itse ostoksiaan?

kiitos kirjoittajille! Alan harkita, että olisin yhteydessä paikalliseen terv.keskukseen. Mutta varmaan arvaatte, mitä tulee tupaan, jos potilas saa tietää, kuka hänen asioistaan on "valehdellut", varmaan tekee minusta rikosilmoituksen...



ap

miksi mummeli ei käy kaupassa itse ym. No siksi että on paljon helpompaa ja hänen arvolleen sopivaa, että joku muu tekee sen hänen puolesta. Hän jaksaa monesti puhua, miten lapset (minä) ei kunnioita aikuisia (häntä). Kaikkeen ihmetystä aiheuttavaan meininkiin syynä on se, että mummelin mielestä muiden kuuluu palvella häntä, koska hän on sen arvoinen (niin kuin tietysti onkin), mutta kaikki muut ovat tarpeineen ja rajoitteineen toissijaista. Esim minä voin käyttää loputtomasti vuosilomapäiviäni hänen auttamiseen viikonloppujen ulkopuolella. Ei se mitään, ettei minulla ole kesälomaa. Ylipäätään hän ei halua hyväksyä, että joku muu asia voisi olla tekijälleen tärkeämpi kuin hän. Keinot on manipuolointi, syyllistäminen, painostaminen ja vähättely.



ap

Ja mitä siellä tehdään! Häneltä on toimintakyky mennyt. Alzheimerin taudissa lakkaavat ensimmäisenä sujumasta sellaiset tehtävät joissa pitää muistaa peräjälkeen monta erilaista juttua. Kaupassa käynnissäkin pitää osata pukea, ottaa rahat ja avaimet ja kauppakassi mukaan, suunnitella ostokset, löytää kauppa, muistaa mitä piti ostaa, kerätä tavarat, osata maksaa ja sitten vielä löytää kotiin. Liian vaikeaa. Pystyykö läheisesi vielä kattamaan kahvipöydän ? Oikeasti??