Miksi niillä lapsen taidoilla pitää ylpeillä?

-ap-

Toisaalta sitten taas jos menee kehaisemaan YHDEN KERRAN oman lapsensa uutta taitoa, joutuu kamalan puolustelun keskelle ja saa henkisesti turpaansa mammoilta :/.



Nim. Kuperkeikkoja reilun vuoden iässä mutta senhän nyt osaavat kaikki lähipiirissä ja ihan typerä taito muutenkin...

Musta on ihmeellistä, että miksi omaa lasta ei muka saa kehua! Jokainen tyylillään kehuu, mutta on se kumma kun suomalaisessa kulttuurissa ei saisi mitään kehua. Omaa lasta pikemminkin pitäisi haukkua. Itsetuntokin kohenee lapsella kun kehuu.

Miksi kaikkien pitäisi olla vaatimattomia? Ei sen tarvitse mennä liiallisuuksiin ja leuhkimiseksi tietenkään. Varmasti on joku puolitie. Sellainen turha vaatimattomuuskin voi muuten ärsyttää, en minä ainakaan kateelliseksi tule, jos teidän kullannuput ovat minun mussukoita parempia jossakin.

Nyt ap alappa kehuskelemaan lapsillasi, tekee hyvää heidänkin itsetunnolleen.

Minä kehun siitä mikä on kehumisen arvoista, mutta kyllä minä olen avoin ongelmistakin.

Jos ihan pelkästä ilosta kertoo lapsensa oppineen jotain uutta tai sanoneen jotain nasevaa, niin on olemassa ihmisiä, jotka tulkitsevat sen diivailuksi. Eli minä en ylpeile, mutta kuulija tulkitsee omista syistään johtuen puheeni ylpeilyksi. Pitäisikö minun siis vaieta kokonaan, ettei kukaan vain luule, että olen ylpeä? Vai pitäisikö näiden karsaiden mennä vähän itseensä ja miettiä miksi toisen ilo ja ylpeys kuulostaa niin ikävältä?

Ja muuten, vaatimattomuus ei suinkaan aina kaunista.

on saanut sen verran paljon tuhoa aikaan, ja surkealla itsetunnolla varustettuja ihmisiä, että pyrin kehumaan lapsiani aina ja kaikessa, ovat sitten keskimääräistä edellä tai jäljessä. Kehun heitä taidoista, siitä mitä ovat, miltä näyttävät, ja ihan vaan hehkutan sitä, että he ovat olemassa, ja minä olen saanut juuri heidät lapsikseni.



Asuimme hetken eräässä toisessa maassa, missä ihan hätkähdytti, miten avoimesti ihmiset lapsiaan kehuivat, ja osasivat ottaa myös toisten ihmisten kehut iloisena vastaan. Ja arvatkaapa, kummassa maassa on enemmän masennusta, itsemurhia ja väkivaltaa, siellä vai meillä?

mutta facebookiïn eivät vielä pääse, joten siellä kehumisen jätän väliin : ).

mutta itse olen sitä mieltä, että lapsen saavutuksilla, sanomisilla, taidoilla jne. saa ja pitää "kehuskella".

Ne on tärkeitä asioita ja lapsistansa saa olla ylpeä ja kertoa ne asiat myös muille, ihan sama mitä muut ajattelee.

Minä ainakin olen todella ylpeä lapsestani ja innostun ja ihmettelen kaikkea, mitä noin pieni ihminen osaa!

Kehun, kannustan ja rakastan lastani todella paljon ja olen ylpeä kun hän iloitsee itse uusista taidoista ja asioista :)

Ja minun lasteni suurenmoisuus ei lainkaan vähennä sinun lastesi ihanuutta, eihän?



Minulla ei ole kokemusta kuin vierailuista maissa, joissa lapsia kehutaan (esim Tanska, Italia). Olen huomannut että kaikkia lapsia kehutaan, ei vain omia, vaan lapsi sinänsä on arvokas ja hieno, oli hän kenen lapsi tahansa. Yritän muistaa tämän ja kehua myös tuttuja lapsia.



6

Jokaisen elämän sekunti on ainoa laatuaan maailmankaikkeudessa; se on hetki, jota ei aikaisemmin ole ollut ja joka ei koskaan palaa takaisin.

Entä mitä me opetamme lapsillemme koulussa? Opetamme heille, että kaksi plus kaksi on neljä ja että Pariisi on Ranskan pääkaupunki.

Koska oikein rupeamme opettamaan heille, keitä he ovat? Meidän tulisi sanoa jokaiselle heistä: tiedätkö sinä, mitä olet? Olet ihme. Olet ainutlaatuinen. Ei missään maailman kolkassa ole toista samanlaista lasta kuin sinä. Miljoonien vuosien aikana ei ole elänyt toista aivan sinunlaistasi ihmistä.

Ja katsopa kehoasi - mikä ihme sekin on! Sääresi, käsivartesi, näppärät sormesi, liikehdintäsi. Sinusta voi tulla Shakespeare, Michelangelo tai Beethoven. Sinussa voivat piillä edellytykset ja mahdollisuudet ihan mihin vain.

Kyllä, sinä olet totisesti ihme.



Pablo Casals (Jonestownin lapset)

Omat vanhempani edustavat sitä näkemystä, että meitä lapsia ei kehuttu vaan pikemminkin moitittiin laiskoiksi yms. muiden ihmisten kuullen. Suurin osa näistä väittämistä oli täysin epäreiluja. Vahingossakaan ei kehuttu edes kahden kesken - esim. hyvästä todistuksesta/kokeesta ei tullut koskaan kehuja. En osannut ajatella asiaa, kunnes mieheni perheessä kohtasin täysin erilaisen kulttuurin.



Yritän omien lasteni kanssa toteuttaa appivanhempieni tapaa - lapsia kehutaan perheessä, mutta myös lasten läsnäollessa muiden kuulleen saa olla iloinen ja mainita lapsen pienistä saavutuksista ja siitä, kuinka mukava ihminen lapsi on.

Ja ennenvanhaa huonotapaista, jos lapsi kehui itse osaamaansa asiaa tms..

Ja kyllä jos mun 4v kertoo ylpeänä, kuinka hyvin oppi ajamaan ilman apupyöriä, niin en minä häntä hyssyttele, vaikka muitakin ihmisiä olisi kuulemassa. Sanon siihen, että hienosti opit jne....

Jos joku kuulijoista kauhistelee niin siitävaan...

Ne on niitä, jotka varmaan sanoisivat, että on rumaa kehuskella....

jokainen vanhempi on tietysti (ja toivottavasti) ylpeä oman lapsensa saavutuksista. Ja sen saa kyllä näyttää. Jos joku kehuu lastansa sanon että hienoa ja jos ainakin lapsi on kuulemassa niin yhdyn kehuihin.



Mutta sitten jos se on sellaista ikävähköä vertailua tyyliin meidän Maijapa osaa jo tämän, eikä teidän Ville tosiaan niin se on tietty ikävää ja siinä taitaa olla kyseessä vain vanhemman egon pönkitys.



t. äiti X 7

Ja kun olen aidosti ylpeä omista lapsistani, minulla on varaa ihailla myös muita, koska minun ei tarvitse vähätellä toisia nostaakseni omiani.

Jokainen lapsi on ihme ja lahja, ja ansaitsee kuulla tämän, ja nähdä, että vanhemmat ovat ylpeitä myös muiden läsnäollessa. Eikä se todellakaan vähennä toisten lasten arvoa, koska hehän ovat yhtä suuria ihmeitä.

Ja minun lasteni suurenmoisuus ei lainkaan vähennä sinun lastesi ihanuutta, eihän?

Minulla ei ole kokemusta kuin vierailuista maissa, joissa lapsia kehutaan (esim Tanska, Italia). Olen huomannut että kaikkia lapsia kehutaan, ei vain omia, vaan lapsi sinänsä on arvokas ja hieno, oli hän kenen lapsi tahansa. Yritän muistaa tämän ja kehua myös tuttuja lapsia.

6

No, jokainen vanhempi on tietysti (ja toivottavasti) ylpeä oman lapsensa saavutuksista. Ja sen saa kyllä näyttää. Jos joku kehuu lastansa sanon että hienoa ja jos ainakin lapsi on kuulemassa niin yhdyn kehuihin.

Mutta sitten jos se on sellaista ikävähköä vertailua tyyliin meidän Maijapa osaa jo tämän, eikä teidän Ville tosiaan niin se on tietty ikävää ja siinä taitaa olla kyseessä vain vanhemman egon pönkitys.

t. äiti X 7

Mä olen samaa mieltä, että on myös sellaista ikävän tyylistä vertailua, eli se on jotenkin "sulka hattuun" vanhemmalle jos "meidän Paavo tekee jo sitä tai tätä, eikös teidän Kaaleppi vielä, voi voi". Niinhän sen ei kuulu olla. Lapsi on arvokas joka tapauksessa, jokainen kehittyy omaan tahtiin.

Kaikista kauheinta on vertailla jatkuvasti omaa lasta muihin. Se on epäreiluakin. Tiedän yhden erityislapsen äidin, joka odottaa omalta sairaalta lapseltaan samaa kehitystahtia kuin muilta. Se on TOSI surullista :( Aivan varmasti se paine ja pettymys välittyy siihen lapseen. Ja kaikki lähtee siitä, että äiti kokee kilpailevansa lapsensa kehityksellä muiden äitien kanssa. :(

Toisaalta sitten taas jos menee kehaisemaan YHDEN KERRAN oman lapsensa uutta taitoa, joutuu kamalan puolustelun keskelle ja saa henkisesti turpaansa mammoilta :/.

Eikä tarvitse edes kehua vaan vastaa vain johonkin kysymykseen todenmukaisesti. Esim. minkä ikäisenä lapsesi on oppinut lukemaan / kävelemään / kuivaksi / syömään itse jne.

[

kertoo toisilleen niistä asioista jotka sillä hetkellä kokevat tärkeiksi ja/tai ilahduttavat.

Tämmöisiä asioita voivat olla vaikkapa:

raskaaksi tuleminen

työpaikan saaminen

kivan kakkureseptin löytäminen

uuden takin osaminen

kampaajalla/hierojalla/kosmetologilla käyminen

lomamatkalle lähteminen

lapsen joku uusi taito

tai joku muu...



Ihmiset nyt vaan tykkää jutella asioistaan. Ei kaikkea tarvitse niin hirveän tarkasti lähteä analysoimaan.