Ex-koulukiusatut, ex-koulukiusaajat ja ex-sivustaseuraajat, kysymys teille:

Koko ala-asteen olin kiusattu, ekasta koulupäivästä lähtien.

Tuo hirveä kokemus vei itsetunnon pitkäksi aikaa. Onneksi myöhemmin sain ihania luokkakavereita ja moni asia muuttui paremmaksi. Mutta tietyllä tavalla se jätti ikuiset arvet.



Omien lasteni kohdalla olen tosi tiukkana, etteivät itse kiusaisi ja myös siitä, etteivät tulisi kiusatuksi. Ts. otan kyllä heti yhteyttä kiusaajiin ja tietenkin toivon, että myös meihin ollaan yhteydessä jos aihetta on!



En todellakaan halua ikinä enää nähdä kiusaajiani. Nuo vuodet oli kauheita, joka ikinen päivä nimiteltiin, tönittiin, jätettiin kaikesta ulkopuolelle. Opettajat ei puuttuneet juuri koskaan ja vanhemmillani ei ollut aikaa.



Onneksi tuo kaikki on omalta osaltani takana päin. Säälin heitä, jotka nyt joutuvat kiusauksen kohteeksi, kenellekkään en moista soisi.

ja tiedän sen nyt itsekin etten ole yhtä hyvä kuin muut



t: koulukiusattu

Edelleen olen yhtä huono itsetuntoinen, kuin silloinkin. Luulen kiusanneeni siksi, että halusin huomiota. Lisäksi kiusaamiseen vaikutti se, että olin eräällä tavalla ulkopuolinen luokan tyttöporukasta. Jollain tavalla itsekin siis hyljeksitty.



Itse kiusasin lähinnä seläntakana puhumalla, nimittelyllä ja hyljeksimällä.. Kiusaamisesta ajattelen niin, että kaikki mitä tein oli tyhmää, epäreilua ja ilkeää. Kadun kovasti sitä, että kiusasin. Enkä voi käsittää mitä iloa sain muka siitä, että joku toinen jäi ryhmän ulkopuolelle. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että sekä kiusattujen lasten vanhempien, että kiusaajien vanhempien pitäisi puuttua jämäkästi kiusaamisasioihin. Että ihan kokonaan alaluokkalaisten kiusaamistekoja ei voi jättää lasten vastuulle. En tosin puolustele tekojani. Tein aikanaan väärin ja sillä selvä.



Joskus mietin kovastikin sitä, että jäikö kiusaamisestani jollekin elinikäiset traumat, olen nähnyt uniakin siitä. Koska syy ei ollut kiusatuissa, vaan omassa pahassa olossani, huomionhakuisessa pikku lapsessa. Joskus olen miettinyt ottaisinko yhteyttä kiusaamiini henkilöihin ja pyytäisin anteeksi. En sitten tiedä onko se hyvä idea...

jakaa kokemustaan ja tuntemuksiaan? Olisi kiva yrittää ymmärtää, että miksi joku kiusaa ja miten kiusaaja valitsee kiusattavansa?

Kuuluin yläasteella ns. suosittuun tyttöporukkaan, joka kiusasi jonkin verran kahta tyttöä meidän luokalla. Kiusaaminen ei ollut haukkumista tai fyysisesti väkivaltaista, enemmänkin tietoisesti porukasta hylkäämistä ja syrjimistä. Yhtä lailla kiusaamista silti. Ainakin toinen tytöistä oli varmasti tosi yksinäinen koko yläasteen ajan, toinen oli itsevarmempi tapaus ja "kosti" meille välillä haukkumalla yms.



Pääasiassa koen olleeni sivusta seuraaja, en ollut porukan johtohahmo. En kuitenkaan ikinä puuttunut asiaan vaikka välillä jo silloin olin tosi pahoillani varsinkin tuon aremman tytön puolesta. Olin ala-asteen lopussa sairastunut melko vakavasti ja sairauden myötä itsetuntoni oli tosi alhaalla, pelkäsin tehdä mitään mikä saisi minut putoamaan pois "suosittujen" joukosta. Luulen että tuo on syy surimmalla osalla kiusaajia ja sivustaseuraajia, oman itsevarmuuden puute.



Tapasin tuon aremman kiusatun luokkakokouksessa 15 vuotta yläasteen päättymisen jälkeen. Ilokseni hän tuli minulle juttelemaan ja kertoi olevansa kolmen lapsen äiti ja onnellisesti naimisissa, onnelliselta hän vaikuttikin. Olisi tehnyt kovasti mieli pyytää anteeksi kouluaikoja, mutta enpä sitä saanut kuitenkaan sanotuksi. Toivottavasti vielä tulee tilaisuus!

Tuohon aikaan ei ollut juurikaan muita uskontoja kuin luterilaisuus joita oli oppilaista lähes kaikki ja sitten joku yksittäinen ordotoksi.



Olin Jehovan todistajien lapsi ja sain osakseni todella rankkaa kiusaamista, kiusaajani oli luterilaisia.



Lapsi kun olin en edes kertonut aisasta vanhemmille sillä pidin sitä ikään kuin asiaan kuuluvana niin kuin Raamatussa on ennustettu. Kotona ja kokouksissa oli opetettu että Jeesuksen seuraajat saavat osakseen vainoa ja pilkkaa.



Kärsin kovasti ja kyllä se on jälkensä jättänyt.

Kiusaajia olen aina pitänyt typerinä ja huonoina ihmisinä, moraalisesti heikkoina.



Puolustin myös kiusattuja ja menin usein väliin, ei ihme siis että minuakin alettiin kiusata.

Olin koulukiusattu. En halua edelleenkään nähdä kiusaajia.. jos kadulla tulee vastaan, niin en ole huomaavinaan. Kiusaaminen on seurannut minua läpi elämän, olen epävarma, ujo, syrjäänvetäytyvä.. vaikka kaiken pitäisi olla hyvin.. minulla on ihana perhe ja työpaikka (jossa ei onneksi kiusaamista esiinny).

Nyt 3-kymppisenä tunteet tapahtunutta kohtaan ovat aika neutraalit. Ei enää ahdista enkä mieti syitä tapahtuneelle, nämä olen käynyt jo niin monta kertaa läpi aiemmin ettei enää tarvitse. Kiusaaminen aiheutti pitkään ongelmia, mutta vuosikausien tuskallisen työstämisen jälkeen koen että nyt se on tehnyt minusta todella vahvan ihmisen (+ muut vastoinkäymiset joita kohtasin jo nuorena ja lapsena). Olen melko tasapainoinen ja vahva nykyään ja jos pitää muistella kiusaamista, niin suhtaudun siihen tosiaan melko neutraalisti. Niin kävi ja nyt ollaan tässä.



Kiusatuistani osa on jälkeenpäin ollut todella pahoillaan. Itse en kanna katkeruutta ja olen valmis suhtautumaan avoimesti kiusaajiini. Osa on nykyään tuttuja, en ihan sanoisi kavereita, mutta kuitenkin ihan ok välit. Suurin osa taitaa katua jollain tasolla. Mutta edelleen löytyy niitäkin joiden mielestä syy kiusaamiseen oli minussa eli kiusatussa, olin vaan liian nysverö ja naurettava (nysveröksi muutoin kiusaamisen vuoksi).



Joopa joo. Nykyään kaikki siis ok mulla ja en kanna kaunaa enää kellekään. Minulla on paljon kavereita, ihana perhe, hyvä koulutus ja töissä menestyn hyvin. Mutta vastoinkäymisiäkin on toki mahtunut ja mahtuu edelleen elämään, ne on osa tätä.



Kiusaamista vastaan olen kuitenkin jyrkästi noin yleisesti ja olen sitä mieltä että kiusaamiseen pitäisi puuttua ja sitä ennelta ehkäistä. Menneitä ei enää muuttaa voi eikä tarvitsekaan.

sairastui raskausmasennukseen ja sekosi. Silloin hän alkoi ajatella, että olisi pitänyt mennä sen pahimman kiusaajan kanssa naimisiin. Niin muka oli tarkotettu. Meinas mennä avioliitto sillä. Onneksi se parani lääkkeillä vuodessa. Oli todella sekaisin. Puhui siitä koko ajan ja aivan vailla minkäänlaista järkeä. (Yliopistokoulutettuja sekä kiusaaja että kiusattu, eivät olleen nähneet koulun jälkeen eli yli kymmeneen vuoteen) Satuin itse kerran sen kiusaajan kanssa samalle työpaikalle. Oli kamala liero, huijasi ja kiusasi edelleen. arkkitehti on koulutus sillä

Taitaa muuten olla melko yleistä että pojat tykkää siitä jota eniten kiusaa. Vaan onneksi ei moista miestä valinnut hän?



Miten kaverisi oma avioliitto, perhe? Miten meni synnytyksen jälkeen vai vieläkö tilanne päällä?



Ja lisää kertomuksia kiitos! Kait täällä enemmän kiusattuja/kiusaajia ja etenkin sivusta seuranneita löytyy? Varmaan melkein joka koulussa silloin 70-90-luvuilla jotakuta kiusattiin?



ap

Mun kaverini onneksi tokeni ja ei enää puhu siitä kiusaajastaan siinä hullussa mielessä, että hänet oli muka tarkoitettu puolisoksi. Kaverini varmaan ihaili kiusaajansa ulkonäköä. En usko kiusaajan ihailleen kaveriani. Kiusaajan kiusaaminen oli todella törkeää ja ulkonäköön kohdistuvaa.



Kaverillani on kunnollinen ja menestynyt mies. Ei petä eikä juo kaatokännejä. Kaverini on kuitenkin avioliitossaan mielestäni alakynnessä. Mies päättää, missä asutaan, minne matkustetaan, mitä kalusteita ostetaan. Mies on kumminkin oikein ystävällinen.



Kiusaamisesta kaverini ei enää puhu, mutta ei salli itseään kutsuttavan koskaan oikealla nimellään, kun sitä koulussa käytettiin ja kiusaaja käytti. Sanoi, että kiusaamisen takia häntä saa kutsua vain lempinimellään, ettei kiusaaminen tule mieleen.



Nykyään hän ajatteleee, että selvisi paljon helpommalla tämän aviomiehensä kanssa. Jos olisi mennyt kiusaajan kanssa naimisiin, olisi ollut hyvin vaikeaa, hän sanoo. (Itse olen sitä mieltä, ettei kiusaaja ollut ihastunut.)







Teetkö tutkimusta kiusaamisesta ap?

Surettaa ja harmittaa, etten puuttunut siihen mitenkään. En vaan uskaltanut. Ei minullakaan ollut kuin muutama kaveri ja sain osakseni satunnaista nimittelyä ja syrjimistä, mutta ei se ollut mitään siihen verrattuna mitä se kiusattu tyttö koki.

Minä olen edelleen se epävarma, arka ja syrjään vetäytynyt, kun taas se kiusattu "tyttö" vaikuttaa reippaalta, sosiaaliselta ja elämässään pärjänneeltä, hyvä niin.

Minulla on edelleen paha mieli siitä, että seurasin vain sivusta.

ollut kiusattu, mutta eräs saman kylän tyttö ei sietänyt minua kouluaikoina, puhui paskaa selän takana, ei ottanut porukkaansa jne. Mulla oli kuitenkin ystäviä todella paljon, joten tuo ei vaikuttanut elämääni juurikaan.

Hassua oli kuitenkin, kun törmäsin pari vuotta sitten tuohon tyttöön ja juteltiin kouluajoista ja hän totesi, että oli kateellinen minulle. Mä olin ihan ällistynyt, sillä olin vähävaraisesta perheestä, jossa vanhemmat vielä erosivat ollessani lukiossa, kun taas tyttö on varakkaan perheen ainoa lapsi. Hänellä taas on takanaan repaleinen suhdetausta, aborttikin tehty useampaan kertaan, joten kaipa hänellä jotain muitakin ongelmia sitten on ollut.

ja pahin näistä kiusaajista oli tyttö, joka päätti kaikkien puolesta kuka otetaan seuraavaksi hampaisiin. Onni onnettomuudessa oli, etten hänestä paljoa välittänyt ja sehän sitä ihmistä korpesi. Kiusasi muitakin tasaisesti, myös omia kavereitaan ja "jengiläisiään". Jatkui käytös samanlaisena ala-asteesta ylioppilaslakkiin asti.



Nyt kuulin että hän asuu samassa kaupungissa kuin minäkin, ja liikunnan opettajan hommia tekee ja on pienen pojan äiti. Toivon että kouluympäristössä työskentely ja äitiys on avannut silmiä ja osaa katua ja hävetä omaa käytöstään. Toivon, että osaa pulustaa omaa lastaan vastaavan kokemiselta (kumpanakin osapuolena olemiselta) ja auttaa jos näkee oppilaidensa kiusaavan muita. Tosin tätä epäilen, koska törmäsin häneen kerran joitain vuosia sitten vaatekaupassa eikä vaivautunut tervehtimään edes vaikka itse kohteliaana tervehdin. En edelleenkään pidä kyseisestä ihmisestä eikä minulla ole tarvetta hänen kanssaan kommunikoida, eikä toivottavasti tarvi enää törmätä. Yksi kiusatuista ei saapunut luokkakokoukseen, koska ei ollut päässyt vielä asiasta yli.