Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita Asperger-aikuisia / rajatapauksia?
12.04.2009 |
Itse olen rajatapaus, syrjäänvetäytyvä erakko-muija, niin ainakin luulen muiden minusta ajattelevan. Diagnoosia en ole hankkinut kun en näe siitä olevan mitään hyötyä, kun pärjään ihan loistavasti kunhan vain pakotan itseni tilanteisiin. Mietinkin kannattaako Aspergerista kertoa muille? Mietin miten tutut suhtautuisivat (läheisethän minut jo tuntevat eikä luonteeni heitä haittaa)? Puhuttaisiinko minusta hiekkalaatikoiden reunoilla sinä äitinä joka on vähän outo ja tiesittekö että sillä on Asperger jne.? Karkottaako se tuttavat kauemmaksi, minun kun on muutenkin vaikea ystävystyä.
Muutenkin olisi kiva lukea muiden Asperger-aikuisien kokemuksia ja ajatuksia.
Kommentit (44)
itse tunnen yhden assin, joka oli päiväkodin johtajana, ennen kuin masentui, jonka jälkeen myöhemmin diagnosoitiin asperger. En ole mikään asiantuntija, mutta eihän aspergerius ole sinänsä sairaus, vaan neurologinen häiriö. Mutta kyllä assit voivat käydä töissä ja perustaa perheen jne, joillekin kuitenkin voi esim. nuo sosiaalisten tilanteiden ongelmat käydä niin suuriksi, että valitsee sitten työn sen mukaan.
Eli tämän mukaan diagnoosin saa vaikka pystyy ihan normaalin elämään? Tosi ristiriitaista tietoa kyllä liikkuu. Riippuiskohan paljon lääkäristä? Lastenlääkärit ei helposti sitä anna?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uskoo olevansa täydellinen ihminen omine harrastuksineen ja kiinnostuksen kohteineen.
Kyvytön toimimaan sosiaalisissa kontakteissa, kyvytön lukemaan sanatonta viestintää.
Laukoo suustaan ihan mitä sattuu, ei edes ymmärrä milloin joku loukkaantuu.
Hänellä ei ole ystäviä, eikä hän enää lähde mun kans minnekään...ei sen puoleen, että enää edes haluaisin häntä mukaan loukkaamaan ihmisiä.Diagnosoinnista viis, kukapas nyt diagnoosia itselleen haluaisi.
Hän nyt vaan sattuu olemaan yksin viihtyvä harrastuksiinsa syventyvä erakko.
lähinnä kuulostaa! Sorry!
molemmat, siis sekä mieheni että lapseni ovat
- erakkoluonteisia, eivät edes juuri kaipaa kavereita, toisaalta molemmat tyypillisiä hajamielisiä professoreita
- äärettömän (poikkeuksellisen) lahjakkaita älyllisesti, ovat kumpainenkin kuin eläviä tietosanakirjoja
- omaavat vaihtuvia kiinnostuksen kohteita, joista tietävät "kaiken" tai jota tekevät ihan mielettämällä innolla kunnes kiinnostus siirtyy seuraavaan kohteeseen ja sitten tätä ekaa ei enää juuri noteerata
- aistiyliherkkiä (vaatteissa ei voi olla pesulappuja, eivät voi syödä lötkön tuntuisia ruoka-aineita kuten sipulia)
- ruoka-aineet on mieluusti oltava erillään toisistaan, lapseni on muuoinkin tosi huono syömään vieraita makuja, tutuistakin yrittää karsia jatkuvasti pois monia ruokalistalta
- tavarat ja asiat on oltava tietyissä järjestyksissä. Esim. karkkirasiasta kumpikin syövät mieluusti karkit tietyssä itsekeksimässä järjestyksessä (esim. värijärjestys ja värit aakkosjärjestyksen mukaan)
- nukkuvat suhteellisen vähän
- eivät voi sietää joukkuepelejä, mutta ovat tosi hyviä yksilölajeissa (lähinnä koska ovat ankaria itselleen ja kiinnostuvat juuri tietystä jutusta niin hullun vimmalla)
- kumpikaan (huom. mieheni on 33) ei osaa kuoria kunnolla perunoita!
- lapsellani on huono suuntavaisto, mieheni ei voi kulkea mihinkään ilman karttaa :)
Lisäksi lapseni ei kestä kovia ääniä vaan painaa kädet mieluusti korvilleen.
- mieheni huonosta hienomotoriikasta kertoo kammottava käsiala, lapseni hienomotoriikka on hyvä, mutta karkeamotoriikan kohdalta hän on tosi kömpelö
Lista voisi jatkua loputtomiin...
Ihania ihmisiä molemmat ja mieheni takia en ole niin huolissani lapsestanikaan. Miehelläni on omat omituisuutensa, mutta ihanampaa ihmistä saa hakea, olkoonkin sitten asperger-piirteinen. Toivonkin, että lapsestani tulee hänen kaltaisensa omituinen mutta ihanan älykäs höppänä :)
Eli tämän mukaan diagnoosin saa vaikka pystyy ihan normaalin elämään? Tosi ristiriitaista tietoa kyllä liikkuu. Riippuiskohan paljon lääkäristä? Lastenlääkärit ei helposti sitä anna?