Lue keskustelun säännöt.
Apua,epäilen vauvalla masennusta:(
12.04.2009 |
Että kyllä vauva äidin pahan olon vaistoaa. Teet kuitenkin parhaasi, hoidat vauvaa ja olet hankkinut itsellesi apua, sen pitää riittää. Jaksamisia sulle ap! Kyllä kaikki järjestyy.
Kommentit (35)
Vauva voi masentua jos äiti on masentunut.
Otapa vauva mukaan lääkäriin ja puhu siellä aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä uskon, ettei vauvalla ole mitään hätää. Ei noin pieni vielä kykene tarkkailemaan kaikkea - ja mieti, kuinka kamalissa oloissa (sodat, nälänhätä, väkivalta, köyhyys...) maailmassa pikkuvauvoja kasvaa! Kuitenkin aika turvallisissa oloissa hän kotonanne on. Ja jos olet noin reipas äiti, että huomaat hakea itsellesi apua ja olet silti jaksanut hoitaa vauvaa hellienkin, niin tuskinpa hän on masentunut. Vauvoilla on erilaisia kehityskausia... nyt hän ehkä tutkii ympäristöään enemmän (näkö paranee).
Tuohon synnytyksenjälkeiseen masennukseenkin kuuluu tuollaiset itseä syyllistävät ajatukset, joten huoli pois. Olet hyvä ja tunnollinen äiti. (Ajattele, että juuri ne vanhemmat, joiden täytyisi tarkkailla ja huolestua tekemisistään esim. huume- ja alkoholistiäidit ym., eivät yleensä niin tee.)
Eikä yleensä noin pienessä ajassakaan. Olet hienosti jaksanut häntä hoitaa ja kaikki helliminen ym. on aina kotiinpäin!
Äsken tutkittiin vauvan kanssa sellaisia pehmokirjoja ja vauva vaikutti siinä tyytyväiseltä, naureskeli ja kosketteli rapisevia sivuja. onneksi minulla ei ole mitään negatiivisia tunteita vauvaa kohtaan, ainoastaan joskus toivoisin että vauva nukkuu pidempään, mutta sitten taas tunnen syyllisyyttä ja alan miettiä kätkytkuolemaa ja pelkään että vauva kuolee jne...
en kyllä pysty menemään ulos, vaikka aurinko paistaa ja ilma on ihana. tätä pahentaa mies, joka lähinnä aukoo päätä minulle tilastani, vissiin hän ei osaa suhtautua.. mm. on haukkunut tyhmäksi, käskenyt ryhdistäytyä, sanoi että olen hirveä ämmä ym... onneksi mies on nyt muualla niin saan olla rauhassa vauvan kanssa.
odotan kyllä hirveästi sitä lääkäriä ja neuvolaa, aion puhua ihan avoimesti että nyt ei ole kaikki ok.. en saa iloa mistään, ahdistaa koko ajan... enkä pysty tätä enää järjellä hallitsemaan.
poden syyllisyyttä milloin mistäkin, yksi iso asia on ollut korvikkeen anto. häpesin asiaa niin paljon että tuttavan luona kyläillessä kaadoin tuttelit pulloon piilossa ja äkkiä syöksyin lämmittämään maitoa kun kaveri lähti avamaan miehelleen kerrostalon alaoven. olen lukenut kaikenlaisia imetyskeskusteluja ja tuntenut ahdistusta kun korvikkeella pilasin vauvani suoliston jne... imetän siis vielä mutta osittain korvikkeella mennään.. samoin olen keksinyt ties mitä syyllisyyden aiheita.
toivoisin että vielä jossain vaiheessa olisin elämäniloinen ja tarmokkaampi, nyt tuntuu vaan siltä että tähän ei auta yhtään mikään :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en kyllä pysty menemään ulos, vaikka aurinko paistaa ja ilma on ihana. tätä pahentaa mies, joka lähinnä aukoo päätä minulle tilastani, vissiin hän ei osaa suhtautua.. mm. on haukkunut tyhmäksi, käskenyt ryhdistäytyä, sanoi että olen hirveä ämmä ym... onneksi mies on nyt muualla niin saan olla rauhassa vauvan kanssa.
ajatuset kummasti vaihtuisivat sinulla ulkoilmassa!
Ja turhaan podet korvikkeesta huonoa omaatuntoa!
Miehesi ei kuulosta kovin mukavalta...
poden syyllisyyttä milloin mistäkin, yksi iso asia on ollut korvikkeen anto. häpesin asiaa niin paljon että tuttavan luona kyläillessä kaadoin tuttelit pulloon piilossa ja äkkiä syöksyin lämmittämään maitoa kun kaveri lähti avamaan miehelleen kerrostalon alaoven. olen lukenut kaikenlaisia imetyskeskusteluja ja tuntenut ahdistusta kun korvikkeella pilasin vauvani suoliston jne... imetän siis vielä mutta osittain korvikkeella mennään.. samoin olen keksinyt ties mitä syyllisyyden aiheita.
toivoisin että vielä jossain vaiheessa olisin elämäniloinen ja tarmokkaampi, nyt tuntuu vaan siltä että tähän ei auta yhtään mikään :(
olisit syyllinen kaikkeen tai että kaikki, siis ihan kaikki, olisi toivotonta? Onko ollut mitään hajuharha-aistimuksia kuin olisi mädäntynyttä tai muuten pahaa hajua, vaikkei oikeasti ole ollut? Jos on tällaisia, saattaa olla niin vakava masennus, että se alkaa olla psykoottistasoinen. Siihen paras ja tehokkain ja nopein hoito on sähköhoito.
Sähköhoitoa voi pyytää lääkäriltä. Lääkärit harvoin tulevat sitä suoitelleeksi, vaikka lääkäreiltä kysyttäessä valitsisivat mieluiten sähköhoidon oman vakavan masennuksensa hoidoksi.
Vauvasi on varmasti ihan kunnossa, ei huolta. Olet aivan hyvä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sellaista "ajan soljumista eteenpäin huomaamatta lasketa". eli en saa mitään aikaiseksi ja huomaamatta päivä on taas mennyt.
huolestuin tuosta autistijutusta: onko muka niin että pelkät nuo vauvan oireet kertoo autismista? vauvaan saa kuitenkin kontaktin mutta on nyt hieman ilottomampi kuin aiemmin
Sinulla on paha olo ja selvästi seuraat lastasi ja pelkäät, että hänelläkin paha olla. Selvästi rakastat häntä ja paljon! Se on nyt tärkeintä. Kun saat lääkärissä keskusteltua ja apua itsellesi, alkaa asiat menemään oikeaan suuntaan. Mietin kyllä kovasti puolisosi käytöstä. Älä anna hänen masentaa itseäsi enää enempää. Nyt keskityt siihen, että saat oman mielesi aurinkoisesti ja asiat jotka muutettavissa muutettua. Onko lapsi teille ensimmäinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt mies on kotipaikkakunnalla ja tuntui helpottuneelta kun lähti... aamulla sanoi vielä että tekisi mieli lähteä pois vaikka viikoksi, että ei jaksa katsella kuulemma minua :/ . En saa siis mitään tukea mieheltä, joten toivottavasti neuvola ja lääkäri osaa ohjata jonnekin.. ja toivon saavani jotkut mielialalääkkeet lääkäriltä.
vauvalla todella voi olla erilaisia kausia ja kaikki ovat omanlaisia persoonia, joten naapurin vauvaan tai omiinkaan ei voi verrata.
Ikävää, että puolisosi suhtautuu tilanteeseen noin. Olisiko kuitenkin mahdollista yrittää puhua hänen kanssaan asiasta kunnolla? Pidemmällä tähtäimellä tuo voi aiheuttaa kunnon parisuhdekriisin, jos hän ei osaa/kykene/ymmärrä tukea sinua.
Vauva voi aistia äitinsä mielialoja, mutta ei se sinun tapauksessasi hälyttävä asia. Yleisempää on, että vauva on hiljaa siksi ettei hän ei halua olla häiriöksi => tällöin vauva alkaa masentua. Tästä ei sinun tapauksessa ole kyse.
Tsemppiä! Hienoa, että olet hakemassa apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..ja korvikkeesta. Minulla 3 lasta. Ensimmäistä imetin 2kk. Olin nuori äiti enkä koskaan osannut kysyä/hakea tukea imetykseen. Se tuntui vaikealta ja lopetin. Tunsin olevani huono äiti. Nyt vasta jälkikäteen tajuan kuinka se huono omatunto ja nuo ajatukset ovat olleet täysin turhia. Olin silti vauvalleni se maailman paras äiti. Rakastin häntä enemmän kuin mitään muuta. Ei ole yhtä ainoaa tapaa toimia. On sinun tapasi myös. Se tapa, mikä on sinulle ja vauvallesi, teille paras. Jos haluat imettää, tutki asiaa, se on parhaimmillaan aivan ihanaa. Kuten se oli myös minulle toisen vauvani synnyttyä ja kolmannenkin.. Mutta kokemuksen ja rutiinien myötä siitä tulee rennompaa ja kaikille nautinnollisempaa. Imetyshetken pitää olla rento ei pakkopulla. Ja äh, jos annat korviketta niin mitä sitten. Lapsesi saa korvikkeen sinun, oman rakkaan äidin lämpöisessä sylissä. Ei unohdeta sitä tosiasiaa, että ruokailu, eli imettäminen tai korvikkeen anto on loppupeleissä tarpeen tyydyttämistä. Ja kun tuohon tarpeeseen, nälkään vastataan, tulee sen hetken olla rauhallinen ja lämmin ei kireä ja kylmä.. Rakenna rauhassa omia tapojasi, älä liikaa kopioi muiden..
tiedän kokemuksesta että se ei ole helppoa!
mulla oli jo esikoisen synt. jälkeen masennus, mutta en sitä silloin tajunnut. eli en hakenut apua. en varmasti ollut noin hyvä lapselleni kuin sinä, ja vauvakin harmitti minua usein koska itki paljon. silti, esikoinen 4v on nyt täysin normaali tyttö.
kakkosen jälkeen yhtäkkiä onnen olotila vaihtui masenukseen ja tuli ihan fyysisiä oireita ja silloin tajusin hakea apua. sain keskusteluapua psyk.sh:n kanssa ja sitten aloitin lääkityksen. mulla mas. lisäks on paniikki-/ahdistuneisuushäiriö. kakkonen on nyt 1v4kk ja en usko tilani vaikuttaneen häneen. hän on aivan normaalin oloinen.
ei tuon ikäisestä mitään autismia pysty toteamaan, älä kuuntele tuollaista. vauvoilla on tosiaan erilaisia kehitysvaiheita! vauva ehkä keskittyy nyt enemmän tarkkailemaan kuin hymyilemään! =)
tosi hienoa että olet hakenut apua, se on iso kynnys. ja miehestäsi, anteeks vaan mutta kuulostaa aika lapselliselta. ei munkaan mies osaa mua kunnolla tukea, mutta koskaan ei oo haukkunut eikä mollannut. omalla tavallaan ehkä ymmärtää vaikkei täysin kuitenkaan. mulle suurin apu ja tuki ja turva on ollut oma äiti jonka kanssa on soiteltu maratonpuheluita. hän veti mut suosta ylös.
sä selvitä, koska olet jo itse tajunnut ongelman, mä olen siitä varma. mun mielestä avunpyyntö on jo niin iso askel et ainoa tie on ylöspäin!
muistan muuten ton kuinka vaikeeta se uloslähtö oli.. mut jos millään pystyt, kokeile edes, vie vaikka roskat. se on ihan kummallista miten se ulkona kävely toi hyvää mieltä.
tsemppiä, kyl kaikki selviää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyvää huolta!
Vauva kuitenkin myös varmasti aistii, ettei sinulla ole kaikki hyvin, ja saattaa siihen reagoida. Se on vaan fakta, eikä sille voi mitään. SIksi just onkin tärkeää, että haet sitä apua.
itse olen siirtymässä korvikkeeseen heti, kun sopiva löytyy. Poika on kovasti allerginen ja olen tiukalla imetysdieetillä. Jos haluat tukea pulloruokintaan, käypä esim. seuraavilla sivuilla; http://www.phpbbplanet.com/forum/korvikemutsit.html
Itse olen sitä mieltä, että imetys on hieno asia. MUTTA, jos äiti voi huonosti, niin tärkeää on turvata kummankin hyvinvointi ja oli korvikkeeseen siirtymisen syy mikä tahansa, se on riittävä, jos äiti silloin voi/jaksaa paremmin hoitaa vauvaansa.
Sinä olet varmasti paras äiti vauvallesi! Hän ei tiedä muusta eikä osaa verrata muihin, kuten sinä itse nyt teet.
Kun olen puhunut miten tuntuu vaikealta tavata muita ihmisiä niin mies sitten on sanonut ihan viime päivinä mm. "helvetti mikä ämmä", "sabotoit kaiken", "oot ihan helvetin itsekäs", "oot maailman napa" jne...
On kuitenkin upeaa, että olet hakenut apua tilanteeseesi! Itse olen myös kärsinyt masennuksesta ja tiedän, miten synkältä kaikki tuntuu masiksen keskellä. Avun hakeminen on todella kypsän ja fiksun ihmisen merkki, itse odotin liian pitkään, eikä olisi kannattanut.
Miehesi käytös kyllä nyt huolestuttaa minua... Minusta hänen käytöksensä lähenee jo anteeksiantamatonta. Muista mainita tuostakin asiasta neuvolassa. Masennuksen keskellä itsekunnioitus on nollassa, kun alat toipua, näet, ettet TODELLA ansaitse tuollaista käytöstä keneltäkään. Miehesi tehtävä on olla tukenasi, olen tosi vihainen puolestasi. : (
vauvalla todella voi olla erilaisia kausia ja kaikki ovat omanlaisia persoonia, joten naapurin vauvaan tai omiinkaan ei voi verrata.
Ikävää, että puolisosi suhtautuu tilanteeseen noin. Olisiko kuitenkin mahdollista yrittää puhua hänen kanssaan asiasta kunnolla? Pidemmällä tähtäimellä tuo voi aiheuttaa kunnon parisuhdekriisin, jos hän ei osaa/kykene/ymmärrä tukea sinua.
Vauva voi aistia äitinsä mielialoja, mutta ei se sinun tapauksessasi hälyttävä asia. Yleisempää on, että vauva on hiljaa siksi ettei hän ei halua olla häiriöksi => tällöin vauva alkaa masentua. Tästä ei sinun tapauksessa ole kyse.
Tsemppiä! Hienoa, että olet hakemassa apua.
Olen yrittänyt puhua miehelle mutta vaikeaa se on kun hän syyllistää minua sitten "voi voi kun sä olet NIIIIIN uhri", "voivoi kun sulla on vaikeaa" jne.. :/ . Eli ei ymmärrä sitten alkuunkaan. Toivon että jossain vaiheessa mies suhtautuu asiallisemmin...
ap
psykoottinen masennus. Olin tiiviissä hoitosuhteessa ja myös vauvaani ja vuorovaikutustamme tutkittiin.
Huolimatta mun huinosta kunnostani vauvalla oli kaikki ok. Vauvalle tärkeintä on ihan perushoivan lisäksi vuorovaikutus hoitavien henkilöiden kanssa. Eli jos päivittäin hellittelet vauvaa, sylittelet ja suukottelet niin tod. näk. vauvalla on kaikki kunnossa. Ja vaikka vauva välillä näkisi sinun itkevän tms. ei se haittaa - tärkeintä on että vauvalla on myös positiivisia vuorovaikutuskontakteja kanssasi.
Tsemppiä. Hienoa että olet hakenut apua ja menossa lääkäriin.
Eli itselläni on varmaankin synnytyksen jälkeinen masennus, lääkäriaika on varattu jo ensi viikolle. olen tosi väsynyt ja ajatukseni itseeni kohtaan on negatiivisia. kuitenkin jaksan hoitaa vauvaa ja ajatukset vauvasta ovat positiivisia.
joka päivä hellittelen vauvaa, laulan, kannan sylissä, suukottelen ja hoidan. nyt silti vaikuttaa että vauva on jotenkin masentunut :( . ei hymyile tai naura läheskään niin paljon, vauvaa ei kamalasti tunnu kiinnostavan vuorovaikutus. saattaa herätä yhtäkkiä sängyssä ja on vain hiljaa eikä protestoi. tutkii kyllä leikkikaaren leluja ja välillä hymyilee mutta tuo hymyily on selvästi vähentynyt. Vauva on siis jotenkin vakavamman oloinen kuin aiemmin.
en ymmärrä mistä tämä johtuu, vauva on kuitenkin ihan terve muuten ja ikää 3kk. voiko vauva vain AISTIA että äidillä ei ole kaikki kunnossa? vaikka rakastan kyllä vauvaa niin että se tuntuu?