Mitä tekisit elämässäsi toisin? Seurustelu, opiskelu, naimisiinmeno, lapset...jne

en tiedä. Tosin on asioita jotka eivät ole hyvin, mutta en keksi miten ne voisivat olla paremminkaan. Olen ollut ja olen edelleen niin kasvatukseni ja olosuhteitten vanki että tuskin pystyisin mitään muuttamaan.

Ainoa mikä olisi ehkä voinut tehdä minut onnellisemmaksi olisi ollut se että olisin katkaissut heti lukion jälkeen suhteet vanhempiini ja lähtenyt jonnekin kauas, etsinyt itseäni ja miettinyt muutaman vuoden ennen opiskelujen aloittamista. Mutta - oikeasti en olisi pystynyt siihen. Nyt on yritettävä elää näillä eväillä.

minäkin olisin eri alalla. Mikä estää sinua vaihtamasta alaa? Itsekin olen sitä pohtinut paljon. Muuten olen kyllä aika tavalla tyytyväinen. Tosin yhden muuton ja pari aikaisempaa parisuhdetta olisin voinut jättää väliin.

myös väärällä alalla, mutta enpä ole päässyt niihin eri alojen kouluihin, mihin olen hakenut. Eli olen yrittänyt kyllä. Nyt minun pitäisi siis kai tyytyä tähän alaan, mutta en vaan voi, koska inhoan sitä. Minun pitäisi mennä kymmenen vuotta taaksepäin lukioon, jossa voisin valita uudelleen lukemani aineet, joiden ansiosta pääsisin minua nykyisin kiinnostaviin kouluihin. Kiinnostuksen kohteet kun on totaalisesti vaihtuneet. Tuntuu vaan, että olen liian vanha opiskelemaan aivan uutta alaa, josta en tiedä yhtään mitään.

tai ainakin kaikki valinnat on jotenkin kääntyneet hyväksi.



Mutta olen ollut nuori ja tietämätön ja siksi mä en ajoissa huomannut, että mulla on aspergerin oireyhtymällä ja lukihäiriöllä siunattu lapsi, enkä osannut hankkia hänelle ajoissa apua. Nyt on hirveä homma näiden ja liitännäisongelmien paikkailussa.

Annoin vanhempieni vaikuttaa asiaan liikaa.

Muuta en kadu, paitsi rahaa olisin voinut käyttää viisaammin.

Mä olen myös väärällä alalla. En edes hakenut opiskelualani mukaista työtä kun sain (onneksi) muualtakin, mun "oman" (heh, en tunne sitä omakseni) alan töistä kun ei maksettais edes niin paljon että sillä eläis. En kyllä nykyiseenkään työhöni ole ihan tyytyväinen, tai lähinnä työpaikkaan, itse duuni menettelee.



Mutta se mitä mä todella tekisin toisin, jos saisin takaisin itseni 18-vuotiaana mutta sillä elämänkokemuksella joka mulla nyt melkein 20 vuotta myöhemmin on :D, on se, että rupeaisin asuntosäästäjäksi... Ketuttaa kitkuttaa vuokralla peruuta sisään -kokoisessa luukussa, mutta ei meidän tuloilla omaa osteta ikinä. Asia erikseen, jos olisi joku %-osuus asunnon hinnasta esim. säästöinä olemassa.

Kaikki muu on mennyt niin kun on mennyt, enkä kadu.

Ehkä olisin voinut olla ahkerampi koulussa ja näin suorittaa koulun lyhyemmässä ajassa samoin opiskelut. Mutta samalla hankin niin paljon elämänkokemusta, että ei se ole hukkaan mennyttä aikaa.

Mutta olisi pitänyt alkaa säästää rahaa silloin kun aloitin työelämässä ihan alussa. Ja siis niin että olisin säästänyt ihan itse omista rahoista enkä olisi kertonut miehelleni. Tai sitten ostanut aikoinaan viime laman aikana kämpän. Toisaalta, ei mulla ollut mahdollisuutta silloin laman aikana työttömänä mitään kämppää ostaa. Ja vaikka olisin säästänyt rahaa nuorempana, niin olisin kyllä siitä kertonut miehelleni. Oltais mahdollisesti ostettu yhteinen asunto/talo ja siitä olisi tull kova riita erotessa.

Niin ehkä ihan hyvä näin.



Olen muuten tyytyväinen valintojeni kanssa, olen valinut oikean alan, asun oikealla paikalla (nimittäin kaukana vanhemmista), ja erokin oli viisas veto (en kadu silti aikaa tämän miehen kanssa) samoin muut ratkaisut. Koska kaikki ratkaisut jotka olen tehnyt, ovat olleet minun ratkaisuja.

Sano nyt kuitenkin, että ET ole lakimies? Minusta tuntuu, että ala on aivan väärä minua varten. Toisin olisi pitänyt valita, mutta enää "en jaksa"

Olen joutunut oppimaan sosiaalista käyttäytymistä karvaasti kantapään kautta. Olisin enemmän kaikkien kaveri ja teeskentelisin ystävällistä vaikken kaikista niin pitäisikään.



Aiemmin mulla oli periaate että pidän kenestä pidän ja en mielistele, en juorua selän takana vaan puhun suoraan kys. henkilölle... Enää en ole tätä mieltä.

Se oli liian pitkään. Exä ei halunnut lapsia, joten vasta uuden kumppanin löydettyäni aloin lapsenteon. Ja se oli jo liian myöhään. En saanut kuin yhden ja nyt olen jo yli 4-kymppinen, ei taida kakkosta tulla. :(



Työura ja koulutus on mennyt nappiin. Näistä tykkään, tosin palkka saisi olla parempi.

ja myös olisin jättänyt tapaamatta mieheni. Elämäni on ihan pirstaleina tämän miehen takia.

En ole lakimies, vaan toisella arvostetulla alalla. Töissäolo on aina ollut pakkopullaa, mutta palkka on kohtuullisen hyvä. Yritän vielä päästä opiskelemaan jotain toista tutkintoa, mutta haluamilleni aloille on vaikea päästä, ja osa on semmoisia, että niille olisi pitänyt lähteä heti lukion jälkeen (uran kannalta). Nyt monen lapsen kanssa on lähes mahdotonta keskittyä esim. lukemiseen; itse pänttäsin aikoinani pääsykokeisiin vähintään kahdeksan tuntia päivässä monen kuukauden ajan, eikä sellainen olisi mitenkään mahdollista. En myöskään koe järkeväksi hylätä kaikkea sitä osaamista, jonka olen saavuttanut, vaan yritän jotenkin käyttää sitä hyväkseni myös tulevissa töissäni.



Pitkä opiskelu ja alaan liittyvä elämänpiiri muokkaavat ihmistä, ja tuntuu, että se on muokannut minua suuntaan, joka en ole. Tästä seuraa suuria sisäisiä ristiriitoja, kun en koe olevani oikeassa paikassa missään. Lähes kaikki ystäväni ovat tältä alalta, ja heidän tavoitteensa ja ihanteensa ovat toisenlaisia kuin minun. Myös ulkopuoliset luokittelevat minut tiettyyn lokeroon alani vuoksi.



Mieheni on luotettava ja hyvä isä, mutta jos puolison valinta tulisi uudelleen eteen, hakisin ehkä vähän toisenlaista tyyppiä. Osaisin ehkä paremmin arvioida ihmisiä ja heidän tavoitteitaan. Kiinnittäisin enemmän huomiota puolison taustaan, koska useimmissa tapauksissa sillä on merkitystä.



ap