Annatteko vai myyttekö lastentarvikkeita sukulaisille?
Mieheni veljen perhe odottaa esikoistaan ja meillä on paljon lastentavaroita ja vaatteita. Lapsilukumme on täynnä, joten meille niistä ei ole enää iloa. En nyt oikein tiedä, miten lähestyä tätä odottavaa äitiä: kysynkö, että haluaako hän ostaa vai tarjoanko tavaroita ilmaiseksi. Emme ole mitään bestiksiä, mutta väleissä kuitenkin.
Tavarat ovat hyväkuntoisia ja erityisesti vaatteissa paljon ulkomailta tuotuja erikoisuuksia. Tuntuu kurjalta rahastaa niistä sukulaista, mutta ihan yhtä kurjalta jakaa ilmaiseksi, koska itse olen niistä kuitenkin aikoinaan maksanut paljon. Tämä odottava perhe on varsin hyvätuloinen ja vaimon vanhemmat hyvinkin varakkaita. Mitä tehdä?
Kommentit (22)
mutta mä annan sukulaisille ja kavereille sellaiset joilla ei ole itselleni erityistä tunnearvoa, muut jemmaan muistoina. Voisin periaatteessa myydäkin jotain, mutta koska meidän lasten vaatteet on yleensä luokkaa H&M/Lindex niin en tiedä onko niillä ihmeempää menekkiä.
Kaikkein vähiten haluttavat olen pistänyt Uffiin ja muihin keräyksiin, en edes viitsi tarjota niitä kavereille ja sukulaisille.
turvaistuimista ja vaunuista olen pyytänyt "sukulaishinnan". Eikä tuo ole mikään ongelma kenellekään ollut. En minäkään ottaisi uudenveroista turvaistuinta tai vaunuja ilmaiseksi.
Olen aina aikaisemmin antanut mielelläni ilmaiseksi lastemme vanhoja HYVIÄ vaatteita. Mutta, kun antaminen ja lahjoittaminen on ollut aina niin yksipuolista ja ei oikein ole edes kunnon kiitostakaan tullut.
Tulee aina hyvä mieli kun näkee veljien lapsilla päällä antamiani vaatteita, eivät ole vaatteet menneet hukkaan. Mitään ylenpalttista kiittelyä en kaipaa ja vastalahjat saisivat vain vaivautuneeksi, varsinkin kun tiedän ettei heidän(kään) taloutensa niin huipussa ole.
Mutta olen niin kamalan sentimentaalinen erityisesti meidän lasten vauvakamojen suhteen etten raaski antaa (tai myydä) niitä kellekään. Paitsi ihan perusbodyt jne. tietysti kyllä.
kun siskoni raahasi aina meille poikansa kulahtaneita vaatteita. Siis vain yhdellä olleita, mutta suunnilleen jokainen oli polvesta rikki, tuhanteen kertaan pestyn näköinen yms. Sanoin montakin kertaa, että älä tuo. Silti toi.
No, niille tuli toinen poika ja olen antanut sitten nuo vaatteet sinne takaisin itse ostamieni lisäksi. Siskoni nyrpistelee, kun vaatteet ovat huonossa kunnossa. Ei taida muistaa, että olivat sellaisia jo tänne tuotaessa ja niitä vaatteita ei ole juuri edes käytetty muuta kuin silloin, kun käyvät kylässä... Enää en ole vaatteita ottanut vastaan. Siskoni loukkaantui, mutta parempi näin.
Vastaavasti yksi sikarikas kaukainen sukulainen tuo meille tyttöjen vaatteita. Ne ovat huippukuntoisia ja laadukkaita merkkejä. Niistä olisi valmis maksamaan, mutta eivät ota rahaa vastaan. Olen sitten vienyt sinne huippukallista punaviiniä tms., jota en normaalisti raaskisi viedä kylään mennessäni. Tiedän, että tietävät viinien hinnan - tosin heille 30 €:n viinipullokin on varmaan halpiskamaa...
Mun suvussani on periaate että mitään ei myydä. Kalliimmista vaatteista ja tavaroista kysellään kyllä että halutaanko rahaa ja kaikista muista jutuista joilla on ihan vaan tunnearvoa kysytään että halutaanko takaisin ja vastaus on yleensä EI! Meillä on tapana antaa kaikki pois mutta se toimii joka suuntaan. Jopa aikaikauslehtiä kierrätetään että yks tilaa toista ja toinen toista lehteä ja sitten vaihdellaan ja näin se tulee paljon halvemmaksi. Aina kysellään oisko kellään antaa tai myydä jotain jota tarvitaan ja yleensä se annetaan tai lainataan ja kaikki auttaa toisiaan ei todellakaan ole yksipuolista antamista.
Näitä juttuja kannattaa sopia ihan suvun kesken säästää paljon rahaa.
Meijän suvussa ostellaan myös paljon kimppalahjoja. Ostetaan yhessä kalliimpi kimppalahja mielummin kun että jokainen tuo jotain pientä halpaa, turhaa kamaa.
kaikki ilmaiseksi sukulaiselleni. Ehkäpä se hyvä kiertää sitten meillä takaisin jossain muussa muodossa.
olen myös itse aina saanut ilmaiseksi joltain kaverin lapselta pieneksi jääneet. Viime talvena joku äitini tuttu lähetti hänen kauttaan meille säkin, jossa oli mm. lähes käyttämättömät reimatec haalari ja kaksiosainen ulkopuku, goretex-kengät, noin 10 erilaista sisäasusettiä, kylpytakki, jossa roikkui vielä hintalappu jne.
Olivat siis pakanneet kaiken, mikä ei omalle lapselle enää mahtunut, eivät pyytäneet korvausta. Enkä ole kyseisiä ihmisiä edes tavannut. Lähetimme sitten komean ja arvokkaan joululahjan, mutta he eivät varmaan edes arvanneet miten valtavan suuri merkitys paketilla oli meille, joista molempien palkka on alle 2000/kk. Sittemmin olen itse antanut vaatteita yh-kavereilleni, lähettänyt viroon köyhäinapuna jne. Pistä hyvä kiertämään vaan.
Ap: sinuna yrittäisin keksiä jonkin sopivan korvauksen, sillä tuskin te saatte heiltä koskaan vaihdossa mitään, koska teidän lapset on niitä isompia. Minusta ainakin on kurjaa antaa aina ilmaiseksi tavaraa, mistä itse on maksanut täyden hinnan. Oli sitten sukulainen eli ei.
myyt ne kirpparilla. Itse en ikinä kehtaisi pyytää sisaruksilta tai kavereilta rahaa käytetyistä tavaroista (ellei itse tulisi ehdottamaan).
Jos tarvitset itse rahaa, niin myy ei-sukulaisille. Varakkaan perheen äiti varmaan ostelee mielellään lapselleen vaatteita itsekin.
myy ystäville enkä sukulaisille, vaan annan ja sanon että alittavat eteenpäin jos eivät tarvitse itse.
jos olisi jotain arvokasta, niin myisin muille, mutat en lähtisi läheisiltä pyytämään rahaa!
käyettyjä tavaroita. Meidän perheessä ihmisen tarpeet menevät rahan ohi! Kannattaisiko sinun sitten myydä ne esim. huutonetissä jos olet noin saita....
1. Jos haluan rahaa jostain vaattesta - myyn sen Huutiksessa
2. Jos ei ole tarvis rahalle - annan kavereille/sukulaisille. Heille en myy enkä kavereilta osta.
jos kyseessä varakas perhe, haluavat luultavasti ostaa itse sellaiset kamat lapsilleen, jotka miellyttävät silmää. Kumpikaan taho tuskin siis hyötyy siitä ,että annat ilmaiseksi sukulaisillesi, nyt vaan vauva.fi kirpparille myymään.
Jos on jotain mitä olen saanut sukulaisilta ja heillä itsellään olisi sille myöhemmin käyttöä, esim vaatteet tai vauvalelut, annetaan takaisin päin. Samoin jos on vaikka isovanhemmilta saatuja juttuja, niin kiertoon tottakai,.
Itse täydellä hinnalla ostettuja kalliita tuotteita harmittaisi antaa ilmaiseksi ja haluamaani hintaa en kehtaisi pyytää ja kaikki sukulaiset eivät ymmärtäisi tarjota rahaa;) Minulle riittäisi noin 20% noin 150E talvihaalarista. Laitan niitä nettiin myyntiin ja saan usein enemmänkin. Muuten en raaskisi hintavia tuotteita ostaa, mutta jälleenmyynnillä saa vähän takaisin. Kun osan myy netissä niin osan voi sitten antaa kiertoon ilmaisestikin.
Ei varmaan mitään logiikkaa toiminnassani ole;) Koitan lahjoittaa leluja ja vaatteita sellaisille, joilla rahaa on vähän vähemmän siitä tulee hyvä mieli. Lähisukulaisille annan jonkin verran vaatteita ja leluja. Jonkinverran haluan myydä netissä että on taas varaa ostaa kasvaville lapsille uutta.
Kavereilta olen ostanut ja myynyt kavereille. Silloin on kohteliasta että tietää hinnan ennen kuin harkitsee ostoa:)
Olen aina aikaisemmin antanut mielelläni ilmaiseksi lastemme vanhoja HYVIÄ vaatteita. Mutta, kun antaminen ja lahjoittaminen on ollut aina niin yksipuolista ja ei oikein ole edes kunnon kiitostakaan tullut. Ja kaiken huippu oli, kun veljeni vaimo (jonka kanssa ei niin kovin läheisiä olla) myi antamani vaatteet aika kalliilla eteenpäin niin eipähän ole sen jälkeen tullut itselle mieleen antaa hänelle mitään.
Myydä en kehtaa tutuille.
Eli vaihtoehdoksi on jäänyt kirppiksellä myynnit. Jonne olen kuskannut kaikki meille turhat myyntiin todellisilla kirppishinnoilla (esim.Reimatec hyvät haalarit 15-18e Goretex kengät 8-10e.) ja tästä olen saanut palojn paremman mielen. Monesti on tuntunut kirppisostajat olevan kiitollisempia maksettuaan tavaroista tosi minimi hinnan, kun nuo ilmaiseksi saaneet tuttavat.:/ Loput olen kärrännyt hyväntekeväisyyteen.
Itse ei ikinä olla mistään ilmaiseksi mitään saatu enkä kyllä ole odottanutkaan.
kälylläsi voi taas tulla olo, että on pakko ostaa kaikki tarjoamai vaikkei ei huvittaisikaan.
Ilmaisin olen minäkin antanut sukulaisille ja ystäville ja jos ei ole tullut sopivasti vaateita vsihdossa niin on tosiaan tullut sitten jossain muodossa jotain muuta.
Itse olen usein ostanut lahjaksi uusia vaatteita kaverille, jotka ovat ilmaiseksi antaneet meille
Mun veli on saamassa esikoisen kohtapuoliin ja meidän pikkukakkonen (ja viimeinen) täytti juuri vuoden. Kaikki meiltä liikenevä tavara ja vaate (lähinnä unisex) on käynyt veljellä ja vaimolla "syynissä" ja ovat niistä valinneet ne, mitkä haluavat. Rahaa en todellakaan ole huolinut vaikka veli ehdottikin, että voivat niistä maksaa.
Itse olemme myös aikoinaan saaneet useita tavaroita ja vaatteita mun siskolta ihan ilmaiseksi. Vieläkin sisko joskus tuo meille esim vähän käytettyjä ulkohaalareita tms. (Suurin osa siskonpojan vaatteista menee siskon miehen siskon pojalle, kun on ikävuosiltaan/kooltaan lähempänä kuin meidän poika)
Mutta siis, sisaruksilta en todellakaan rahaa pyytäisi (korkeintaan ehkä hyväkuntoisista vaunuista, jos ne kelpaisi, luultavasti en niistäkään...) tai ottaisi. Jos jotain en haluaisi antaa tai jos tarvisin itse rahaa, niin sitten myisin ne huutiksessa.
Mutta kysy ottavatko vastaan. Kerro, että teillä ei enää näitä tavaroita tarvita ja kysy haluavatko ne vai myytkö jonnekin muualle. Kyllä tällä keskustelun avaa ja sitten joko huolivat tai eivät. Itse kyselin veljeltäni (tai siis lähinnä veljen vaimolta) että haluavatko tuon ja tuon jutun.... vaatteet annoin käydä läpi ja ottivat sieltä sitten kaikki ne, jotka miellyttivät (lähinnä siis unisex-vaatteet, kun eivät tiedä sukupuolta).