Vinkkejä kaivataan itekseen nukahtamiseen

Mun mielipide on se, että ei tuon ikäisen kuulukaan osata nukahtaa yksin. Tätä näkemystä tukevaa materiaalia on paljon.



Esim. Deborah Jacksonin kirja Three in a bed.



Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään. Jackson käy läpi tutkimuksia, joiden mukaan läheisyys on elintärkeää vastasyntyneelle vauvalle: iho, äidin läsnäolo ja kosketukset. Ilman näitä vauva kärsii, sen kehitys hidastuu. Tämä tiedetään, samoin se, että huutaessaan lapsi ei suinkaan harjoita keuhkojaan (kuten Viktorian ajan Englannissa väitettiin).



Läheisyys ja ihokosketus on lapselle elintärkeää, ja Jacksonin siteeraaman asiantuntijan mukaan vauva tarvitsee äidin läheisyyttä vielä enemmän yöllä kuin päivällä; enemmän pimeässä kuin valoisan aikaan. Kosketuksen kautta vauva saa ensimmäiset havaintonsa maailmasta - pienen lapsen näköaisti on vielä rajoittunut.



Jacksonin mukaan vanhempien olisi tärkeää tarkkailla lasta, niin että he näkevät, milloin lapsi viihtyy itsekseen ja tuntee olonsa hyväksi itsekseen nukkuessaan. Läheisyyttä kaivataan, jos lapsi itkee, sätkii jalkojaan turhautuneena, on levoton tai ei kykene rentoutumaan.



Käy muun muassa selväksi, että yöheräily ja uniongelmat ovat harvinaisempia niissä ympyröissä, joissa vauvat nukkuvat vanhempiensa vieressä. Eli paradoksaalisesti tapa erottaa vauvat vanhemmistaan, jotta vanhemmat saisivat nukkua rauhassa, aiheuttaakin usein päinvastaista.



"Miksi ihmeessä ammattilaiset ovat niin huolestuneita toisista tavoista, mutta eivät toisista ollenkaan. Me puemme vauvalle vaipat ja tiedämme, että niistä päästään kyllä eroon siihen mennessä, kun lapsi täyttää kolmekymmentäviisi. Silti vauvojen, jotka tuuditetaan uneen tai otetaan vanhempien sänkyyn nukkumaan, uhkaillaan jäävän loppuiäkseen riippuvaisiksi. Älkää vain rakastako niitä liikaa tai ne rupeavat vaatimaan sitä."



Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apjackson.html

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.



Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin".



Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."



Lisää:

http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia.



Vauvan kypsymättömät aivot eivät aluksi osaa säädellä hengitystä, joka vaihtelee erilaisten unijaksojen mukaan, mutta vauvat osaavat kyllä mukauttaa hengityksensä äidin hengityksen ja unirytmin mukaiseksi. Kyvyllä saattaa olla kätkytkuolemia ennaltaehkäisevä vaikutus, yksin nukkuvilla vauvoilla hengityksen "tahdistaja" puuttuu. Yksin nukkuvat vauvat vaipuvat syvempään uneen ja heidän yhtäjaksoiset unijaksonsa ovat pidempiä kuin yhdessä vanhempien kanssa nukkuvilla vauvoilla.



Jos äidin ja lapsen unirytmi on sama, äiti ei väsy kohtuuttomasti, koska hän havahtuu yöllä ruokkimaan vauvaansa molempien unen ollessa keveimmillään. Yösyöttöihin ei kulu paljon aikaa, ja äiti saa nukuttua pidempiä yhtäjaksoisia unijaksoja.



Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan. Vauvan maailma on tässä ja nyt, hän ei osaa odottaa. Vauva ei voi lohduttautua ajatuksella "äiti tulee pian takaisin", koska elää vain hetkeä, jolloin on täydellisen yksin ja vailla suojaa.



Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.



Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.



Loput artikkelista:

http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49

Kun vauva nukkuu äidin vieressä, vauvan ja äidin unisyklit synkronoituvat. Näin ollen kun vauva herää imemään, on äitikin todennäköisimmin kevyen unen vaiheessa eikä herääminen ole niin vaikeaa kuin syvästä unesta. Heräämisten määrällä ei näyttäisikään olevan niin paljon merkitystä päiväaikaisen väsymyksen kannalta kuin sillä, mistä univaiheesta herää ja kuinka nopeasti pääsee takaisin uneen. Imettäessä erittyy runsaasti prolaktiinia, joka on tärkein "hoivahormoni". Prolaktiinia erittyy myös nukkuessa sekä vain kosketellessa vauvaa. Prolaktiini rauhoittaa ja tasoittaa äidin mieltä, aktivoi hoivaamistoimintoja, lisää maidontuotantoa sekä edesauttaa symbioosin muodostumista äidin ja vauvan välillä. Yhdessä nukkuessa prolaktiinin eritys maksimoituu. Yöllä erittyy myös melatoniini-hormonia, joka puolestaan auttaa sekä vauvaa että äitiä pääsemään nopeasti takaisin uneen. Näin siis luonnollinen pyörä pyörii: Kun vauva alkaa antaa merkkejä heräämisestä tai jo vähän ennen sitä, äiti puolittain havahtuu, tarjoaa rintaa, vauva imee, prolaktiinia ja melatoniinia erittyy, molemmat nukahtavat saman tien uudelleen.



Antropologi, filosofian tohtori James McKenna on tutkinut äidin ja vauvan yhdessä nukkumista. Kalifornian yliopiston neurologian laitoksen unihäiriökeskuksessa 3 kk ikäiset vauvat äiteineen nukkuivat laboratoriossa muutamia öitä. Äiti-vauva -parit oli jaettu etukäteen kahteen ryhmään sen mukaan, nukkuivatko he kotioloissa yhdessä vai erikseen. Laboratoriossa he nukkuivat 2 yötä tottumaansa tapaan ja yhden yön päinvastoin. Nukkumista kuvattiin videolle ja elintoimintoja monitoroitiin. Tulosten mukaan yhdessä nukkuminen lisäsi kokonaisunimäärää riippumatta siitä, oliko siihen aikaisempaa tottumusta vai ei. Yhdessä nukkuminen pidensi imetysaikaa ja -tiheyttä, ja vauva ilmaisi itkien nälkäänsä vain erikseen nukkuessa. I ja II-vaiheen uni lisääntyi, III- ja IV-vaiheen uni väheni yhdessä nukkuessa, eli vauva on herätettävissä helpommin. Yhdessä nukkuminen lisäsi äidin ja vauvan unen samanasteisuutta ja hereillä oloa yhtä aikaa. Yhdessä nukkuessa vauva nukkui harvemmin vatsallaan, mitä pidettiin hyvänä asiana. Yhdessä nukuttiin hyvin lähekkäin, kasvokkain, mikä lisäsi vauvan saamaa sensorista stimulaatiota. Äidit myös valvoivat lapsensa unta myös nukkuessaan. Riippumatta aikaisemmista nukkumistavoista kaikki siis hyötyivät yhdessä nukkumisesta.

Lisää: http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view…

Vastaa lapsesi tarpeisiin. Lapselle muodostuu tunne yhteydestä äitiin sen kautta, miten hyvin äiti ymmärtää hänen tarpeitaan ja vastaa niihin. Vauvan huudattaminen häiritsee vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta, ja äidin herkkyys lapsen viesteille kärsii.



Nuku lähellä vauvaa.



Kunnioita lastasi alusta asti omana yksilönään. Ajatus siitä, että jo vauvan pitäisi olla "itsenäinen", on väärä. Se, että vauvan tarpeet täytetään ja että hän saa siirtyä kehitysvaiheesta toiseen silloin, kun on itse siihen valmis, auttaa häntä kasvamaan itsenäiseksi. Granju siteeraa: "Jokaisella vaiheella lapsen elämässä on tarkoituksensa. Jos voimme vastata lapsen tarpeisiin oikealla tavalla jokaisessa kehitysvaiheessa, hän voi siirtyä eteenpäin."



Vanhemmat usein tietävät sisimmässään, että kiintymysvanhemmuus on oikea tapa olla lapsen kanssa: lasta pitäisi kantaa, lasta ei pitäisi jättää yöllä yksin, lasta pitäisi imettää, koska hän yksinkertaisesti tarvitsee sitä. Omaa intuitiota vastoin eläminen on uuvuttavaa.



Attachment parenting helpottaa lapsen kasvattamista. Kun vauvat ja pikkulapset tuntevat olonsa turvalliseksi ja kun heidän tarpeensa on tyydytetty, heillä on vähemmän tarvetta esim. marista, huutaa tai takertua vanhempiinsa.



Granju kirjoittaa, että monet vanhemmat huomaavat AP-käytäntöjen tärkeyden vasta toisen tai kolmannen lapsensa kohdalla. Ehkä esikoista on "koulutettu" huudattamalla ja ruokittu kellon mukaan, ja vasta toisen tai kolmannen lapsen kohdalla huomataan, että on helpompia ja parempiakin tapoja elää vauvan kanssa. Loput: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apgranju.html

Kiintymysvanhemmuteen liitetään kaikenlaisia vääriä uskomuksia. Se ei ole mikään "uusi kasvatussuunta", pikemminkin se on ajattelutapa, joka korjaa viime vuosikymmenien vääriä lastenhoitoneuvoja. Se on sellainen tapa elää lasten kanssa, jonka useimmat vanhemmat omaksuisivat luonnostaan, jos heidän päätään ei sekoitettaisi väärillä "asiantuntijaneuvoilla".



Kiintymysvanhemmuus ei ole vauvan "pilalle hemmottelua". Vanhemmat saavat usein kuulla väitteitä siitä, että he hemmottelevat vauvan pilalle tai että vauva manipuloi koko perhettä. Kiintymysvanhemmuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapselle annettaisiin kaikki, mitä hän ikinä pyytää. Se tarkoittaa vain sitä, että vauvan ja lapsen tarpeisiin vastataan sopivasti, riittävästi. Tämä tarkoittaa, että vanhempien on tiedettävä, milloin sanoa kyllä ja milloin sanoa ei. "Joskus vanhemmat sekoittavat sen, että lapselle on annettava kaikki mitä hän tarvitsee, siihen, että lapselle olisi annettava kaikki mitä hän haluaa, ja tämä on haitallista. Vanhempien on osattava erottaa lapsen tarpeet ja halut toisistaan." Vauva-aikana (ainakin ensimmäisen puolen vuoden ajan) lapsen tarpeet ja halut ovat kuitenkin vielä yhtä: vauva ei osaa manipuloida perhettä.



Vauvan lähellä nukkumista Searsit suosittelevat. Kun vauvat saavat paljon kosketusta ja turvallisuuden tunnetta, he kehittyvät paremmin. Kirjassa on myös runsaasti vinkkejä hyvän yöunen saavuttamiseksi. Bill Sears muuten kirjoittaa, että hän saa vähintään viikoittain haastattelupyyntöjä aiheesta "lapsen vieressä nukkumisen kyseenalaisuus". Hän nauraa: mitä ihmeen kyseenalaista tai ristiriitaista on siinä, että vauvat nukkuvat lähellä vanhempiaan? Näinhän on tehty iät ja ajat. Omituiselta vaikuttaa sen sijaan se, että pieni suojaton vauva eristettäisiin nukkumaan yksinään.



Johns Hopkins -yliopistossa tehdyt tutkimukset (tekijöinä tri Sylvia Bell ja tri Mary Ainsworth) ovat osoittaneet, että vauvat, jotka ovat turvallisesti kiintyneet äiteihinsä ja joiden äidit vastaavat riittävästi vauvan tarpeisiin (esimerkiksi tietävät, milloin ottaa vauvan syliin ja milloin laskea hänet alas), kehittyvät nopeammin sekä henkisesti että motorisesti. Verrokkiryhmänä on ollut vauvoja, joita on pidetty paljon leikkikehässä tai pinnasängyssä ja siksi kosketeltu vähemmän: nämä ovat kehittyneet hitaammin. Tutkimukset osoittivat, että eniten älylliseen ja motoriseen kehitykseen vaikuttivat se herkkyys, jolla äiti vastaa vauvan tarpeisiin, fyysisen ja verbaalisen vuorovaikutuksen määrä sekä se, että vauvalla oli mahdollisuus tutkia ympäristöään vapaasti äidin valvonnassa, so. liikkua lattialla itse. Tutkijoiden johtopäätös oli, että harmoninen äiti-lapsi-suhde korreloi positiivisesti lapsen älykkyysosamäärän kanssa.



Tutkimus siis kumoaa väitteen, että kantamalla ja sylissä pitämällä "vauva hemmotellaan piloille" niin, ettei hän opi ikinä itse liikkumaan. Päinvastoin. http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsearsII.html

Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis. On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.



Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.



Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta. Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista. Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.



Monenlaisia konsteja voidaan kokeilla, mutta mikään niistä ei valitettavasti ole oikotie onneen, ja ainoastaan kokeilemalla voidaan saada selville, mikä kullekin lapselle sopii. Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää. Vauvojen uniongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Myös apua on osattava hakea, jos alkaa tuntua siltä, että ongelmat perheessä kärjistyvät.



Yksi keskeinen vauvojen vuorokautta rytmittävä tekijä on nälkä. Pienet lapset eivät kykene syömään kerrallaan niin suuria määriä, että näläntunne voisi pysyä poissa esimerkiksi läpi yön



Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki.



Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.



Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).



Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.

meillä esikoinen nukahti usein silleen, et imetin sängyssä ja sit kun oli nukahtamassa/nukahtanut, nostin omaan sänkyynsä. Tätä jatkettiin aika pitkään, en muista tarkkaan missä vaiheessa sitten jäi hereillä sänkyyn. Yritin siis aina laittaa vähän enemmän hereillä ja jossain vaiheessa se onnistui. 8kk iässä loppui imetys ja silloin viimeistään oppi nukahtamaan itsekseen, eli vietiin sänkyyn täysin hereillä (iltamaito pullosta olohuoneessa).



Jos sinusta tuntuu, että nukahtaa/nukkuu paremmin vieressä, niin nukuta ihmeessä vieressä. Meidän kuopus on nyt 5kk ja nukkuu omassa sängyssään, on pulloruokinnalla ja syö pullosta iltamaidon olohuoneessa. Nukahtaa omaan sänkyynsä, oppi siihen todellakin huomaamatta ja vähitellen, kun ei ollut tyyppiä, joka haluaa nukahtaa tissi suussa. Imetin häntä 4kk ja iltaisin usein imetin sängyllä, rauhoittui melkein uneen tissillä, sitten hylkäsi itse tissin suustaan ja halusi ruveta nukkumaan. Tässä vaiheessa nostin sänkyyn. Usein saattoi herätä ja haluta läheisyyttä lisää, joten sai sitä, vaikka sitten 10 tai 20 kertaa. Myös mies osallistui iltahyssyttelyihin, eli aina en mennyt minä maidontuoksuisena silittämään uneen. Vähitellen niitä rauhoittelukertoja tarvittiin entistä vähemmän ja lakkasin tarjoamasta tissiä, koska poika ei selvästikään halunnut sitä imeä. Vieressäkin sai nukkua, jos unessa pysyminen oli todella vaikeaa, nukkui sitten välillä tissi suussa. Mies meillä on ollut jaksavampi nostamaan vauvan takaisin omaan sänkyynsä, ja jotenkin tämä on sitten vain pikkuhiljaa oppinut sinne jäämään ja nukahtamaan. Ja aina yösyöttöjenkin jälkeen varmistin, että röyhtäisee ja on siis edes jonkin verran hereillä ennen kuin nostin takaisin sänkyyn. En siis osaa sanoa, miten hän oppi nukahtamaan itse, mutta näin meillä tehtiin...



Sinisiipisellä on minusta ihan hyviä kommentteja, mutta aina ne eivät kaikilla toimi. Jos tuntuu, että haluat nukkua paremmin, eikä vauvan vieressä nukuttaminen helpota öitä, niin sitten varmaan kannattaa kokeilla jotain muuta. Ensisijaisesti siis minäkin tarjoaisin läheisyyttä ja turvallisuuden tunteen luomista, ja kun vauva tuntee olonsa turvalliseksi, hän jää entistä helpommin itsekseen sänkyyn. Ehkä... :)

Mun kokemus on se, että kun tekee sen, minkä vauva tarvitsee, tukee vauvan kehitysvaihetta ja niin päästään taas eteenpäin. Alle vuoden ikäisen kanssa se tarkoittaa sitä, että toimii niin, että vauvalla on hyvä olla. On se sitten oma sänky, vieressä tai sivuvaunu. Yöheräilyjä ei pysty millään viisastenkivellä noin naps vain poistamaan - valitettavasti. Erilaisia keinoja ja konsteja voi yrittää, mutta mikään ei ole oikotie onneen. Kokemukseni perusteella liian varhaiset itsenäistämisyritykset ja huudattamiset vain pahentavat ja pitkittävät tilannetta. Vanhemmille olisikin hyväksi muuttaa käsityksiään ensimmäisestä vauvavuodesta. Kaikki vauvat eivät todellakaan nuku katkottomia öitä ja moni vauva tarvitsee vanhemman vierelleen, jotta nukahtaisi ja nukkuisi paremmin. Kun vanhempi toimii, mitä vauva kaipaa ja tarvitsee, se kasvattaakin vauvaa pikku hiljaa itsenäisyyteen. Mitä nyt olen seuraillut, niin eniten ja pisimpään on näitä uniongelmia niillä, jotka yrittävät kouluttaa vauvaa yksin nukkumaan, jos vauva ei siihen selvästikään ole vielä kypsä. Kouluttaminen aiheuttaa vain turhaa pelkoa ja turvattomuutta ja luottamuksen kehitys kärsii. Kun taas ne, jotka tekevät niin, miten vauva on tyytyväisin öisin (useimmiten tarkoittaa sitä, että imetetään ilman rajoja ja nukutaan käsimitan päässä, vauva joko parisängyssä tai omassa sivuvaunussa), niin näillä vauvat alkavat aikaisemmin nukkumaan yöt heräilemättä. Eli kun hyväksyy vauvan tarpeet ensimmäisen vuoden aikana ja toimii vauvan ehdoilla, myöhemmin pääseekin helpommalla, koska vauvan tarpeet on tyydytetty ja vauva pääsee eteenpäin kehityksessään. Hänellä on myös vahva luottamus, että häntä ei hylätä ja hän voi turvallisin mielin nukkua. Tiedän, että on vauvoja, jotka jäävät yksin nukkumaan, kun laittaa pinnasänkyyn, mutta nämä vauvat ovat harvassa. Jos se ei toimi, siihen on turha pakottaa vauvaa. Vauvat ovat erilaisia ja se pitää hyväksyä. Ole herkkä vauvasi viesteille (niinkuin olet ollutkin) ja toimi hänen parhaakseen. Aika on puolellasi!

Vauvalle on yksi lysti, onko hänen huoneessaan puputapetit, mutta vanhempiaan hän tarvitsee.



Lapsentahtinen imetys. Tällä Sears tarkoittaa sitä, että imetystä jatketaan niin kauan, kunnes lapsi itse vierottuu. Hän ei suosittele imettämistä kellon mukaan, vaan lapsen tarpeiden mukaan. Imetys vahvistaa äidin ja lapsen kiintymyssuhdetta.



Vastaa viipymättä lapsen itkuun. Lapsen itku on viesti siitä, että hän tarvitsee vanhempiaan. Lapsen itkuun tulisi aina reagoida. Searsin mukaan viivyttelemätön reagoiminen vauvan itkuun vahvistaa vanhempien herkkyyttä lapsen viesteille.



Nuku yhdessä lapsen kanssa. Sears kehottaa vanhempia olemaan avoimia erilaisille nukkumisjärjestelyille. Vauva yhdessä huoneessa ja vanhemmat toisessa ei välttämättä ole paras järjestely; vanhempien tulisi tutkia, mikä nukkumistapa sopii omalle lapselle parhaiten. Sears on omassa perheessään kokenut yhdessä lasten kanssa nukkumisen edut, ja kirjoittaa, että yksi parhaista huonekaluista vauvaperheessä on king-size -parisänky. Sears kirjoittaa: "Jos lapsen kanssa nukkuminen tuntuu sinusta oikealta ja toimii, se on ok. Kuten kaikissa vanhemmuuteen liittyvissä asioissa, jos se ei toimi eikä tunnu hyvältä, unohda se."



Pidä lasta lähellä. Kantoliinat auttavat liikkumaan niin, että lapsi saa paljon läheisyyttä. Sears kehottaa vanhempia varomaan niitä kehotuksia, että lapsi pitäisi jättää olemaan itsekseen mahdollisimman paljon, ja sen sijaan pitämään lasta mahdollisimman paljon vanhempien lähellä.



"Beware of detachment parenting", Sears kirjoittaa. "Varo 'erottavaa vanhemmuutta'". "Detachment parenting" -pylvään renkaissa lukee seuraavanlaisia väittämiä: "Huudattaminen auttaa. Älä anna vauvan nukkua samassa sängyssä kanssasi. Teet lapsen liian riippuvaiseksi sinusta. Mitä - vieläkö sinä imetät?" Nämä väittämät ja niiden kuunteleminen on Searsin mukaan omiaan luomaan perheeseen disharmoniaa. Attachment parenting -ohjeiden seuraaminen taas luo harmoniaa perheeseen.



Ja harmonisessa perheessä myös nukutaan paremmin.



Attachment parenting toimii, koska se kunnioittaa lapsen yksilöllistä temperamenttia, Sears kirjoittaa. Lapsella on synnynnäisiä tarpeita ja tapoja ilmaista niitä. Kun vanhemmat ovat avoimia lastensa viesteille, he oppivat lukemaan niitä ja vastaamaan lapsen tarpeisiin. Tätä kautta lapsi myös oppii viestimään yhä paremmin ja luottamaan siihen, että häntä ymmärretään. Searsin mukaan erityisen tehokasta ja tarpeellista AP on silloin, kun lapsi on ns. vaativa lapsi ("high need child"). Toisin sanoen lapsi, jota kutsutaan levottomaksi, vaikeaksi, haastavaksi, vahvatahtoiseksi....



mitä hyötyä AP:sta on lapselle?

Itseluottamus. Lapsi oppii, että hänen tarpeisiinsa vastataan; lapsi oppii luottamaan. Luottamus luo lapseen tunteen siitä, että hän on "erityinen henkilö". Tämä on Searsin mukaan pohja lapsen itseluottamukselle, hyvän olon tunteelle joka on persoonallisuuden kehittymisen kannalta tärkeää.



Läheisyys. Lapsi oppii sitoutumaan ihmisiin, ei esineisiin. Hän kykenee luomaan kestäviä kiintymyssuhteita lapsuudessa ja aikuisena.



Myötätunto. Lapsi oppii olemaan herkkä ja osaa antaa myös toisille.



http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsears.html

eli vauva nukkui sivuvaunussa tai suurimman osan yöstä vierellä, ja imetys oli tiuhaa. (ja tytön paino kasvoi hurjasti) Tutti ei kelvannut.



Tuttia aina säännöllisesti tyrkytettiin, ja hampaiden tulo 5kk iässä varmaan auttoi siihen että vähitellen alkoi sitä huolia silloin tällöin. Tosin välillä tutin tyrkyttäminen vain raivostutti enemmän...



Kun vauva jo söi tarpeeksi kiinteitä tuossa 6kk iässä, niin rupesin vähentämään yösyöttöjä. Eli aina yritin herätessä rauhoittaa ensin muulla konstilla. Ja yritin aina jaksaa syötönkin jälkeen siirtää vauvan omaan sänkyyn. Vauvan sänkyä myös siirrettiin vähän kauemmas ja sitten pian huomasinkin, että tissiä ei ollut tarviinnut moneen tuntiin, vaan muut keinot riittivät. Tässä vaiheessa ehkä oli vielä n. 2 syöttöä. Heräilyjä toki useammin ja äiti ihan poikki (itse joutuu olemaan enemmän hereillä, kuin jos vaan perhepedissä tunkis tissiä suuhun). Ja illalla nukahtaminen tapahtui vielä tissin avulla.



Sitten iltatoimet muutettiin niin, että saa iltapuuron jälkeen tissin olkkarissa (ei siis tissiä makkarissa enää), sitten vaipanvaihto, pesut ja pyjama ja hereillä sänkyyn. Sängyssä sitten silittelyä, tuutilaulua yms ja tarvittaessa syliin välillä. Itkevää lasta en yksin sänkyyn jättänyt koskaan ja välillä saikin syliin nostaa tiuhaan.



Viimoiseksi sitten pari viikkoa sitten siirrettiin omaan huoneeseen. Ei ollut tarkoitus sitä vielä tehdä näin nuorena, mutta meillä oli flunssa ja tytsi tuntui aina heräävän vanhempien yskimiskohtauksiin ja niiskutuksiin. Tässä vaiheessa myös yösyötöt käytännössä loppui (aamuvarhaisella saatan ottaa tissille, jos herää ja ei tunnu muuten nukahtavan). Pari yötä sai kyllä tosi tiuhaan rampata lastenhuoneessa, mutta sitten rupes tasaantumaan.



Nyt ikää 7,5kk ja toki heräilee yöllä ja joutuu käymään rauhoittamassa useitakin kertoja, mutta paljon parempi on tilanne kuin ennen. Tyttö viedään illalla sänkyyn ja vierellä ollaan kunnes nukahtaa. Tarvittaessa silitellään, tarjotaan tuttia tai otetaan syliin (aika harvoin tarvii syliin ottaa nykyään). Ja yöllä reagoidaan kyllä itkuun heti - yleensä tutti tai silittely riittää - mutta pienempien tuhinoiden kohdalla ensin kuulostellaan, josko nukahtais itsekseen uudestaan. Ja usein niin tekeekin.



Joinain öinä on nukkunut jopa 5h, mutta useimmiten kolmen tunnin välein täytyy huoneessa kipaista. Tämä siis huomattava parannus aiempaan. Kun vaan itsekin oppis taas nukkumaan...



Näin siis meillä. Ei mitään nopeaa taikatemppua valitettavasti, mutta hiljalleen parannusta.



Ai niin, meillä nukahtamisrituaaleihin kuuluu myös harsoliinan räpläys ja naamalle tunkeminen (siis en minä tunge, vaan tyttö itse hautaa naamaansa siihen).

Meillä myös huonosti nukkuva tyttö, niin päivin kuin öin. Imetin 7kk ja silloin söin n 2krt yössä. Usein jäi myös valvomaan, ja ei suostunut nukahtamaan takasin 1-2 tuntiin.. Noo, lapsentahtisesti, ja lapsen tarpeita mukaellen nukutettu hyssyttelemällä, silittelemällä, tuttia apuna käyttäen. on tassuteltu öisin lähes 6kk ja silti heräilee vaikkei enää syö kuin kerran yössä, pullosta.

Nyt ikää 9,5kk ja päätin kokeilla huudatusta. Kauhea sanana, mutta siis lempeästi( minuutin välein lohduttelin ja laitoin takaisin maate) huudatusta, eli ajattelin että kaikki johtuu siitä kun hän ei osaa nukahtaa itsekseen vaan tarvitsee apua siihen niin mennessään nukkumaan kuin yöllä uudestan uneen vaipumiseen.

2 iltaa se vei, ja nyt nukahtaa itsekseen (aikansa jupisee). Yöt ovat kokonaisia! =)

Tosin minun mittapuun mukaan kokonaisia, eli menee nukkumaan siinä 20-21 ja juo pullollisen maitoa vielä 24 aikaan, ja nukkuu 07 asti. Tyttö on huono syömään joten en raaski olla antamatta hänelle maitoa vielä puolilta öin, ettei nälkä vaivaisi.

Nyt koko perhe nukkuu paremmin! Ihanaa! Eli se metodi toimi meillä, mutta teilä kyllä lapsi on vielä kovin pieni..