Pettäjän huono omatunto, pitäisikö pettämisestä kertoa?

Kertomalla luot sen paskan syyttömän niskaan! Kärsi itse tunnon tuskistasi

Sinun pitää kärsiä sinun virheistä.



T: petetty, jolle kerrottiin

Lisään vielä alkuperäiseen viestiini, että meidän tapauksessamme oli vielä se "huono" puoli, että ruoho oli vihreämpää aidan toisella puolella. Nautimme seksistä keskenämme enemmän kuin koskaan aiemmin kenenkään toisen kanssa. Eikä kyseessä ollut mikään alkuhuuma, vaan edelleenkin meidän on vaikea pysyä erossa toisistamme, jos tapaamme. Mutta on vain pakko.



Puhuimmekin keskenämme, että jos meillä ei olisi lapsia, olisi meidän ratkaisumme ollut varmaan eri. Mutta koska meillä on lapsia, on parempi, että vain me kaksi kärsimme (siitä, ettemme voi olla yhdessä) eikä molempien puolisot ja lapset.

ja yritä rakentaa omaa suhdettasi paremmaksi. Kuten aiemmin joku sanoikin, ei kannata kasata taakkaa syyttömän niskaan. Mutta opettele myös antamaan anteeksi itsellesi.

Mutta älä kerro siitä mitään, niin on parempi.



Pettäminen ei ole hyvä asia, mutta se on kuitenkin luonnollista, että sellaista sattuu, joten älä enää syytä itseäsi, olet jo tarpeeksi syyttänyt.

Niin voit ehkä säilyttää suhteesi ennallaan. Kertomalla rikot puolisosi luottamuksen, jota on vaikea rakentaa uudelleen. Jos kerran olet suhteen päättänyt ja päättänyt myös pysyä jatkossa uskollisena, ei kertomisesta ole mitään varsinaista hyötyä - paitsi ehkä se, että saat purettua mieltäsi painavan asian. Mutta siitä taas on konkreettista haittaa enemmän kuin hyötyä, luulisin.



Jos puolisosi kuitenkin kyselee aiheesta, niin silloin kannattaa kertoa rehellisesti mieluummin kuin vältellä aiheesta.



Muista että elämä jatkuu kuitenkin ja virheistään voi ottaa opiksi!

mutta älä jatka pettämistä.

ja riipuu siitä mistä tunnet miehen jonka kanssa petit, jos hän on esim. siskosi mies niin pilaat monen ihmisen elämän...

turha myöskään kertoa pettämisestä.

oikeasti, jos teillä on vetoa toisinne ja omat suhteet on "loppuunajetut", en ymmärrä miksi niissä pitäisi vielä roikkua?

Kiitos, että olen saanut näin paljon asiallisia kommentteja. Sen verran voin sanoa, että kyseessä ei ole siskoni mies tai kukaan muukaan "sukua" oleva.



Olemme päättäneet salasuhteemme, mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettenkö välillä miettisi, mitä se olisi voinut olla. Meidän omat suhteemme ovat kuitenkin periaatteessa ihan hyvällä mallilla, mutta se jokin, kipinä, puuttuu. En olisi voinut uskoakaan, että kipinöinti voisi olla noin kovaa, mitä se meillä oli/on heti ensi näkemältä asti. Hankalaa on myös se, että näemme toisiamme väkisinkin melko usein, jopa niin, että molempien perheet ovat yhdessä. Kauheaa, eikö totta?! Miten ihminen voikaan vajota näin alas!



Olitte kaikki sitä mieltä, ettei pettämisestä/salasuhteesta kannata kertoa. Totta on, että sillä saisi varmasti vain entistä pahempaa tuhoa aikaan, vaikka omaa mieltä se keventäisikin. Kun vain oppisi antamaan virheensä anteeksi myös itselleen...

Kertomatta mitään pettämisistäsi. Jos teillä kerran kipinä puuttuu, se on ihan riittävä peruste erolle, ellei kipinän palautumisesta ole toivoa. Turha sotkea asioita ja saada itselleen ikuista petäjän leimaa otsaansa tuttujen ja perheenjäsenten keskuudessa.

rakastan enemmän tätä toista kuin omaani mutta ympäristön yms. paineet liian kovat erotaksemme nykyisistä.



En uskonut että rakkaus voi sattua näin paljon.



voimia sullekin eteenpäin, ehkä helpottaa jossain vaiheessa, mutta itsekin mietin monesti että mitäs jos? Mutta en anna sen pitemmälle ajatukselle valtaa

Pettämisestä jäävä huono omatunto on niitä sielun arpia, joita ihminen elämässään kerää. Minä mietin, saisinko kokea jotakin ihanaa, jos pettäisin. Tuntuu niin katkeralta tyytyä aina vain samaan. Koskaan en saa puolisoltani oma-aloitteista seksuaalista huomiota, ja aina minä teen aloitteet. Olisi niin hienoa, jos voisi jotenkin etukäteen punnita omantunnon ja menetyksen tuskat ja valita vähäisempi.



Jos jotenkin kärähdät, tuska tulee olemaan hirveä. Minäkin liityn noihin, jotka sanovat, että älä kerro. Omatuntosi kolkutus on rangaistuksesi. Joskus aikanaan se helpottaa ja ehkä vuosien päästä voit antaa itsellesi anteeksi. Toisaalta tarjoan myös sellaista ajatusta, että jos haluat vielä toiste pettää puolisoasi, kannattaa harkita eroamista vakavasti. Miehesi ei ansaitse olla sinun vakinainen kakkonen.



En halua moralisoida Sinua enempää, vaan tarjota lohtua. Pettämisenne on päättynyt ja olette ottaneet siitä sen vastuun, mikä vielä on otettavissa. En arvosta pettämistä, vaikka itsekin joskus haaveilen sellaisesta. Ja arvostan sitä, että olette tai olet päättänyt suhteen. Maailma on paska ja ihmiset kurjia. Itse kukin tekee asioita, jotka voivat loukata ankarasti. Pettäminen ainakin tällaisessa puolijulkisessa keskustelussa leimataan yhdeksi pahimmista teoista, mutta täällä juoppo syyllistää petturia ja vaimonpieksäjä juoppoa. Ja sitten on vielä nekin moralistit, jotka luulevat olevansa niin hyviä, että heidän näkemyksensä perusteella ihmisiä pitäisi tuomita ties mihin.

Toki ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella - aluksi. Molemmat teistä on kokeneempia kuin siinä aiemmassa (omassa) parisuhteessa aluksi ja tiedätte mitä haluatte ja osaatte varmasti myös paremmin arvata myös mitä toinen haluaa.. Ja jännityshän lisää intohimoa - valitettavasti. Haluatko kuitenkaan todella uusioperheen lisäongelmia? Ruoho ei taatusti ole arkielämässä enää ihan niin vihreää.

Lisään vielä alkuperäiseen viestiini, että meidän tapauksessamme oli vielä se "huono" puoli, että ruoho oli vihreämpää aidan toisella puolella. Nautimme seksistä keskenämme enemmän kuin koskaan aiemmin kenenkään toisen kanssa. Eikä kyseessä ollut mikään alkuhuuma, vaan edelleenkin meidän on vaikea pysyä erossa toisistamme, jos tapaamme. Mutta on vain pakko.

Puhuimmekin keskenämme, että jos meillä ei olisi lapsia, olisi meidän ratkaisumme ollut varmaan eri. Mutta koska meillä on lapsia, on parempi, että vain me kaksi kärsimme (siitä, ettemme voi olla yhdessä) eikä molempien puolisot ja lapset.

Tuskin teilläkään - pettäjillä - enää ihan samanlailla kipinöi useamman lapsen/vuoden jälkeen. Arkipäivä tappaa usein romantiikan ja se ei kyllä vaihtamalla muutu.

Mutta muihin kommentteihin poiketen, suosittelen että harkitset kertomista. Saatat joko päätyä yksin tai jopa parempaan suhteeseen -- sen alkuperäisen kumppanin kanssa.



nim. kokemusta on (ja tunnen muitakin)

Kiitos jälleen kommenteistanne!

Sinä "kohtalotoverini", miten te olette ratkaisseet tilanteen? Miten selviät arjesta ja päivistä?



Pettäminen ei todellakaan ole oikein enkä enää ikimaailmassa halua tehdä niin! Huono omatunto ja syyllisyys eivät todellakaan ole mitään mukavia seuralaisia kantaa matkassa, ehkäpä läpi elämän!



Alkuhuumasta ja kipinästä. Voihan olla, että seksi tämän toisen kanssa oli niin mahtavaa juuri jännityksestä johtuen. Seksi virallisen kumppanini kanssa ei kuitenkaan ollut alussakaan näin intohimoista kuin mitä se tämän toisen kanssa oli, valitettavasti.

Minä en missään tapauksessa aijo kertoa tästä kaikesta miehelleni. En ikinä! Hän ei ansaitse sitä tuskaa mitä tietäminen hänelle aiheuttaisi. En itsekään haluaisi tietää. Tsemppiä! Tiedän mitä käyt läpi!

Oma mieheni oli hyvä ja hieno mies. Silti menin ja petin häntä. Päätin pitää asian tietonani ja säästää hänet kärsimyksiltä. Vuosia kului, eikä päivääkään, etten olisi kokenut syyllisyyttä tapahtuneesta tai pelännyt kuollakseni asian tulemista julki. Sitten alkoi oma psyyke olemaan jo asiasta koetuksella. Kahdeksan vuotta tapahtuneesta ja liittomme päätyi eroon. Edelleenkään en halua asialla loukata tai tapahtunutta paljastaa. Mutta tapahtunut koitui kuitenkin liittomme kohtaloksi. Liian pitkään pidin asian tietonani, enää ei ainakaan olisi ollut pokkaa paljastaa tapahtunutta. Oli helpompi lähteä.

Kohtalotoverini ja muut saman kokeneet, olisin iloinen, jos kirjoittaisitte lisää omista kokemuksistanne. Minullakin alkaa psyyke olla jo nyt välillä koetuksella tämän asian kanssa. En koe pystyväni olemaan enää luontevasti edes silloin, kun olemme kaikki koossa.



Olisi niin helppoa kertoa, mutta kuinka moni ihminen sen vuoksi menisikään rikki... Se ei olisi oikein kaikkia muita tähän liittyviä ihmisiä kohtaan. Mutta entä sitten se oma psyyke? Olisikohan minun syytä käydä puhumassa asiasta ammattiauttajan kanssa, eikö heillä ole vaitiolovelvollisuus?



Miksi minä meninkään tekemään tuollaisen virheen? Ja siltikään en saa kaikkea tapahtunutta mielestäni, sillä se oli niin ihanaa. Ristiriitaista...

Mä en koskaan ole ymmärtänyt miten joku voi jatkaa suhdetta, jossa ei alussakaan ole kemiaa tarpeeksi?



Tarkoitan siis ap:n ja miehensä suhdetta, josta on tullut lapsiakin. Miksi oi miksi ihmiset menevät yhteen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa seksuaalisuus on ihan eri tasolla? Tätä tapahtuu todella paljon, ja väittäisin (vaikkei todistusaineistoa olekaan näyttää), että tämä on yksi syy, miksi meillä on niin paljon onnettomia liittoja ja niitä pettämisiäkin.



Olen enemmistön kanssa ehdottomasti samaa mieltä siitä, että älä kerro puolisollesi! Hänhän on syytön pettämiseesi! Miksi ihmeessä haluaisit hänelle pahan olon, jonka luottamuksen pettäminen varmasti hänelle tekee? Jos todella kadut tekosiasi, hyvä. Jos tyydyt kohtaloosi, koska tämä toinen mies päätti lopettaa suhteenne (niinkuin vähän kuulostaisi, vaikka sanoit, että molemmat päätitte päättää suhteen), niin sitten vaan tyydyt kohtaloosi ja alat rakentaa miehesi kanssa parempaa suhdetta. Sen vaan sanon, että jos ei se seksi ole alussakaan toiminut niin ihmeitä tarvitaan, jotta se nyt sitten toimisi - erityisesti hyvin toimineen suhteen jälkeen. Todella monet kuvittelevat, että seksi paranee iän ja suhteen kehittymisen myötä. Niin se joskus paraneekin, mutta VAIN jos se on ollut aluksi jo huumaavaa!



Saanko kysyä mikä sua kaduttaa tossa pettämisessäsi? Sekö mitä teit miehesi selän takana? Vai se, että se oli niin hyvää, ettet tiennyt niin hyvää olevan olemassa ja nyt olet taas oman miehesi kanssa, ja se toinen ei halunnut sua tarpeeksi, jatkaakseen?



Mieti mitä haluat. Mieti oikeen todella mitä Sinä haluat, ja voitko sen saada? Oman miehesi kanssa? Tämän naapurin kanssa? Kyllä sitä tapahtuu, että molemmat eroavat, ja ovat onnellisia yhdessä elämänsä loppuun. Ja molempien lapset toipuvat ihan mainiosti. Sanoisin, että kun vanhemmat ovat onnellisia, lapsetkin ovat. Ehkä sun pitäis päästää oma miehesi vapaaksi, etsimään sellaista naista joka rakastaa kaikkea miehessä? Ehkä hän ansaitsisi sen?



Tee mitä teet, mutta älä kerro pettämisestäsi. Sinulle tulisi siitä parempi olo, ja miehellesi ihan kamala olo. Ja hän on se syytön tässä.



t. eräs petetty

Kiitos jälleen kommenteistanne. Ne herättävät paljon ajatuksia ja laittavat pohtimaan asioita, mikä on ainoastaan hyvä asia.



Minulla ja miehelläni on ihan "tavallinen" suhde tavallisine alkuineen (ihastuminen jne). Enkä voi sanoa, ettei kipinää olisi ollut lainkaan oman miehen kanssa ja että seksi olisi latteaa. Hyvää seksi on (ollut) omankin miehen kanssa. Mutta en silti voinut tietää, että se voisi olla myös tuollaista, mitä se oli tämän toisen kanssa. Ajatuksemme tämän suhteen olivat täysin samanlaiset. Ehkäpä salasuhteen tuoma jännitys olikin todellinen syy intohimoon, kuten joku on täällä kirjoittanut. Ja ehkäpä seksi olikin se asia, joka meitä piti kiinni toisissamme. Tai sitten ei.



Salasuhteen päättäminen tapahtui meidän yhteisymmärryksestä, kumpikaan ei jättänyt toista eikä kumpikaan olisi halunnut suhteen loppuvan. Puhuimme siitä moneen otteeseen molempien aloitteesta, mutta emme kyenneet vastustamaan toisiamme ja siksi kaikki vaan jatkui ja tunteetkin syvenivät. Kyseessä oli puhtaasti järkiratkaisu: emme kumpikaan halunneet muille asiaan linkittyville tuskaa. Enkä tiedä, olisinko itse edes ollut valmis eroamaan virallisesta suhteestamme ja aloittamaan uusperheen elämää. Minulla on hyvä mies ja hyvä perhe, mutta minä itse en ole hyvä.



Tämän vuoksi meidän onkin parasta vältellä toisiamme. Kyseessä ei myöskään ole naapurimme. Miksi sitten jatkoimme salasuhdetta? Ehkä halusimme kuoria vain kermat kakun päältä. Tai sitten vetovoima välillämme oli/on vain niin suurta, jotain sanoin kuvaamatonta.



Edellinen kirjoittaja kysyi, mitä minä kadun. Kadun sitä, että toimin omaa arvomaailmaani vastaan. Koen olevani huono ihminen. Kadun sitä, että petin mieheni luottamuksen, vaikka hän ei siitä tiedäkään. Kadun sitä, että aiheutin tällaisen tuskan itselleni ja välillisesti myös perheelleni. Kadun sitä, että joudun mahdollisesti kantamaan tällaista salaisuutta läpi koko elämäni. Pelkään, että salaisuus vaikuttaa käytökseeni tietämättäni ja tätä kautta lapsemme kärsii. Kadun sitä, että aloitin suhteen varattuun mieheen, jonka kumppanista olisi voinut ilman tätä tulla ystäväni. Kadun myös sitä, että aiheutin itselleni seksuaalisen ongelman saamalla tietää, millaista intohimo voi olla. Kadun oikeastaan kaikkea, siitäkin huolimatta, että suhteessamme olivat myös tunteet mukana.



Olen lukenut pettämisestä viime aikoina paljon. Asiantuntijoiden mukaan miehet tulevat yleensä paremmin toimeen omien salaisuuksiensa, syyllisyyden ja häpeän kanssa, kun taas naisten omatunto ei kestä salaisuuksia. Tätä ei tietenkään voi yleistää, mutta allekirjoitan tuon omalta osaltani. Siksi täällä pohdiskelen, mitä tekisin asian kanssa. Suhteen päättymisestä on kuitenkin jo aikaa.



Pettää en enää aio, ikinä, vaikka sen välttäminen onkin vaikeaa tässä tapauksessa. Ja suosittelen kaikille muillekin pettämistä suunnitteleville, että mietitte kaksi kertaa ennen kuin toteutatte mielihalunne.

Itse olen eri mieltä tuosta kertomisesta. Miten voit katsoa omaan puolisoasi silmiin, kun tiedät mitä olet tehnyt. Minusta olisi paljon parempi, jos kertoisit asian puolisollesi. EIkö hänellä ole oikeus itse tehdä päätös sen suhteen, haluaako hän jatkaa elämää häntä pettäneen ihmisen kanssa? Kun jätät kertomatta tuollaisen asian, teet päätöksen hänen puolestaan.



Miten itse toivoisit asian tapahtuvan, jos sinun puolisosi pettäisi sinua. Haluaisitko, että hän kertoisi asian sinulle rehellisesti vai mielummin niin, ettei olisi kertonut ollenkaan?