Miten tehdään lapsille kiva pääsiäinen?
Joulu on niin hyvin "ohjeistettu", mutta pääsiäinen on meillä vielä vähän hakusessa. Olisi mukava luoda omia perheen pääsiäisperinteitä, jotka sitten toistuisivat vuosittain. Mitä perinteitä teidän pääsiäiseenne kuuluu?
Kommentit (10)
perinteeseen on kuulunut reissu Leville mummin luo, tänä vuonna vuokrattiin mökki sieltä ja isovanhemmat saapuvat myös mökille. Lasketellaan, hiihdetään, käydään pulkkamäessä. Syödään hyvin ja lapset saavat etsiä suklaamunia. Pilkkikisoissa ollaan myös yleensä käyty, tänä vuonna niitä ei ole.
Munia ollaan maalattu ja kotia koristeltu rairuoholla ja lapsien tekemillä pupu/tipukoristeilla. Meillä ei tämän kummepia perinteitä ole.
viikonloppuna voi maalata munia, leikkiä aarteenetsintää ja syödä pääsiäisruokia. Ja kasvatetaan tietysti rairuohoa.
Lapsista on varmaan myös kivaa jos aikuiset ei latki liikaa munalikööriä...
Meillä pääsiäisen vietto alkaa virpomisesta. Yhdessä haetaan virpomisoksat ja sitten koristellaan ne mahdollisimman kauniiksi. Samalla tehdään keittiön ikkunaan ikkunaväreillä tipuja ja pupuja ja laitetaan rairuohot kasvamaan. Kivoja malleja esim. ikkunapupuiksi löytää vaikka perhekerhon askartelusivuilta. Oveen laitetaan pääsiäiskranssi, tai oikeastaan lisätään samaan ovikranssiin, mikä ovessa aina on, vähän tipuja ja höyheniä. Lapset käy virpomassa. Pitkäperjantaina maalaillaan munia ja tehdään lisää tipuja ja pupuja ruohon sekaan. Pääsiäissunnuntaina lapset etsii olohuoneeseen pääsiäispupun piilottamia suklaamunia. Päiväkahville leivotaan rahka-ananaspiirakkaa. Meillä ei tämän kummempaa, mutta mukavasti on aina mennyt. Uskonto ei kuulu meidän pääsiäisenviettoon.
Ollaan oltu useana vuonna mäkillä to illasta su aamuun. Sunnuntaina eli ekana pääsiäispäivänä ollaan iltapäivällä menty isovanhemmille syömään ja sinne on tullut muitakin sukulaisia.
Kotona on rairuohoa, tipuja, suklaamunia ja namia laitettu isojen pahvimunien sisälle, kukkia on myös ostettu pääsiäiseksi. Eipä siinä hirmuisesti muuta.
Itse rakastan mämmiä, mutta lapset eivät siitä tykkää. Askartelukaan ei sytytä poikia hirveästi, mutta suklaamunat takuuvarmasti :). Kivoja ideoita teillä. ap
tytärkin ilmoitti, että hän alkaa nyt elää terveellisesti (ainakin kolmas kerta jo tänä vuonna) joten karkit ja muut makeat on sitten poissa toistaiseksi. Eipä tuota ole varaakaan ostaa erikoisempaa ruokaa, joten syödään perinteisiä arkiruokia, kuten aina ennenkin. Pääsiäiskoristeet on hävitetty jo vuosia sitten, kun ei ne lapsia koskaan kiinnostaneet. Ei tartte hankkia suklaamunia tai pupuja ja tipuja. Taitaa riittää keitetyt kananmunat ja nekin ilman värjäystä.
Pääsiäistä varten on laitettu rairuohot ja ohraruohot kasvamaan viime viikolla, samalla laitettiin koristeet esille.
Kiirastorstaina käydään yhdessä kirkossa ehtoollisella (lapset siunattavana). Luetaan myös lastenraamatusta pääsiäisen tapahtumista ja katsottaan Ikuisten kertomusten pääsiäis-jakso.
Pitkäperjantai on perinteisesti meillä rauhoittumisen ja hiljentymisen päivä. Tänä vuonna isovanhemmat tulee tosin kylään,joten tuskin on niin rauhallista. Syödään hyvin ja nautitaan yhdessäolosta.
Lankalauantaina meilläpäin trullitellaan (pohjanmaalla), joten aamusta puetaan lapset ja saavat kierrellä lähinaapureita. Kotiin odotellaan myös innolla naapuruston pikkunoitia virpomaan. Illalla mennään kokolle.
Sunnuntaina mennään kyläilemään, mutta jos oltais kotona niin käytäis kirkossa (ainakin täällä on lapsille oma pääsiäiskirkko) ja syötäis hyvin (taas ;)). Maanantai jatketaan samoilla linjoilla.
Että yhdessä leivotaan tällä viikolla, koristellaan leivottuja vaaleita piparkakkuja sokerikuorrutteella, siivoillaan jne. Ruokina tarjotaan parempaa pyhäruokaa, mutta kuitenkin meidän perheen makuun, ei lammasta siis.
Pääsiäistä varten on laitettu rairuohot ja ohraruohot kasvamaan viime viikolla, samalla laitettiin koristeet esille.
Kiirastorstaina käydään yhdessä kirkossa ehtoollisella (lapset siunattavana). Luetaan myös lastenraamatusta pääsiäisen tapahtumista ja katsottaan Ikuisten kertomusten pääsiäis-jakso.
Pitkäperjantai on perinteisesti meillä rauhoittumisen ja hiljentymisen päivä. Tänä vuonna isovanhemmat tulee tosin kylään,joten tuskin on niin rauhallista. Syödään hyvin ja nautitaan yhdessäolosta.
Lankalauantaina meilläpäin trullitellaan (pohjanmaalla), joten aamusta puetaan lapset ja saavat kierrellä lähinaapureita. Kotiin odotellaan myös innolla naapuruston pikkunoitia virpomaan. Illalla mennään kokolle.
Sunnuntaina mennään kyläilemään, mutta jos oltais kotona niin käytäis kirkossa (ainakin täällä on lapsille oma pääsiäiskirkko) ja syötäis hyvin (taas ;)). Maanantai jatketaan samoilla linjoilla.
Siis aarteenetsinnän tyyliin.