Voiko sellainen joka jännittää sosiaalisia kontakteja niin olla työelämässä..

itselläni on, ja varmaan sen takia jännitän sanmisiani ja takeltelen, koska ajattelen että olen tylsä eikä ketään kiinnosta mitä sanottavaa mulla on.



Kai siis itsetunnon kohentaminen ois eka askel (ainakin mulla).

mieheni sairastaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja on työtön.

Eli onko elämä koko ajan työttömyyttä? Olen aina ollut ujo ja varsinkin miehiin enempi...mutta työpaikka kiusaaminen vain on pahentanut asiaa....toisten nauraminen ym..

kannattaisko hakea apua lääkityksellä/terapialla sosiaalisten tilanteiden pelkoon . Ei kannata märehtiä kyseisten asioiden kanssa vaan hakea apua.Toimii loistavasti, elämä on ihanaa.

Miten työkaverit suhtautuu? Itselläni tosi huono itsetunto......johtuu osittain koulukiusesta ja miehestä. Siis enempi ongelmia miesten kanssa. Isä myös etääntyi minusta murrosikäisenä kun kapinoin häntä vastaan.

Tämä jännittäminen vaikuttaa kaikkeen, vatsaan erityisesti ja suu kuivaa ym.

Jotenkin olen lääkitystä vastaan....ajattelen että se muuttaa ihmistä.

Työkaverit pitää varmaan ihan sekona ja hulluna. Mikä on typerää,koska olen aivan normaali kotona ja puhelias tuttujen kesken. Jännittäminen on vielä pahempaa porukassa tai jos joutuu puhumaan ryhmässä tai esiintymään......haluaisin niin päästä tästä ja olla normaali jos edes mahdollista. Enkä todellakaan halua erakoitua koska se ei ole ratkaisu.

Itsellä on samaa ongelmaa ja siksi viihdynkin kotiäitinä.. Tiedän että se on vain pakokeino, muusta, mahdollisesta urasta ym. En edes saa itseäni lasten kerhoihin tai muihin äiti-lapsi juttuihin :/



Vuoden olen tehnyt ajatustus työtä tulevaa työhän hakua varten. Ja on tullut mieleen sellainenkin että työvoimatoimisto järjestää näissä ongelmissa painiville kursseja. Oliskohan siitä jotain hyötyä?

on sosiaallinen fobio ja olen silti kahvilassa töissä jännitän myös kotona lasten ja miehen seurassa

Siinä sosiaaliset kontaktit aikuisten kanssa on kuitenkin aika vähäisiä. Lasten kanssa tulen juttuun mainiosti enkä heidän seurassaan jännitä eivätkä lapset jännitä minua. Muuhun työhön minusta ei olisi, mutta ei se mua haittaa, koska viihdyn pph:na.

Mutta kannattaisiko miettiä jotain muuta kuin palvelualaa? Siinä kun juuri joutuu eniten olemaan ihmisten seurassa ja vielä ihan vieraiden.



Itsekin välillä änkytän ja takeltelen, mutta todella vaihtelevasti. Olen ujo uudessa porukassa ja vasta nyt, kun olen ollut samassa työpisteessä 4(!!) vuotta, voin olla täysin oma itseni ja viihdyn töissä.



Minäkin muuten häkellyn enemmän miesten seurassa, en tiedä miksi? Tosin osa miehistä on jotenkin helpommin lähestyttäviä, mutta suurin osa ei. En oikein osaa edes puhua mitään miesten kanssa, vaikka tiedän, että hyvin paljon samoista asioista voisin jutella heidän kanssaan kuin naispuolisten työkavereiden kanssa.

Jännitän vaikka mitä ja olen neuroottinen.

Syön Cipralexia ja se ehkä hieman on helpottanut oloa.. ei niin hirveän jännittynyt ole vaikka toki sitä siltikin jännittää :oI

Ystäväni on työkyvyttömyyseläkkeellä, hänellä on diagnosoitu sosiaalinen fobia.

Itse olen ollut laboratoriotyössä, jossa en joudu kohtaamaan asiakkaita.

privatix:n nettisivuja, jos sosiaaliset pelot aiheuttavat esim punastumista, jännitysoireita, sydämen hakkaamista, hikoilua, vapinaa. Sympaattinen salpaus auttaa.



t punastumisesta ja jännittämisestä eroon päässyt

itse en ainakaan halua verovaroista maksettavan kellekään työttömyyskorvausta vain sen takia, että pelkää sosiaalisia suhteita. Eli vastaus kysymykseen: voi ja pitää olla työelämässä.

- hakeudu sellaiseen työhön, jossa sinun ei tarvitse voida huonosti. Jos voit hyvin nykyisessä työssäsi, niin pysy siinä, ja ole murehtimatat yleisestä ilmapiiristä. jos et ole ollut ilkeä kellekään, et ole syyllinen yleiseen ilmapiirin huonouteen, anna luonnostaan äänekkäämpien ja sosiaalisempien hoitaa se.

Nykyään sosiaalisia valmiuksia painotetaan paljon, mihin tahansa työpaikkaan haetkin. Minä olen myös luonteeltani epäsosiaalinen. En osaa enkä jaksa rupatella vaikka olen hyvin kiinnostunut ihmisistä ja varmasti pidettykin omalla tavalla. Small talkia en siis hallitse. Vuosia olen ollut hyvin surullinen miksi en voi olla niinkuin muut. Yrittänyt muuttua, harjoitella sosiaalisia taitoja.

Kompensointi auttaa. Minulla on muita erityistaitoja joita työyhteisössä arvostetaan.



Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, pää pystyyn ja etsi sellainen työpaikka jossa sinua arvostetaan.