Kyllä nousee yksinhuoltajien arvostus,

viettää omaa aikaa. Sellaista ei minulla ole ollut kolmeen vuoteen. Tai okei, on välillä tunti-pari, mutta kokonaista viikonloppua.

Muuten en arvosta pätkääkään yksinhuoltajia, jotka tekevät lapsia jonkun luuserin kanssa, joka ei kanna vastuutaan ja mankuvat sitten loppuelämänsä yksinhuoltajan elämän kurjuutta.

:D :D :D No sellaista ei kaikilla yh:illa ole. Mulla on isot lapset, jotka olen hoitanut täysin yksin alusta pitäen. Isät kun osoittautuivat jo odotusaikana niiksi luusereiksi isyyden suhteen.

Mutta ikinä en ole mankunut elämääni, koska olen siihen erittäin tyytyväinen. Lapset ovat kalliit lahjat elämältä, koko elämäni olen itse valinnut ja hoitanut sellaiseksi kuin itse olen halunnut. Ja lapsista en ole lomia tai vapaaviikonloppuja pitänyt. Menoni olen suunnitellut sen mukaan, että lapset on voinut ottaa mukaan.

Mun elämään ei kuulu bilettäminen, alkoholi, irtosuhteet ym., jota monet kuvittelevat jokaisen yh:n arjeksi. :D

miehen on NIIN vaikea kasvaa isäksi, useimmiten lapset on vain taakka ja velvollisuus ja näin eronneena sen vasta huomaa.

Onneksi löysin itse miehen joka otti mut ja lapseni omakseen. Nyt on perhe :)

Mä taas kadehdin yksinhuoltajia, jotka voi työntää lapsensa välillä isälle ja

viettää omaa aikaa. Sellaista ei minulla ole ollut kolmeen vuoteen. Tai okei, on välillä tunti-pari, mutta kokonaista viikonloppua.

Muuten en arvosta pätkääkään yksinhuoltajia, jotka tekevät lapsia jonkun luuserin kanssa, joka ei kanna vastuutaan ja mankuvat sitten loppuelämänsä yksinhuoltajan elämän kurjuutta.

että kaikkien yksinhuoltajien miehet ei ole olleet luusereita, ja kaikki yh:t ei valita elämänsä kurjuutta. Mutta kirjoituksesi perusteella olet älyllisesti sellaisella tasolla että et ole kykenevä sitä ymmärtämään.

Itse asiassa monet huonossa parisuhteessa elävät naiset haluavat uskotella että kaikkien yksinhuoltajien elämä on jotain kärsimystä, ilmeisesti on siten sitten helpompi pysyä siinä paskassa parisuhteessa. Oma paha olo täytyy purkaa mm. haukkumalla muita. Taidat olla yksi heistä.

Ai että sinulla ei ole ollut omaa aikaa kolmeen vuoteen. No voi voi, jotain säälipisteitäkö yrität keräillä? Täytyy sanoa etten arvosta pätkääkään tuollaisia vinkujia jotka on tehneet mukulansa jonkun luuserin kanssa joka ei kanna vastuutaan.

yksi yh-äiti kiittää ja kumartaa :)

Elareista huolimatta lähihuoltaja joutuu yleensä huolehtimaan enimmistä kuluista ja luopumaan harrastuksistaan ja vapaa-ajastaan, sillä aikaa kun etävanhempi elää vapaata sinkkuelämää.

Mä taas kadehdin yksinhuoltajia, jotka voi työntää lapsensa välillä isälle ja viettää omaa aikaa. Sellaista ei minulla ole ollut kolmeen vuoteen. Tai okei, on välillä tunti-pari, mutta kokonaista viikonloppua.

Muuten en arvosta pätkääkään yksinhuoltajia, jotka tekevät lapsia jonkun luuserin kanssa, joka ei kanna vastuutaan ja mankuvat sitten loppuelämänsä yksinhuoltajan elämän kurjuutta.

No eipä jokaisella yh:lla ole vapaita viikonloppuja, meillä esim ei ole... isän uusi puolisko ei halua lapsia heille... no mieluumin pidänkin heidät kotona kuin annan jollekin haukuttavaksi

että kun olin yksin lasten kanssa viikon, osaan arvostaa vieläkin enemmän sitä omaa miestäni!!

Hän todella hoitaa vähintäänkin puolet kaikista perheen asioista, antaa minulle myös omaa aikaa joskus. Olin ihan poikki sen viikon jälkeen.

Sääliksi käy niitä parisuhteessa eläviä perheellisiä naisia, joiden miehet eivät osallistu arkeen muuten kuin tuomalla rahaa töistä.

eipä tässä juuri itseään voi ajatella,eikä liikene aikaa harrastuksille.Mutta etä se tosiaan nauttii takaisin saadusta "vapaudestaan" ja porskuttaa oikein kunnolla.

Elareista huolimatta lähihuoltaja joutuu yleensä huolehtimaan enimmistä kuluista ja luopumaan harrastuksistaan ja vapaa-ajastaan, sillä aikaa kun etävanhempi elää vapaata sinkkuelämää.

tilastojen mukaan vain 1/3 etäisistä tapaa lapsiaan säännöllisesti, 1/3 epäsäännöllisesti ja 1/3 ei ollenkaan.



Ja kyllä tuo käytännön arjen pyörittäminen on vain pieni osa sitä yh-elämän rankkuutta, rankinta on se henkinen yksinäisyys suhteessa lasten asioihin: teet kaikki päätökset yksin, pohdit ja mietit kaiken yksin, suret yksin ja iloitset yksin eli asioita, jotka normaalisti jakaa lasten toisen vanhemman kanssa.



Kyllä minä tämän arjen rumban pyöritän, mutta joskus on oikeasti rankkaa kun pohtii yksin lapsiin liittyviä asioita (ongelmat, koulupäätökset, terveysasiat jne).

Arjen pyörittäminen (aamurumba, hoitoon ja kouluun vieminen, töistä kiirellä hakemaan lapset, kauppaan, ruoka, iltatoimet jne. mahdolliset lääkärikäynnit )on siinä sivussa aika pieni juttu. Ihan oikeasti kaikkeen tottuu ja itselleni ei ole edes iso asia ottaa lapsia mukaan lääkäriin kun itse on sairaana tai ottaa koko porukkaa mukaan apteekkiin jne. Jos maito onkin loppu niin se on loppu - joko ollaan ilman tai sitten lähdetään hakemaan.



Rankkaa on myös nähdä lasten jatkuva isäikävä, isällä kun on kaikkea muuta mielessä kuin omat lapset. Lapset ovat isällään ehkä kerran vuodessa yhden yön, muuten isä soittelee kerran kuussa.



Minulle on luksusta esim. näin perjantai-iltaisin se, että lasten mentyä nukkumaan otan lasillisen hyvää punkkua, kuuntelen musiikkia ja luen hyvää kirjaa. Rankka työviikko takana, edessä kaksi vapaapäivää. Pyykit pyörivät koneessa, tiskit tiskikoneessa ja kotin on jokseenkin järjestyksessä. Lapset tuhisevat omissa huoneissaan. Se on tässä ja nyt :)

viettää omaa aikaa. Sellaista ei minulla ole ollut kolmeen vuoteen. Tai okei, on välillä tunti-pari, mutta kokonaista viikonloppua.

Muuten en arvosta pätkääkään yksinhuoltajia, jotka tekevät lapsia jonkun luuserin kanssa, joka ei kanna vastuutaan ja mankuvat sitten loppuelämänsä yksinhuoltajan elämän kurjuutta.

Näiden 12 vuoden aikana lapset ovat olleet isällään ehkä neljä-viisi kertaa, tai pikemminkin lasten isän ja mummin yhteishoidossa.

Yhdellä kertaa noista "vapaista" oli muutto.

Etukäteen ei voi tietää kuka on ns. "luuseri" joka pettää ja vaihtaa lennosta uuteen naiseen. Ehkä moni elää paskassa liitossa petturin kanssa koska ei pärjäisi yksinhuoltajana, kaikki eivät uskalla erota.

Yksinhuoltajuuteen tottuu, toki tunsin itseni välillä arjen sankariksi kun lapset olivat pieniä. Nyt lasten ollessa murrosiässä elämä on helpompaa kuin aiemmin.

kun sanoin että arvostan yksinhuoltajia. Se yksinäisyys on varmasti pahempi kuin se arjen pyöritys. Nauti punkkulasillisestas ,oot sen ansainnu:) Ap

Kiitos, olen juu punkkuni ansainnut - tosin tuo lasillinen tänään ei ole punkkua vaan ostin pikkupullon kuohuvaa juhlistaakseni erään työprojektin menestystä.



Tuo yksinäisyys vanhempana on tosiaan se pahin. Onhan minulla toki ihania ystäviä, joiden kanssa puimme lapsia ja niiden edesottamuksia, marmatamme ja purnaamme. Mutta ei se ole sama kun että jakaisi lasten asiat sellaisen ihmisen kanssa, jolla on vanhemman tunneside lapsiin.

Mutta itsenäiseksi tässä on oppinut (ellen ollut sitä jo aiemmin). Tiedän pärjääväni tilanteessa kuin tilanteessa, asiat selviävät aina jotenkin.





Malja yh-äideille (ja yh-isille)

viettää omaa aikaa. Sellaista ei minulla ole ollut kolmeen vuoteen. Tai okei, on välillä tunti-pari, mutta kokonaista viikonloppua.

Muuten en arvosta pätkääkään yksinhuoltajia, jotka tekevät lapsia jonkun luuserin kanssa, joka ei kanna vastuutaan ja mankuvat sitten loppuelämänsä yksinhuoltajan elämän kurjuutta.

Jos nyt yksinhuoltajuutta voi millään muotoa onnekkuudeksi oikeasti kutsua. Itse ainakin kaipaisin ihan ydinperheen turvaa ja omaa rakasta miestä. Lapsia meillä on neljä, ja ollaan siis erottu. Mies ei kertaakaan ole ottanut kaikkia lapsia kerrallaan luokseen, ja usein näkee niitä meillä, jolloin itsekin olen kotona ja hoidankin sitten kaikki kotityöt, kuten ruoanlaiton edelleen. Että ei kaikille yksinhuoltajille kannata kateellinen olla. Syy siihen miksi mies tapaa useimmiten meillä lapsia, on monen sadan kilometrin välimatka.

ja loppuperheeseen iski vatsatauti....

Kun viimeinen lapsista sai sen isän tultua kotin, niin tuntui jopa luksukselta "vain" istua taapero sylissä ämpäreiden ja papereiden kanssa ja pyydystää sen oksennukset, kun isä ripusti pyykit, siivosi keittiön ja laittoi muut lapset nukkumaan....

Mukava saada tämmöistäkin palautetta :D.

on pois jaloista sähläämästä.



Menee elämä paljon paremmin ja helpommin lasten kanssa kolmestaan.



No en mä vaimoa silti elämästäni poistaisi, mutta ei se "ilmainen ole".

viettää omaa aikaa. Sellaista ei minulla ole ollut kolmeen vuoteen. Tai okei, on välillä tunti-pari, mutta kokonaista viikonloppua.



Muuten en arvosta pätkääkään yksinhuoltajia, jotka tekevät lapsia jonkun luuserin kanssa, joka ei kanna vastuutaan ja mankuvat sitten loppuelämänsä yksinhuoltajan elämän kurjuutta.

paljon myös "ihan paskoja" yksinhuoltajia, kuten myös "ihan paskoja" ydinperheen äitejä.



En ole koskaan ymmärtänyt tuollaista "arvostan siivoajia" -kliseeta. Ei jonkun tuollaisen piirteen takia voi arvostaa yhtään ketään. Arvostus tullee jostain ihan muusta sitten. VAi arvostatko ap alkoholisoitunutta lapsiansa laiminlyövää ihmistä vain siksi, että hän on yh?



Oikeampi ilmaus olisi ollut esim. että ymmärrät paremmin, kuinka raskasta yksinhuoltajilla arki on.

Helppo mennä aerobicciin, hetkeksi lukemaan makkariin jne jne. Toisaalta yh:lla on pidempi rupeama kerrallaan ilman lapsia, mutta sekin pelottaisi, kun tulisi jo yhdessä vrk:ssa kova ikävä.

eli sellaista isää ei ole, jolle lapset voisi tuupata. Yhteishuoltajuudessa olevathan eivät yksinhuoltajia edes ole, vaikka toki arki heilläkin voi välillä olla rankkaa (kuten meillä, joilla se mies on usein reissussa, tosin rahaa taitaa meillä sitten olla enemmän käytössä).