Vangit vs. lapset
On taas hieno esimerkki tästä lapsiystävällisestä maastamme. Alla oleva juttu päivän Iltalehdestä, eli vankien lounasruokaan panostetaan tuplasti niin paljon kuin lasten lounaaseen kouluissa. Ei minulla mitään vankeja vastaan sinänsä ole, ihmisiä hekin ovat, mutta pointti on, että miten helvetissä lapsiin panostetaan kaksi kertaa vähemmän??!?!? Vangit ovat toki aikuisia, joten pienen, vain pienen, osan tuosta erosta selittää se, että heidän annoskokonsa ovat isompia.
Kenellä tässä on vastuu? Pääministerillä, opetusministerillä, sisäasianministerillä???
Kunnat tietty vastaavat lasten kouluruokailusta, joten he vastaavat siitä. Vankiloiden rahat tulevat valtiolta. Miten voi olla, että kunnilla on noin paljon vähemmän rahaa käytössään??
Halvin ruoka syötetään koululaisille
Keskiviikko 1.4.2009 klo 06.05
Vangit saavat nauttia lähes tuplasti kalliimpia aterioita kuin lapset.
Siinä missä kasvavan lapsen odotetaan selviytyvän koulupäivästä 0,65 euron sapuskoilla, vangin lounaaseen satsataan joka päivä keskimäärin 1,20 euroa.
Esimerkiksi eilen se tarkoitti sitä, että vertailussa mukana olevissa kouluissa lapsille syötettiin perunasosetta ja kalapuikkoja, kun taas vangit herkuttelivat possupadalla.
Ainakaan tällä viikolla kouluissa ei myöskään tarjota kertaakaan jälkiruokaa. Vankien lounas kuitenkin kruunataan lauantaina jäätelöllä ja sunnuntaina raparperikiisselillä.
Linja on samanlainen myös vanhain- ja päiväkodissa: kummassakaan lounaiden hinta ei ylety lähellekään vankilaruoan tasoa.
Kommentit (32)
Ja meidän kunnan kouluissa lapset perjantaisin. Siksi toisekseen kunnassamme alakoululaisten ruoka maksaa 1,20€. Kas vain, ihan sama hinta kuin vangeilla. Niin että kunnan varoista se on kiinni.
Lapsethan syö kotona aamiaisen, päivällisen ja iltapalan - yleensä, eikö?
Paatuneen paskamahaisen taparikollisen pitäsi pärjätä sillä possunpadalla koko päivä vai? Ja jos ei pärjää, niin paapotaan???
et vangit saa kaiken ravintonsa siellä vankilassa. Lapsille on varaa syöttää skeidaa 'ruokaa' koska päivän muut ateriat ovat yleenä paljon laadukkaampia.
Muutenkin joku vangit vs. lapset asettelu on ihan naurettavaa.
Kuulostaa ihan siltä kuin 1,20 eurolla saisi kolmen ruokalajin aterian pöytiin tarjoiltuna shamppanjan kera. Hoh hoh, eiköhän se vankilaruoka ole ihan perusruokaa eikä siitä kannata kenenkään olla kateellinen. Toki kouluruokailuun voisi panostaa enemmän, mutta tuskin sitä rahaa voi vankien ruoasta nipistää.
Ongelmia luetun ymmärtämisessä??? Näyttää olevan.
Jutussa verrattiin nimenomaa vain ja ainoastaan LOUNASruoan hintoja, ei mitään muuta. Ymmärrätkö???
Lapsethan syö kotona aamiaisen, päivällisen ja iltapalan - yleensä, eikö?
Paatuneen paskamahaisen taparikollisen pitäsi pärjätä sillä possunpadalla koko päivä vai? Ja jos ei pärjää, niin paapotaan???
Miten ihmeessä se liittyy tähän lounaan hintaan, että vangit saavat muunkin ravintonsa vankilassa? '
Lounaan vertaaminen on juurikin oikea tapa verrata yhteiskunnan panostuksia, koska lapset tosiaan syövät muut ateriansa muualla.
Näin ollen tässä asiassa on erittäin perusteltua verrata vankien ja lasten lounasruokien hintoja. On mitä suurimmassa määrin relevantti kysymys, että miksi yhteiskuntamme haluaa panostaa tuplasti enemmän vankien lounaaseen kuin lasten lounaaseen?
et vangit saa kaiken ravintonsa siellä vankilassa. Lapsille on varaa syöttää skeidaa 'ruokaa' koska päivän muut ateriat ovat yleenä paljon laadukkaampia.
Muutenkin joku vangit vs. lapset asettelu on ihan naurettavaa.
ruokavaliosta.
Mammako se sitten vankipojulleen sapuskaa tuo vai oisko vankilan tehtävä?
Ongelmia luetun ymmärtämisessä??? Näyttää olevan.
Jutussa verrattiin nimenomaa vain ja ainoastaan LOUNASruoan hintoja, ei mitään muuta. Ymmärrätkö???
Lapsethan syö kotona aamiaisen, päivällisen ja iltapalan - yleensä, eikö?
Paatuneen paskamahaisen taparikollisen pitäsi pärjätä sillä possunpadalla koko päivä vai? Ja jos ei pärjää, niin paapotaan???
Juu, vankilaruoka on varmasti hyvää perusruokaa. Kysymys olikin, että minkä ihmeen takia lapsille sitten syötetään huonompilaatuista tavaraa? Miksi lapset ovat tässäkin asiassa heitä, joihin panostetaan vähemmän?
En toki haluaisi, että vangeilta mitään otetaan pois. Ei tässä tietenkään mistään kateudesta ole kyse, vaan lasten parhaasta.
Haluan, että lapsiin panostetaan yhtä paljon kuin vankeihin. Onko tämä tosiaan liikaa vaaditty? Muutamista kommenteista päätellen on....
Kuulostaa ihan siltä kuin 1,20 eurolla saisi kolmen ruokalajin aterian pöytiin tarjoiltuna shamppanjan kera. Hoh hoh, eiköhän se vankilaruoka ole ihan perusruokaa eikä siitä kannata kenenkään olla kateellinen. Toki kouluruokailuun voisi panostaa enemmän, mutta tuskin sitä rahaa voi vankien ruoasta nipistää.
Totta kai on vanhempien tehtävä huolehtia hyvästä ravinnosta, siitähän ei olekaan tässä kysymys. Kysymys on siitä, mitä koulussa tarjotaan. Miten mielestäsi vanhemman tulee huolehtia lapsen ravinnosta koulupäivän, eli pisimmillään klo 8-16:n välisenä aikana??
Oletko tosiaan sitä mieltä, että vanhempien pitää huolehtimisessaan ottaa huomioon se, ettei koulussa ole tarjolla kunnollista lounasta? Pitääkö lapsille alkaa tekemään eväitä kouluun, kuten useimmissa Euroopan maissa?
Oletatko ettei vankilassa ole tuon tuplahintaisen lounaan LISÄKSI tarjolla myös muita aterioita (siis niitä joita vanhemmat sitten kodeissaan tarjoavat lapsille)?
Kuten jo ehkä tajuat, nyt on siis kyse hyvin verrannollisesta asiasta, eli lounaan hinnasta. Ja tähän jostain kumman syystä yhteiskuntamme panostaa vankien kohdalla tuplasti vs. lapset.
ruokavaliosta.
Mammako se sitten vankipojulleen sapuskaa tuo vai oisko vankilan tehtävä?
Ongelmia luetun ymmärtämisessä??? Näyttää olevan.
Jutussa verrattiin nimenomaa vain ja ainoastaan LOUNASruoan hintoja, ei mitään muuta. Ymmärrätkö???
Lapsethan syö kotona aamiaisen, päivällisen ja iltapalan - yleensä, eikö?
Paatuneen paskamahaisen taparikollisen pitäsi pärjätä sillä possunpadalla koko päivä vai? Ja jos ei pärjää, niin paapotaan???
Jos sen hinnan ero johtuu siitä tuottamispaikasta? Lasten ruokaa tuotetaan yleensä suurissa keskuskeittiöissä sekä kunnan kouluille, että päiväkodille. Onko vankien ruoan jakelukustannuksissa jotain hintaa nostavia tekijöitä?
Minusta noi esimerkkien ruokalajit ovat molemmat ihan perusruokaa. Kumpikaan ei ole huonoa tai gourmeeta.
Niitä paljusellejä on muuten tällä hetkellä käytössä noin 500. Vankeja on noin 3500-4000 vuosittain, joten 12-15 % vangeista tekee tarpeensa sellissä olevaan sankoon.
Asiaan sen enempää kantaa ottamatta veikkaan että 90% lapsista syö mieluummin kalapuikkoja ja muussia kuin sitä possupataa.