Tiedättekö miksi minä en halua lapsia enää yli 3-kymppisenä?

ja löysion oman sisäisen harmoniani jo ennen lapsen syntymää. Ja kyllähän se lapsestakin huomaa, rauhallinen , onnellinen , sosiaalinen lapsi.

lapseni. Vanhin oli tuolloin 17v.



Kun nuorin oli 6v tuli hänestä täti ja minusta mummo. Nauroin että eipä paljoa ole uutta mummille, kun jokunen vuosi aiemmin oli meillakin vaippaikäinen. Työkin lasten parissa..



Olin onnellinen saadessani lapsenlapsen, olin työelämässä ja halusin hoitaa uutta pientä kun vain tilaisuus tuli.



Sen jälkeen on tullut kuusi lasten lasta kolmelta lapselta, kolme viimeisintä ei ole vielä hankkinut, parilla opiskelu kesken.



En ole 6-kymppisenä joutunut paimentamaan kapinoivia teinejä. Ikää on se 60 "just häthätää" ja voin kertoa kokemuksella ettei mahdollisesti yli 3-kymppisen lapset välttämättä kapinoi teini-iässä. Onneksi ei ollut suurempia kasvatusvaikeuksia, iso lapsimääräkö ne opetti näinkin hyviksi. Neljällä vanhimmalla on työpaikat ja ovat asunnon maksajia, kaksi opiskelee ja hyvin pärjäävät.



Kun minä olin vajaa 60v me vanhemmat lähdimme pitkähkölle lomalle viideksi viikoksi Balille 30-vuotishääpäivämme kunniaksi.



Olisimme ottaneet mukaamme nuorempiamme, mutta opiskelu oli esteenä. Suosittelen, jos jotain tämän tyyppistä matkaa suunnittelet, voit lukaista matkakertomuksiani Suomi24Keskustelu /matkailu Aasian osasto /Indonesia, nimim. Balilta tullut, jne.)



Olemme teinien kanssa matkustaneet ympäri Eurooppaa asuntoautolla, "iltatähdet" ovat kielitaitoisia ja olivat monesti hyvänä apuna ravintoloissa ym.



Jos esim. neljäs olisi ollut viimeinen lapsemme ennen lastenlapsia, olisin jotenkin tuntenut tyhjyyttä, olen sellainen, ja Sinä olet oman laisesi, saat olla. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle...

Mun mielestä kannattaisi elää tässä hetkessä ei sitku-ajatuksella.

Kiva odottaa sitä oman elämän alkamista jos sattuukin kuolemaan nuorena.

Olen 27 ja kolmas eli meillä se iltatähti pian kuvioissa.

Esikoinen menee kouluun ja toinen eskariin.

Itse olen myös suunnitellut jo matkustelua ynnä muuta sinne 50vuotiaana oloon, en siis aio mummoutua vaikka mummoksi tulisinkin, vaan siloin aioin nauttia elämästä ja isoista lapsista, kenties lapsen lapsista ja harrastaa kaikenlaista uutta.

En siis suunnittele lisää lapsia enää, mutta tietenkään ikinä ei tiedä kuinka mieli muuttuu..

Kun eiköhän se ole jokseenkin sama että missä iässä ne lapset hankkii, sillä niiden kasvattaminen täysi-ikäiseksi kestää suunnilleen sen 18 vuotta / lapsi jokaisella. Joten mitä väliä onko ne "vapaat" vuodet sitten ennen lapsia vai niiden jälkeen. Minulla ei ollut miestä parikymppisenä enkä myöskään aio hankkia lapsia enää lähempänä neljääkymmentä, olen varmaan aika tyyypillinen ensisynnyttäjä, olin silloin 28v.

Alle 30 on oltava tai muuten... huhhuh.

Noinhan 2/3 alle kolmekymppisistä ja kaikki kaksikymppiset ajattelee, mutta elämä ei ole sellaista. Vaikka kuinka vannoisit ja suunnittelisit elämää, niin se saattaa tuoda yllätyksiä mukanaan: ehkäisy pettää tai saat vauvakuumeen sitten 42-vuotiaana ja se onkin elämäsi paras asia.



Jos olet viisikymppisenä vielä samaa mieltä, niin onneksi olkoon!



t. vauvakuumeinen nelikymppinen kolmen lapsen äiti

kun lapset ovat pieniä, nuori äiti ja isä huomaavat kuinka vauva oppii yhtä ja toista. kaikki on niin itsestään selvää, lapsi kääntyy, konttaa, nousee , istuu jne, mutta vanhemmalla iällä saaduista lapsista minä ainakin koin erilaista iloa kuin edellisellä vuosikymmenellä syntyneistä nuorena äitinä. Ei mikään ole niin ihanaa kuin seurata vauvan kehitystä, -- nyt nostaa kättä, hei vauva kääntyi jne. Aivan toisella tavalla tajuan lasta ja lapsuutta nyt vanhempana kuin silloin nuorempana.

Mä ainakin toivon, että en halua keskittyä vanhenemiseen 50-vuotiaana. Vaan elän elämääni keski-ikäisenä äitinä. Minusta vanhenemiseen kannattaa keskittyä vasta sitten kun on oikeasti vanha. Ehkä jossain 75+-vuosissa.

Meillä on 4 kouluikäistä tässä ja ensimäinen on vasta ns. murkku.



Hyvin olen ehtinyt käydä 40 kriisit ja seestyä ja keskittyä itseenikin. Meillä on perheessä myös isä lapsille.



Mutta itse asiassa, oman itseni löysin jo alle 30 vuotiaana, joten sitä omaa sisäistä lasta ei tarvitse enää olla hakemassa.



Mutta jokainen tavallaan. Paljon tuttuja teki lapsia päälle 20 vuotiana ja iltatähtiä tupsahteli sitten lähellä 40 vuotta. Mutta myös niitä on tutuissa, joilla lapset on lentäneet maailmalle ja ovat nyt päässeet biletysvauhtiin. Myös niitä on, jotka istuvat kotona ja ihmettelevät kun elämä meni.



Ja sitten ne elämänsä etsijät ja seesteilijät......

Kriisiä pukkaa kriisin perään kun luullaan, että on menetetty jotain kun on nuoruus mennyt vaipan vaihdossa. Yritä nyt siinä tukea ja selittää, että et kyllä oikeastaan menettänyt mitään.



Mutta toivottavasti ap onnistuu suunnitelmissaan ja saa viettää seesteisen 50v päivän kun lapset on maailmalla. Ei huolta, ei murhetta ja lapsenlapsia tupsahtelee mummon syliin. Löytää itsensä ja voi kasvaa ihmisenä.



Minä mieluummin elän täysillä juuri tätä hetkeä ja kasvan koko ajan.



t. neljän äiti 45v.

Minä taas en olisi voinut kuvitella uhraavani parasta nuoruuttani lastenhoitoon. Esikoinen syntyi, kun olin 30, nuorin ollessani 35. Tavoitteena oli, että 55 -vuotiaana nuorin olisi 20 ;-) Kukin siis tyylillään, anoppi on nyt 69 v., enkä pidä häntä vielä vanhuksena, omat isovanhempanikin (kaikki neljä) vielä elossa ja elävät omillaan eli jos heidän ikäisekseen elän, niin tuosta 55 vuodesta saan vielä nauttia ainakin 20 vuotta mukavaa humppaelämää.



Täytyy kyllä myöntää, että olisi ne lapset voinut aikaisemminkin tehdä (siis tällä järkimäärällä), mutta kun ei paljon kiinnostanut moinen touhu. Siis ei vain kiinnostanut, kaveripiiri koostui lapsettomista opiskelija/uraansa aloittavista pariskunnista ja lapselliset ihmiset olivat lähinnä säälittäviä.

t: 39 v, 3 ja puolen lapsen äiti

Elämää ei voi suunnitella. Tai voihan sitä yrittää. Elämä onnistuu aina yllättämään tavalla tai toisella.



Itseäni ei seesteytymiset voisi vähempää kiinnostaa, haluaisin (siis tällä hetkellä, mielihän voi muuttua!) talon täyteen ihmisiä ja elämää mielummin kuin jotain sivistyneitä teatterireissuja seesteisen mieheni kanssa... ; D Käyn ulkona joka tapauksessa, oli talossa lapsia tai ei. On ihanaa tulla kotiin, kun sängyissä tuhisee lapset ja aamulla tulee pieniä käsiä halimaan. : ) Itseasiassa minua vähän hirvittää se aika, kun kaikki lapset ovat lentäneet pesästä. Tykkään niin kovasti, että on väkeä ja ääntä ympärillä.



Kaikki siis tyylillään, jotkut haluaa olla 50 v "rauhassa" ja toiset metelissä. : )

oikeasti olen kiinnostunut. Kun lapset lähtee niin saan kodin itsellleni. On rahaa käydä kampaajalla ja kasvo/käsi/jalkahoidoissa. Opiskella, sisustaa, nauttia kulttuurista ja rauhasta.



Nyt tämä elämä on kaaosta ja paskan keskellä elämistä. Kotona on rumaa ja tyylitöntä. Ei tietoakaan rauhasta. Ihan masentaa kun kaikki on tätä rumuutta ja köyhyyttä.

eikä se minusta ollut mikään huono ikä. Opiskelut oli opiskeltu, oli hyvä työ ja hyvä mies ja talous kunnossa. Ajankohta lapselle mitä loistavin.



10 vuotta aikaisemmin olisi ollut persaukinen opiskelijasinkku, ja siinä tilanteessa olisi kyllä ollut vaikeampi nauttia lapsesta.

Voihan sitä sisustaa vähälläkin rahalla, voi tehdä vaikka itse. Kasvohoitojakin voi tehdä kotona.



En suostu elämään rumassa kodissa ja käyn kyllä myös ulkona lapsista huolimatta. Onhan sitä kai sitten enemmän rahaa EHKÄ myöhemmin käytössa, mutta yritetään nauttia elämästä tässä ja nyt!

kun lapset ovat pieniä, nuori äiti ja isä huomaavat kuinka vauva oppii yhtä ja toista. kaikki on niin itsestään selvää, lapsi kääntyy, konttaa, nousee , istuu jne, mutta vanhemmalla iällä saaduista lapsista minä ainakin koin erilaista iloa kuin edellisellä vuosikymmenellä syntyneistä nuorena äitinä. Ei mikään ole niin ihanaa kuin seurata vauvan kehitystä, -- nyt nostaa kättä, hei vauva kääntyi jne. Aivan toisella tavalla tajuan lasta ja lapsuutta nyt vanhempana kuin silloin nuorempana.

Itse sain esikoiseni 22-vuotiaana. Tytär syntyi keskosena ja painoi 1200 g. Kyllä se uusi elämä jaksaa ihmetyttää vielä yli 30-vuotiaanakin. Itselläni ei iästä ole ollut kiinni vanhemmuuden arvostaminen, kallein lahja omat lapseni itselleni on aina ollut :)

kun sohviin pissitään, ykätään, kakitaan, ruokaa on joka paikassa jne., mutta tässä "vanhana" lapset tehneenä ei ole tarvinnut rahasta pihistellä, vaikka hoitovapailla oltu. Ihan hyvin riittää kampaajaan, hoitoihin, vaatteisiin, harrastuksiin, ulkomaan matkoihin (koko perheellä ja miehen kanssa kaksinkin), opiskelenkin (omaksi iloksi ja työnantajan piikkiin), käyn kulttuuririennoissa jne. Mieskin kun hoitaa oman osansa arjesta ja meillä on erittäin hyvä lastenhoitoverkosto tarvittaessa, joskin liiankin vähän tulee noita innokkaita hoitoapureita käytettyä. Toki se ihan vauvaikä taas pysäyttää hetkeksi "harrastustoimintaa", mutta noiden 3 ja 5 vuotiaiden kanssa pärjää kivasti.



Mutta jaksamista masentuneelle! Kyllä se rumuus helpottaa, kun kevätkin tulee :-)



nimim. 36 v. ja kohta kolmen lapsen äiti

Miksi ihmeessä olet sitten hankkinut niitä lapsia ja hankkiutunut tuohon tilanteeseen? Ei kai lapsia ole pakko tehdä jos ei niitä halua? Kuulostaa tosi kurjalta myöskin lastesi kannalta!



Henkilökohtaisesti en ymmärrä ihmisiä, jotka tekevät lapsia "koska niitä kuuluu tehdä" ja sitten vain kärsivät ja odottavat sitä päivää kun lapset lähtevät pois. Itsestä taas tuntuu että lapset kasvaa ihan liian nopeasti, eikä niistä saa nautittua niin paljon kuin haluaisi, siitäpä se vauvakuumekin nousee kun haluaisi kokea tämän kaiken vielä kertaalleen.



Se nelikymppinen 3 lapsen äiti.

ja jos jotain saa hankittuakin niin lapset rikkoo sen. Mies haluaa sisustaa kodista jonkin hifikeskuksen. Eletään tietokoneen runkojen ja johtojen keskellä ja ne sanelee meillä kaiken. Laskin yhtenä päivänä, että mun päällä olevat vaatteet oli maksaneet mulle 5,90e. Paita oli hm tarjoustangosta 5,90, housut valintatalosta 5 eurolla, mutsin vanhat ja oli lahjoittanut ne mulle, sukatkin mutsin ostamat. Kotona mulla on päällä mummini vanhat verkkarit ja t-paita.



Ei mene päivääkään etten miettisi perheen jättämistä, koska en kestä tätä paskaa oloa, että on haudattu elävältä.



37