Ongelmia tarhassa lapsi 4 vee

Kannattaa aina ottaa kaikki tuki mitä annetaan. Oli mielestäsi lapsessa "vikaa" tai ei. Vaikka vanhempaa ärsyttäisi viedä lasta esim. puheterapiaan.Se kaikki on kuitenkin lapsen parhaaksi.

Itse olen ravannut poikani kanssa viimeiset neljä vuotta psykologilla,toimintaterapiassa ja puheterapiassa ja kaikesta on ollut hyötyä vaikka ei meillä ole mitään diagnosia.

Ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että päiväkodissa pitää tehdä erityislapsia!! Ei erityislapsille ole mitään kiintiötä, mikä pitäisi täyttää. Päiväkodin henkilöstö on huolissaan lapsesta ja siksi ottaa asian esille. Kannattaa miettiä tarkkaan onko aihetta kieltää lapsen ongelmat, sillä ne tulevat melko suurella varmuudella koulussa esille kuitenkin.... Eikö olisi järkevää ottaa vastaan apu varhaisessa vaiheessa, niin ehkäpä koulunkäynti sujuisi jo helpommin..

Mielestäni 7v koululaisella ja 4v tarhaikäisellä on iso ero. Itse en vaatisi 4v:ltä kykyä istua pitkiä aikoja paikallaan, tehdä pitkäjänteisyyttä ja tarkkuutta vaativia hommia ym. 4v lapsi on minun mielestä vielä aikamoinen reikäpää ja raakile ja kerkiää hyvin vielä kolmessa vuodessa rauhoittua, oppia käyttäytymään ryhmässä jne.

Ymmärrän oikein hyvin, koska olen itse lto ja erityisryhmässä töissä. Motorinen levottomuus päivälevolla ei kyllä ole minkäänlainen kriteeri saada avustajaa saati sitten pienennetyn ryhmän paikkaa. Ihan ammattitaidolla ratkaistaan levottoman lapsen päivälepo-ongelmat. Keinoja on monia: voi ottaa patjalle aikuisen lähelle tai esim. alasängyssä peittää muiden lasten näkyvyys verhoilla tai antaa jotain pientä näprättävää käsiin tai jos on mahdollista siirtää rauhallisempaan tilaan lepäämään tai lapsi saa silitellä vieruskaveria jne. Kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttä peliin! Puheterapia tai toimintaterapia ei tässä tapauksessa asioita ratkaissut vaan henkilökunnan kekseliäisyys ja lopullisesti päiväkodin vaihto. Joka asiaan/ongelmaan ei vaan löydy sopivaa terapiaa vaan oikeesti maalaisjärki, kokemus ja ammattitaito riittää.

ja osoitit asiantuntevan kirjoituksesi minulle joka mielestäsi taas toivoi liian "yksillistä palvelua".

Jokainen lapsi on yksilö ja jokainen lapsi mukaanlukien oma Penttisi tarvitsee yksilöllistä hoitoa ja kasvatusta. Jokaisella lapsella on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Joku tarvitsee apua leikkikaverin etsintään, toinen leikin rakentamiseen, kolmas pukemiseen, neljäs tunteidensa hallitsemiseen, viides äidin ikävään, kuudes oman toimintansa ohjaamiseen, seitsemäs kädentaitojen harjoittelemiseen, kahdeksas ujoutensa voittamiseen, yhdeksäs rauhoittumiseen, kymmenes ryhmässä toimimiseen, yhdestoista vessajuttuihin, kahdestoista keskittymiseen jne. jne. Puhumattakaan erityislapsen tarpeista...

ja osoitit asiantuntevan kirjoituksesi minulle joka mielestäsi taas toivoi liian "yksillistä palvelua".

Jokainen lapsi on yksilö ja jokainen lapsi mukaanlukien oma Penttisi tarvitsee yksilöllistä hoitoa ja kasvatusta. Jokaisella lapsella on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Joku tarvitsee apua leikkikaverin etsintään, toinen leikin rakentamiseen, kolmas pukemiseen, neljäs tunteidensa hallitsemiseen, viides äidin ikävään, kuudes oman toimintansa ohjaamiseen, seitsemäs kädentaitojen harjoittelemiseen, kahdeksas ujoutensa voittamiseen, yhdeksäs rauhoittumiseen, kymmenes ryhmässä toimimiseen, yhdestoista vessajuttuihin, kahdestoista keskittymiseen jne. jne. Puhumattakaan erityislapsen tarpeista...

Yksilöllisyyteen kunnallisessa päivähoidossa? Ihan vaan tiedoksesi, että se on täysin mahdotonta. Mikäli haluat tuollaista erityishuomiota lapsellesi, pitää sinun järjestää lapsesi hoito toisin. Ajattele hetki olevasi työparisi kanssa suuren osaa päivää kahdestaan vastuussa 24 lapsen ryhmästä. Ja siten voitkin jo selittää miten jokainen Nicopetterin ja Jannicajeminan yksilöllinen tarve huomioidaan kokok hoitopäivän ajan.

Sinkkonen sanoi hyvin tv-haastattelussa vanhempien positiivisen palautteen vinkumisesta: Miten voi antaa positiivista palautetta, jos sellaiseen ei ole päivän aikana tullut aihetta. Kuka hyötyy siitä, että kehutaan olemattomia tai tehdään tikusta positiivista sanottavaa, vaikka pitäisi paneutua niiden vanhempienkin siihen häiriökäyttäytymiseen.

Mutta kerro siis sinä miten tuo yksilöllisyyden yhtäl toteutetaan.

En yhtään ihmettele että lapset ovat päiväkodissa levottomia, jos ryhmäkoko on yli 20 lasta. Tutkimustenkin mukaan osalla lapsia tuollaiset ympäristöolosuhteet aiheuttavat stressivasteen kehittymistä heikoksi, mikä näkyy mm. levottomuutena nimenomaan kun lapsi on ryhmässä. Kotona, missä on yleensä vähemmän virikkeitä, ongelma ei välttämättä esiinny häiritsevästi.



Läheskään kaikille lapsille päiväkodin suuresa ryhmässä oleminen ei yksinkertaisesti sovi ja se myös haittaa heidän kehitystään.

Laitonta on hoitaa 24 lasta kahdella kasvattajalla. Siihen en minä, eikä kukaan omassa päiväkodissani suostu. Eikä pomo sellaista vaadikaan. Sen sijaan pomo vaatii arvostamaan lasta, kunnioittamaan vanhempia ja kehittämään omaa työtään.

Jokaisesta lapsesta löytyy positiivista sanottavaa, jos ei oikeesti keksi, voi pitää suunsa kiiinni tai vaihtaa alaa.

Lapsen yksilöllinen huomiointi ei ole mahdotonta vaan on paljon omasta asenteesta ja koko päiväkodin ilmapiiristä kiinni. Jokaista ei tarvi huomioida yhtä aikaa. Se voi toimia. Jos se ei sun työssä ja päiväkodissa toimi niin etsi sellainen paikka missä toimii, niin minäkin tein.

Ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että päiväkodissa pitää tehdä erityislapsia!! Ei erityislapsille ole mitään kiintiötä, mikä pitäisi täyttää. Päiväkodin henkilöstö on huolissaan lapsesta ja siksi ottaa asian esille. Kannattaa miettiä tarkkaan onko aihetta kieltää lapsen ongelmat, sillä ne tulevat melko suurella varmuudella koulussa esille kuitenkin.... Eikö olisi järkevää ottaa vastaan apu varhaisessa vaiheessa, niin ehkäpä koulunkäynti sujuisi jo helpommin.

Koulusta tulee esikouluun hurjasti viestiä, että miksei siellä jo olla puututtu tiettyihin ongelmiin. Joskus ongelmia ei ole esikoulussa huomattu, mutta osa taas on sellaisia, että ongelmat on huomattu ja niihin puututtu, mutta vanhemmat ovat kieltäneet ongelman ja päiväkoti yksin ei voi tehdä asialle mitään. Puheterapeutit ja neuvolantädit eivät näe lasta ryhmätilanteessa, jossa lapsen vaikeudet yleensä näkyvät. Koulussa lapsen on kuitenkin osattava toimia ryhmässä. Suosittelen luottamaan päiväkodin henkilökuntaan, ovat yllättävän usein osuneet oikeaan...

Miettikää, miten epäkiitollinen ammatti... Jos huomaat ja puutut jonkun lapsen vaikeuksiin, saat haukut. Jos taas jätät puuttumatta, niin haukut tuloee siitäkin... Päiväkodin henkilöstöllä on velvollisuus puuttua lasten kehityksessä havaitsemiinsa ongelmiin ja viedä asiaa eteenpäin. Päiväkodissa ei kuitenkaan tehdä diagnooseja eikä päätetä mihin lapsi lähetetään tutkimuksiin. Päiväkodin velvollisuus on kertoa vanhemmille ja tarvittaessa neuvolaan, psykologille, puheterapeutille jne (vanhempien luvalla) ongelmista, joita ovat päiväkodissa havainneet.

Millä tavoin päiväkodin työntekijät pätevät? Mietipä tätä asiaa hetki ihan itseksesi.

Minä olen omin silmin ollut todistamassa tapahtumaa, jossa lapsesta leivottiin (melkein väkisin) erityislasta - ilman mitään syytä. Asennoiduttiin siten, että "tuossa on oltava jotakin vikaa" ja tottahan toki sitä vikaa alkoi sitten heidän silmissään löytyä. Oma asenne kantaa havainnoissa aika pitkälle. Ja (huolestuttavan monet) varhaiskasvatusalan ammattilaiset ovat myös sitä mieltä, että päiväkodin henkilökunnan kanssa saa kyllä olla näissä tilanteissa tarkkana - vanhemmat ovat oman lapsensa asiantuntijoita.

Se kannattaisi todellakin siellä päiväkodin puolella muistaa, että tarkoitus EI ole tehdä niitä diagnooseja - ei ole tarvittavaa koulutusta eikä tietotaitoa. Minun ymmärrykseni mukaan, liian usein tämä "pieni" seikka unohtuu. Jokaisen kannattaisi muistella sitä, mikä olikaan päiväkodin (alkuperäinen) tehtävä?

Kannattaa aina ottaa kaikki tuki mitä annetaan. Oli mielestäsi lapsessa "vikaa" tai ei. Vaikka vanhempaa ärsyttäisi viedä lasta esim. puheterapiaan.Se kaikki on kuitenkin lapsen parhaaksi.

Itse olen ravannut poikani kanssa viimeiset neljä vuotta psykologilla,toimintaterapiassa ja puheterapiassa ja kaikesta on ollut hyötyä vaikka ei meillä ole mitään diagnosia.

Ja sitten vielä puhutaan resurssien niukkuudesta ja supistamisesta hoito- ja terveysalalla. Ei se siltä kyllä nyt näytä. Tässä taitaa olla laajempikin yhteiskunnallinen ongelma, johon pitäisi puuttua?