Hae toi mouruuva kissas tuolta sisälle tai
sen mouruuminen loppuu!
Kommentit (42)
Teen aina ilmoituksen tällaisista uhkauksista. Voi olla etteivät johda mihinkään, mutta teenpähän ainakin kansalaisvelvollisuuteni.
Tulivat just sisälle ja molemmilla puolikas kissa suussa. Hankkikaa tekin koira niin pääsette kissoista eroon.
Vuonna 2003 voimaan tullut järjestyslaki sallii kissan pitämisen vapaana. Muutama poikkeus tästä säännöstä ilmaistaan järjestyslaissa näin: "(omistajan on) pidettävä huolta siitä, ettei (kissa) pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua." Kissalla on siis vapaa liikkumisoikeus koko maassa eikä kissaa lain mukaan tarvitse pitää kytkettynä taajamassakaan.
Lisäksi vuonna 1993 voimaan tulleessa metsästyslaissa säädetään, että kotikissalla on lain suoja koko maassa. Vain villiintyneen kissan saa tappaa maanomistaja tai metsästysoikeuden haltija. Villiintynyt kissa tunnistetaan sen käyttäytymisen ja elinpiirin perusteella. Villiintynyt kissa mm. hankkii kaiken ravintonsa luonnosta. Sekä metsästyslaki että eläinsuojelulaki kieltävät seuraeläimeksi otetun kissan heitteillejätön.
Huom! Yksin ulkona liikkuva kissa ei ole sama kuin villiintynyt kissa.

kenelläkään ei ole oikeuttaa tappaa esim torilla olevaa kissaa. Kissan voi ottaa kiinni ja viedä löytöeläinkotiin.
Eläimet
14 §
Koirakuri
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)
3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.
Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.
Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.
kuin että pitäsit sen kytkettynä?
kenelläkään ei ole oikeuttaa tappaa esim torilla olevaa kissaa. Kissan voi ottaa kiinni ja viedä löytöeläinkotiin.
...että kuollut kissa on paras kissa! Ei siitä pääse mihinkään.
Kuolleena kissa ei mourua eikä kulje toisten pihoilla/lasten leikkipaikoilla kusemassa ja paskomassa!
Joten kissat jonoon ja ...
Oletteko vähän tööt? Eihän se kissa osaa niitä lasten leikkipaikkoja karttaa itsestään! Sitten saavat lapset tai odottavat äidit toksoplasmoosin tai muuta mukavaa.
Omassa pihassa koirat syövät tasan ne kissat jotka kiinni saavat. ap
Minullakin on koirat irti omalla aidatulla pihalla ja kyllä sinne aidan sisäpuolelle eksyvälle kissalle käy aika huonosti. Ja se ei tasan ole minun ongelmani. Saapahan koiratkin vähän toteuttaa metsästys vaistojaan ja vaihtelua ruokavalioon.
terv. irtokissoihin kyllästynyt koiran omistaja
Vai minä sairas?!
Onko kiva kun lapset syövät hiekkalaatikolla kissan paskaa? ap
Turha tulla sanomaan että kissat saa kulkea vapaana. Saahan ne joo, mutta ne ei saa mennä esim. lasten leikkipaikoille, mutta siellähän ne vaan on! Joten hoitakaahan kissan omistajat oma velvollisuutenne lakikohdista!! Turha niitä esitellä täällä, jos ei meinaa itse noudattaa!!
kun se leikattiin. Joten sori, ei oo meidän misu!