Kertokaas nykyisistä yhtenäiskouluista yms. pari asiaa!
Monessa kunnassa näyttää olevan nykyään sellainen systeemi, että luokat 1-4 käydään kunnan "vanhassa" koulussa, alakoulussa. Sitten 5-6 -luokille siirrytään uuteen yhtenäiskouluun, jossa käydään myös yläaste. Mietin pariaa juttua.
- Säilyykö 4-5 -luokkalaisten opettaja ja luokka samana kuin 1-4-luokilla?
- Hajotetaanko luokka siinä vaiheessa kun siirrytään yläasteelle?
Muitakin kokemuksia saa kertoa. Kiitos, jos osaatte vastata!
Kommentit (3)
meillä on sellanen systeemi, että samalta tontilta löytyy eskari, alakoulu, yläkoulu ja lukio. Ihan hyvin on toiminut.
Yläkoululla ja lukiolla yhteisiä tiloja. Myös alakoululaiset ja eskarit käyttävät yläkoulun ja lukion tiloja
Luokat 0 - 2 ovat eri rakennuksessa. 3.luokkalaiset siirtyvät isompien puolelle, jossa siis oppilaat 3-9. luokilla.
Eskarissa on omat opet. Yleensä luokilla 1 - 2 on sama luokanope ja uusi luokanope 3.luokasta eteenpäin ala-asteen loppuun 6. lk asti. 3. luokalta eteenpäin on jo oman open lisäksi paljon aineenopettajia (ison koulun hyvä etu!), esim. vieraissa kielissä, käsitöissä, liikunnassa, musiikissa, ETssä. Lapselle on hyvä oppia tuntemaan koulussa myös muita aikuisa oman luokanopen lisäksi.
Yläasteelle mennessä luokat hajoavat ainakin jonkin verran ainevalintojen vuoksi ja koska osa menee eri yläasteelle.
Yhtenäiskoulu on erittäin hyvä systeemi! Murrosikäisiä rauhoittaa, kun joukossa pyörii pikkukoululaisia ja koulun ilmapiiri on mukavampi. Isoista saadaan pienille myös 'koulukummeja'.
Joskus opettajat sopivat opettavansa vain osan vuosia.
Siihen on monia syitä, ja usein rehtori päättää asioista loppukädessä.
Opettajat vaihtuvat muista syistä, tulee äitiyslomia jne jonka kautta muut ehkä vaihtavat luokkia, kun joku katsotaan sopivammakasi tietylle luokalle/luokka-asteelle.
Luokkia ei kai missään pääsääntöisesti hajoteta.
Koulusta ja valinnaisaineista ja niiden tuntijaosta jne riippuu, kuinka paljon luokat hajoavat ihan niiden vuoksi.
Jos on järkevämpää esim perustaa luokka jossa kaikki tai suurinosa on valinneet samat valinnaiset, jolloin saadaan koulun lukujärjestys helpommin kasattua toimivaksi jne.
Eli ei näihin ole mitään kaava miten toimitaan, vaan koulut saavat aika itsenäisetsi päättää toimintamallit joka vuosi.