Lue keskustelun säännöt.
Huh, huh... luin tuon ketjun pahoinvoinnista...
25.03.2009 |
... ja rupesin miettimään että onkohan tässä vauvakuumeessani mitään järkeä.
Ensimmäisestä voin todella pahoin viikolle 16 asti (olin sairaslomalla koko ajan) ja ajattelin että ei koskaan enää! Nyt on lapsi 5 v ja tuo aika on näköjään unohtunut, kun vauvakuume iski päälle... mutta palasi nuo ajat mieleen kun luin tuon ketjun...
Onko kukaan jättänyt tekemättä lisää lapsia sen vuoksi että on ollut niin kauhea pahoinvointi raskausaikana?
Kommentit (6)
Mä kirjotin sinne ketjuun kun voin pahoin koko raskausajan. Vannoin kyllä raskaana ollessani, ettei lapseni koskaan saisi sisaruksia, mutta olen nyt muuttanut jo mieleni (vauva on 5kk). Sen sijaan nyt suhtaudun tulevaan raskauteen eri tavalla ja yritän jo valmiiksi pohtia erilaisia ratkaisuja vauvanhoitoon yms., jos seuraava raskaus on samanlainen.
Mä haluaisin useamman lapsen, mutta olen kyllä päättänyt että seuraava raskaus saa määrittää meidän lapsiluvun. Jos voin ensi kerralla yhtä pahoin, meille tulee kaksi lasta ja siihen jää. Jos menee paremmin, lapsia saa tulla enemmään (siis jos on tullakseen, tietysti). Se pahoinvointi oli oikeesti ihan hirveää, mä en pystynyt tekemään yhtään mitään. En käsitä miten voisin hoitaa esikoistani sellaisen olon kourissa. Ajattelin että olisi sitten melkein pakko muutta joksikin aikaa eläkkellä olevan äitini luokse, sillä kun mieheni on päivät töissä, lapseni olisi ihan heitteillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahoinvoinnit ja muut krempat, mitä on ollu, ovat vieneet toimintakyvyn niin alas, etten niitä haluaisi enää kokea. Se on vajaa vuosi pois vanhemmilta lapsilta, joita on onneksi kertynyt riittävästi :)
... ehkä niin on parempi.
Minulla oli sama homma nyt kuusi vuotiaan esikoisen kanssa. Mutta ei se silti minua saanut jänistämään... ;-)
Seuraavat raskaudet olivat hiukan lievempiä pahoinvoinnin kannalta.
Mutta kyllä sitä silti loppuraskaudesta saa kärsiä. Siihen vielä se loppuhuipennus jolloin tosiaan ihmettelee miksi tähän ryhtyi.
Nytkin meille on tulossa vauva... kaikki muu on pientä kun(jos) saa pienen vauvan syliinsä.
Olet tärkein ihminen hänen koko maailmassa. <3
Voin esikoista odottaessani TODELLA pahoin ensimmäiset 14 raskausviiikkoa. Nyt toista odottaessani olen puoleen väliin päässyt ja pahoinvointi seuraa edelleen. Verenpaineet romahtavat jatkuvasti ja pyörryttää koko ajan. Raskausvaivojen lisäksi minulla ei ole aikaa levähtää, koska pieni reilu vuoden ikäinen taapero pitää liikkeessä. Voi siinä nyt sitten pahoin, kun koko ajan joutuu juoksemaan esikoisen perässä :D
Enkä voisi kuvitellakaan, että jättäisin lapset tekemättä tällaisen vuoksi. Minusta on ihanaa odottaa lasta ja elää kasvavan mahan kanssa vaikkei se aina helppoa olekaan. Olen itse asiassa kokenut molemmat raskauteni elämäni parhaimmiksi ajoiksi!
Ehken sitten vain ole _tarpeeksi_ kipeä, kun en osaa jäädä suremaan omaa pahoinvointiani. Minusta kaikki tämä on sen arvoista.
Toivottavasti minusta tulevaisuudessa tulee suurperheen äiti! :)
Mä en siis ansaitse lapsia, koska en halua oksentaa päivittäin useita vuosia ja voida niin pahoin, etten kykenisi huolehtimaan perheestäni kuten mun pitäisi. No, onneksi olen selväjärkinen enkä tosiaan hakkaa päätä seinään kuin vaan yhden kerran. Tuntuu kyllä ikävältä tuollanen kommentointi, ikään kuin olisin huono äiti. Kyse ei edes ole siitän, ettenkö voisi niiden lasten tähden oksentaakin, vaan siitä, ettei se olisi isommille reilua. En tiedä muista, mutta multa pahoinvointi vei jalat alta, olin yksinkertaisesti vihannes.
No, ainakaan mä en tee lapsia voidakseni tuntea olevani jollekulle maailman tärkein ihminen...
T. Se pahoinvoinut, joka ei ehkä haluakaan suurperhettä
Se oli mulla tässä toisessa raskaudessa niin hirveä että mietin keskeytystä. Ehkä se kuitenkin oli sitten sen arvosta, en tiedä. Nyt oon viikoilla 29, eikä enää ku muisto siitä olosta. Ja ne hajut kyllä saa taas muistamaan sen olon.