Antavako pariskunnat yhteiset lahjat toistensa vanhemmille, mummoille jne?
Esim. kirjoitetaanko paketin päälle korttiin että hyvää joulua Maijan äiti t: Maija ja Matti. Siis jos vasta seurustelee.
Kommentit (2)
Me ainakin hankitaan kummankin vanhemmille yhteiset lahjat.
Tai pikemminkin niin, että minä hankin lahjat omille sukulaisilleni ja mies omilleen, ketä nyt sitten kumpikin haluaa lahjoa. Ja sitten pakettikorttiin laitetaan molempien nimet. Ja kumpikin laittaa tietty oman äidin korttiin Hyvää joulua äidille, t. Maija ja Matti. Kyllä ne on tähän asti ainakin tajunneet, ettei se toinen siinä kortissa ole kuitenkaan heidän lapsi. :)
Meillä usein vielä minun siskoni osallistuu yhteiseen lahjaan. Saadaan kerralla sitten kunnon lahja eikä kaikki kanna jotain krääsää, kun sitä muutenkin on niin paljon.
Miehen äidille ja siskolle olen usein ostanut erikseen oman pienen paketin, jos olen jotain kivaa ja sopivaa löytänyt. Mies puolestaan on joskus osallistunut rahallisesti minun vanhempieni lahjaan, jos on keksitty jotain kalliimpaa heille hankkia. Tämän hän on tehnyt ihan omasta aloitteestaan, johtuen osin siitä, että ollaan minun vanhempieni kanssa niin paljon enemmän tekemisissä. Mies itsekin sanonut, että pitää heitä vähän jo kuin ominakin vanhempinaan.
paketin päälle korttiin että hyvää joulua Maire t: Maija ja Matti :)