Miksi siivoojaan tai muihin palveluihin rahan käyttäminen on niin tuomittavaa?
Eikö ole kansakunnan etu jos kotimaista kulutusta lisätään ja palveluja ostamalla työllistetään vielä paikallisia yrityksiä / yrittäjiä? Joku kauhisteli kun perheessä käytettiin 300€/kk siivoojaan vakiolauseella " eikä tuolla hinnalla kannattaisi siivota ihan itse?" Miksi on itseisarvo ja "hyvän ihmisen" merkki mitä suurempi pankkitilin saldo on tai mitä suurempia ylimääräisiä lainanlyhennyksiä tehdään?
Siivooja, hieroja tai kauneushoitola on vielä kohtuuekologinenkin rahankäyttökohde ( ei turhaa jätettä eikä lisää tavaraa)
Jos siivooja vapauttaa aikaa perheen yhdessäoloon -kotitöitä riittää silti aina- niin miksi siitä haukutaan laiskaksi ja saamattomaksi perheeksi, jonka " kannattaisi miettiä minne rahansa tuhlaa"
Kommentit (27)
kuvioon ja reissutyötä tekevä mies, niin kyllä meillä on siivoojan palkkaus tullut ajankohtaiseksi. On se kivempi vaikka käydä rauhassa lasten kanssa pillimehuilla ja palata puhtaaseen kotiin ja viikonlopun viettoon, kuin työpäivän jälkeen alkaa hiki päässä siivoamaan. Meillä kyllä siivoukseen osallistuu kaikki, mutta siltikin hommaa on ihan riittämiin.
Mä ainakaan en usko sanontaan: kärsi,kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Jos mun mummi onkin hoitanut kaikki 9 lasta, lehmät ja ison talon ja kantanut kaivosta veden, niin luojan kiitos, mun ei enää tarvi!!
En minä vaan ole huomannut että nämä olisivat jotenkin tuomittavia. Johtuisiko siitä että olen täällä palstalla ekaa kertaa pariin vuoteen... Mutta siis normaalimaailmassa asia on käsittääkseni ok. Monella tutulla käy siivooja. Meillä ei, hieman liian kallista. Enkä käsitä miten siivooja voisi tietää kotonamme mihin mikäkin tavara kuuluisi laittaa kun en aina itsekään tiedä.
Enkä käsitä miten siivooja voisi tietää kotonamme mihin mikäkin tavara kuuluisi laittaa kun en aina itsekään tiedä.
tarkoitushan on kai että itse raivataan tavarat paikoilleen jne ja jätetään pinnat ja lattiat paljaiksi kun siivooja tulee ja pesee ja putsaa lattiat, pinnat vessat ikkunat tarvittaessa jne.
ei ne mitään rojuja alkaa keräilemään lattioilta )
Totta kai kotitalouspalvelujen käyttö on kannustettava juttu! Uskoisin, että jokainen nainen, joka ei saa ukkoaan tekemään puolia kotitöistä, ottaa varmasi riemumielellä vastaan siivousapua tmv.
Mutta jokainen elää omaa elämäänsä ja ratkaisee kotityöasiansa ihan justiinsa niin kuin itse parhaakseen katsoo.
hyvällä omalla tunnolla siivojaa, kosmetelogi, hierotus, lastenhoitaja palveluita. Emme ole rikkaita. Perhekoko 2 aikuista ja 1 lapsi nettotulot 2000e/kk. Siivoojaa käy pari-kolme kerta kuukaudessa, lastenhoitaja 5-8h/1-2krt/vko, hierotuksella käymme molemmat aikuiset kerran viikossa, kosmetelogilla parin kuukauden välein. kampaajalla/parturissa kaikki 1-3 kkn välein.
Mitä pahaa siinä on? Ei mitään. kotitöitä, ruuanlaittoa, siivousta, järjestelyä, pyykkiä yms jää vielä tehtäväksi yllin kyllin, lapset kyllä oppivat siivoomaan,ruokaa laittamaan ja pyykkäämään vaikka käytämmekin ostopalveluita.
Asumme Espoon, Leppävaarassa 80m2 omistusasunnossa. Rahat riittää hyvin kaikkeen ja ylikin säästötilille laitettavaksi vielä jää 500-800euroa/kk.
Ei tarvi olla köyhä ja kipeä vaikka käyttää palvleuita!
No ei kai siinä mitään pahaa ole, mutta jos joku narisee, että rahat ovat tiukilla ja silti käyttää satoja euroja kuukaudessa siivoojaan, niin kyllä siinä vaiheessa voi jo mielestäni sanoa, että mitäs jos vaikka siivoaisit itse.
En nyt muista koska täällä oli ketju, jossa joku valitti, että raha on tosi tiukilla ja luetteli menojaan, niin siivooja oli ensimmäinen, josta ehdotettiin säästämään (onko ihme?).
Ja jossain toisessa ketjussa (vai oliko se ketju eräällä toisella palstalla?) joku luetteli mitä kaikkea tekee päivänsä aikana, kun lapset ovat hoidossa. Tämä kotirouva hoiti kotia esim neuvottelemalla puhelimessa siivoojan kanssa useita minuutteja päivässä (vau!). Eikä tuossakaan sinänsä mitään pahaa, mutta vielä mainosti, että työssäkäyväpäs ei tähän pysty.
Siis ei kai siinä siivoojan käyttämisessä mitään pahaa ole, mutta jos siihen liittyy jotain muutakin, niin johan (ainakin tällä palstalla) nousee meteli.
niiden palveluntarjoajien kannalta, joiden elanto on kiinni siitä, että heidän palvelujaan käytetään. Itselläni ei ole juurikaan ylimääräistä rahaa, mutta eräidenkin pienyrittäjien elämää sivusta seuranneena kannatan lämpimästi sitä, että ne jotka pystyvät, ostavat vähän laatua elämäänsä ja käyttävät palveluja. Vai olisiko kateellisten mielestä sitten parempi, että nämä yrittäjät työntekijöineen olisivat yhteiskunnan elätteinä sen sijaan, että pystyvät elättämään itse itsensä ja maksamaan veroja?