Nyt meni hermo mieheen

Mitäs jos et enää "säästä" miestä vauvanhoidolta vaan annat hänen luoda ihan oman suhteen vauvaan ja kokeilla niitä omien tapojensa/ideoidensa toimivuutta?

Olette ihania. Olen 30-vuotias ja väsynyt. Teillä onneksi suhteellisuudentaju ilmeisesti pelaa joka tilanteessa ja järkenne on aina partaveitsenterävä. No, olkaa onnellisia siitä kuinka hienoja ihmisiä olette, minä valitan turhasta ja olen lapsellinen ja pikkumainen. Älkää huoliko, on mullakin ollut oikeat vaikeat hetkeni elämässä.



Miehellä on suhde vauvaan, hän hoitaa sitä kun olen pari kertaa viikossa töissä. Mua vaa kypsyttää se, että hän löytää minusta ja tekemisistäni paljon moitittavaa, vaikka teen kaiken parhaan kykyni ja näkemykseni mukaan. Eikö äitinä siis enää saa odottaa puolisoltaan kiitosta ja ihailua? Onko äidin vaan automaattisesti oltava uhrautuvainen, pullantuoksuinen hymysuu tai vaihtoehtoisesti kärttyisä eukko, jos ei enempään pysty? Onko lapsellista vielä äitinä odottaa kiitosta ja kannustusta?



Ja siis se anoppi... Minusta on korrektia sopia jutuista niiden kanssa, joita asia koskee. En todellakaan jaksaisi tavata tänään ketään enkä varsinkaan, kun itse en mitää tapaamista ole sopinut.

4=ap

No uuden tavan opettelu vauvan (tai isomman lapsen) kanssa on vaikeaa.

Minusta teidän kuuluu SOPIA yhdessä että mitäs jos alettaisiin opettamaan pinnikseen? Jos sinä päätät sen yksin etkä kerro että nyt olis ehkä aika siirtyä uuteen juttuun niin mies ei voi tietää -ja haluaa ehkä että heräät ottamaan lapsen sänkyyn. Tosin meillä lapsi jos nukkuu omassa pedissä ja herää yöllä niin mieskin voi nousta ja ottaa lapsen viereeni syömään.

Mutta se tarttee sopia, en minäkään voi komentaa tosta vaan aikuista ihmistä että nyt loppu ja sinä saat auttaa! Siitä voidaan puhua vaikka päivällä että jos alettaisiin uusi systeemi?



Tosta tavaroitten lojumisesta: hankkikaa kaikelle oma paikka. Lisää laatikoita, hyllyjä, purkkeja.. Likasille vaatteille makkariin pieni sanko jonka voi raahata pesuhuoneeseen ja se täyttyy itsestään!! Ei tartte nostella sukkia lattioilta (ainakaan niin paljoa).



Vaaralliset asiat kannattaa opetella nostamaan korkeelle: en tiedä miten vaarallista piilolasineste on juoda, mutta jos on niin älä enää elä niinkuin teillä ei olisi pientä lasta talossa. Sama koskee alkoholia, pesuaineita.. Kaikelle oma paikka!



En osaa kommentoida mummon tulemista teille. Minua se ei vaivaisi, joskus tarttee ajatella että mummolla on oma elämä johon sopii oma aikataulu jne.



Koita virittää aikaseksi keskustelua asiasta. Jos huomautus piilareista saa aikaan tollasen riidan niin ehkä teillä on vähän enempi ryppyjä? Seksillä ei auta kostaa asioita. Jos mies ei jaksa muulloin kuin aamulla niin ehkä jaksamiselle tarttee tehdä jotain?



Hanki elämää kodin ulkopuoleltakin!

Mä nimenomaan en puutu miehen puuhiin kun hä on vauvan kanssa, puren joskus huulta etten antaisi ns. hyviä neuvoja. Miksi hän sitten antaa niitä mulle?



Ap.

sano sille ukolle että teitä on talossa kolme, yksin et sotke joten yksin et siivoa. isäkin vois hoitaalastaan jotta sinä pääset vaikka kävelylle plttamaan niit 2kg pois jne.. ota se isä siihen mukaan . Vai onko sinust amukavaa hoitaa 2 lasta?



Opettele sanomaan sille ukollesi takasin, laita silel imuri käteen tai kakka pöksynen vauva ja sano hoida osuutesi, kiitos. Vittu minä en ainakaan kattos tollasta velttoilua ja nalkuttamista.. Toisaalt aen ole koskaan ukkoani säälinyt vaan kolikki vauvankin kanssa olen potkinut yöllä hereille ja ilmottannu että sun vuoro on nyt.

lueppa nyt oikein ajatuksella tuo ensimmäinen viestisi.....

Meinaan oikeesti tekstistä saa selaisen kuvan, että miehesi ei halua tehdä mitään ja sinä hoidat kaiken ja mies vaan rutisee..



Hyvä jos niin ei ole.

Me sovittiin miehen kanssa siitä että vauva menee sänkyynsä. Mies vaan ei yöllä enää muista sitä, vaan nukkuu mieluummin. Hän on myös sanonut, ettei mun tarvitse yöllä nousta imettämään tai hoitamaan vauvaa, hän tekee sen (tai tuo vauvan mulle). Vaan eipä tuo herää.



Ihme vastauksia täällä. Mussa on vikaa toki mutta on miehessäkin. Ja anoppi käy usein ja vaika aika harvoin mua hotsittaa, ihan nätisti otan vastaan. Toi oli kyllä yliveto, että mieheni kanssa sopii.



Joo ja hei mitä elämää voin hankkia? Käydään, nähdään ja tehdään vauvan kanssa, mutta yksin en oikein vielä oikein muualla voi käydän kun siellä töissä.



Ap.

Miehet on möllejä. Sano miehelles että jos sun tekemä asia ei kelpaa niin tehköön itse. Ja joihinkin asioihin sulla on se päätäntävalta,jos sinä hoidat yöt niin ei mun mielestä sun ukolla ole nokan koputtamista siihen miten vauva nukkuu. Mä en edes antais miehen jäädä aamulla nukkumaan kun olen itse yön valvonut:) ja ihan onnellisessa parisuhteessa elän silti vaikka puoleni pidän. Anoppia en ikimaailmassa suostuis meille ottamaan jos mies ei kotona itse olis. Voimia! T.kolmen äiti ps.imurointi kyllä musta on ihan helppoa vauva sylissäkin..tai kantoliinassa.

Tuntuu että moni oikein tarttui tuohon "miehen säästämiseen rankemmilta vauva/kotihommilta"... Varmaan tarkoitit, että koet, että vauva ja koti enemmän sun vastuulla kun mies käy töissä.

Mä ainakin ymmärrän sua kun ite ainakin ajattelin noin kun äippälomalla oli.

Mutta tottahan se on, että vaikka kuinka kodin- ja vauvanhoito on nyt tavallaan "sun työtä" niin ei yksin kyllä kaikkea jaksa.

Pystyttekö asiallisesti keskustelemaan ja selittäisit sille miehelle, että et tahdo painostaa kotiasioilla (ks. eka kappale), mutta ihan yksin et jaksa arkea pyörittää. Ainakaan ilman kannustavaa/positiivistä ilmapiiriä. Ja kerro myös, että kuinka olet antanut miehen toimia vauvan kanssa omalla tavallaan (ja pitänyt mölysi mahassa) ja toivoisit samaa häneltä.



Jos ette pysty puhumaan, niin kirjoita kirje/sähköposti.



Mua kanssa suunnattomasti meinaan ärsyttää se, että vaikka mies ohimennen tokaisee, että onpa täällä sotkuista. Ja minä otan sen henk. koht. tyyliin, että "et ole siivonnut täällä vaikka olet ollut "vain" vauvan kanssa" ja vielä kun tarkemmin kattoo, niin osa sotkuista on niitä miehen sukkia ja likasia kahvikuppeja lojumassa...



Jaksamista ap!

Minä en ainakaan ole selvännäkijä, enkä tiedä, että miehesi osallistuu vauvanhoitoon yms. kun et sitä ole alkuperäisessä viestissäsi tuonut esille. Ensimmäisestä viestistäsi tulee nimittäin kuva, että sinä säästät miehesi vauvanhoidolta ja myös kotitöiltä ts. mies ei tee mitään muuta kuin nalkuttaa kotihommista.



Terv. se, joka vastasi numerolla 3.

Ei se mies velttoile, tekee kuitenkin 9-10 tunnin työpäiviä ja vielä 10 tuntina viikossa hoitaa yksin vauvaa kun mä olen töissä. Siksi säästelen häntä, ettei ihan kohtuuttomaksi menisi hänenkään osuutensa. Juu ja eilen se viimeksi imuroi.



Nyt vaan kiehuu, kun se vielä lähti mököttäen aamulla töihin.

syliin ja painut pihalle. Halaile puita tai tee hikilenkki, aikaa syömävälin verran.



Sit tuut kotiin, ruokit vauvan ja painut korvatulppien kanssa päiväunille (lepäämään vaikka kirjan kanssa).



Tai mitä vaan jotta saat omaakin aikaa ja hetken erossa miehestä/lapsesta. Ne on ehkä rakkaita mutta rasittuuhan kokoaikaisesta seurasta.



Koita jaksaa, kaikesta mikä ihmistä rassaa niin musta väsymys on se pahin, sen ansioista aika moni asia alkaa näyttä rumalta rasittavalta ja pahalta.

Ei ne miehet herää siihen ääneen helpolla. Jos on lupautunut auttamaan yöllä, niin mies pitää herättää. Itse joudun ainakin tönimään miestä aika kovaa, että se herää auttamaan. Ei se tahallaan sitä tee, se vaan nukkuu raskaasti. Sitten kun mies on hereillä, ja se tietää mitä pitää tehdä, niin itse vaan kääntää kylkeä ja jatkaa nukkumista.

että voisko olla niin, että miehesi on ajatellut auttavansa sinua pyytäessään anoppia kylään? jos kerran et ole nukkunut juuri lainkaan, niin eikö voisi olla mukavaakin että saisit apua anopilta? hän voisi olla hetken vauvan kanssa, käydä vaikka työntämässä vähän ulkona vaunuissa, ja voisit itse ottaa päiväunet sillä välin.



toki olis huomaavaista kysyä sinunkin mielipidettä, haluatko anoppia seuraksesi, mutta ehkä perimmäinen ajatus on kuitenkin ollut hyvä ja hän on halunnut helpottaa sinun päivääsi.



muuten olen samaa mieltä monen muun kanssa, että kannattaa ehkä vielä selvemmin sopia miehen kanssa työjaosta ja "systeemeistä" ja rutiineista mitä vauvan hoitoon tulee. esim. se omassa sängyssä nukkuminen.



jakakaa vastuuta puoliksi, vuorotelkaa kumpi saa nukkua pidempään tai päiväunia, silloin kun olette molemmat kotona. älä passaa miestäsi liikaa, toisaalta toisen huomioon ottaminen ja pienet "palvelukset" pitävät suhdettanne paremmassa voinnissa. sen vain tulisi olla molemminpuolista. toivottavasti miehesikin joskus ajattelee miten hän voi auttaa sinun oloa. (voisko se anopin kutsuminen olla tämmöinen teko?)



väsyneenä kaikki erimielisyydet kertautuu paljon isommiksi asioiksi. koittakaa vuorotella lepäämistä, ja käyttäkää anoppia tai muita ihmisiä apuna että saatte välillä olla kahdenkin kesken. tehkää jotain mukavaa yhdessä.



ai niin, tuo miehen kysely "oletko varma et on hyvä tehdä noin", voi olla vain aloite keskustelulle et miten kyseisessä tilanteessa olis hyvä toimia. ei välttämättä ole kritiikki sinua kohtaan henkilökohtaisesti, vaan ehkä yritys sopia yhteisiä toimintatapoja tai kertoa omia hieman eriäviä näkökulmia. en toki tiedä onko näin, mutta se on myös yksi vaihtoehto. sitä vain niin helposti ottaa ainakin väsyneenä itseensä kritiikin, josko se edes on sitä.



jaksamista teille ja onnen hetkiä päiviin!

eli kun lapsi kitisee, sano miehelle että menes katsoon ja aamulla annat vauvan herrättää mihenkin.



Ja lähde vaikka kaupungille kierteleen kun anoppi tulee, jätä vauva anopille :)

jo toistamiseen, eli toinen lapsemme on vielä vauva, tai onneksi pian jo 12kk. Voin lohduttaa, että kun pikkuvauva-aika sekä väsymys menevät ohitse, niin elämä palaa taas normaaliin uomaansa, tai näin ainakin meillä.



Eli meillä mies valitti ihan samasta asiasta taas monta kuukautta, että ei vauvan paikka ole meidän välissä (anopin mielestä ei ole myöskään ja se jaksaa siitä vaahdota usein, ylläpiti varmaan miehen uhoa, kun piti anopille koko ajan ihmettelyihin perustella miksi vauva nukkuu meidän välissä..), että en halua/osaa/uskalla antaa vauvan nukkua omassa huoneessaan.



Jonkin aikaa annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kunnes sitten yhtenä yönä viikonloppuna annoin hänen hoitaa vauvan yöheräilyt, ja kertaalleen nukuin itse sohvalla toisessa huoneessa. Meilläkään ei mies herää vauvan itkuun, niinpä sitten kevyesti "potkin" miehen hereille. Aamulla mies oli silmät ristissä, oli kerrankin pakko kuittailla, kun hänen mielestään en voi olla väsynyt yövalvomisista (se mitä ei näy ei ole olemassa).



Tämän kerran jälkeen en ole kuullut halaistua sanaa perhepedistä, onneksi. Tosin nukutan nyt vauvan omaan sänkyynsä, mutta jossain vaiheessa yötä vauva herää ja haen tai pyydän miestä hakemaan hänet meidän väliin.



Toisekseen, olen huomauttanut miestäni kanssa negatiivisesta palautteesta=nalkuttamisesta ja tsempannut itse tieten tahtoen positiivisen palautteen antamisessa. Alkuun mies ei uskonut itsekään nalkuttavansa, mutta sitten joka kerta kun huomautin asiasta, alkoi vissiin hänenkin silmänsä avautua ja nyt ei juurikaan arvcostele/valittele valintojani. Hän myöskin hoitaa lapsia omalla tavallaan, en siis puutu jos mies tekee jonkin asian eri tavalla kuin minä, pääasia että homma on tehty.



Kyllä se siitä ajan kanssa viimeistään, tosin kannattaa asiasta puhuakin ja myös kahdenkeskeinen aika (ravontolaillallinen yms) auttanee asiaan kun pääsette keskittymään vain toisiinne tunniksi, pariksi. :)