Kysymys kaikille:Minkä luulet olevan raskainta/ vaikeinta lapsettomuushoidoissa?

Me käytiin hoidoissa yhteensä 6 vuotta ja sinä aikana meiltä kysyttiin aivan liian usein miksi meillä ei ole lapsia. Se että syy oli minussa, oli aivan liian rankkaa minulle, onneksi mies ei ajatellut näin, en enää jaksanut selitellä muille vaan valehtelin ei ole vielä lasten aika.

Olihan se aikamoista keksiä työkavereille miten mun piti käydä niin usein hammaslääkärissä ja keksiä ystäviä, jotka tuli muista kaupungeista päiväksi Helsinkiin ja piti mennä lounaalle yhdessä. Mielikuvitus meinasi loppua kesken.

Kun ystäväni oli seurustellut pari kk ja tuli vahingossa raskaaksi, se meinas syödä naista ihan kypällä, muistan kun itkin sitä niin paljon, en enää osannut olla onnellinen toisen raskaudesta vaan syyllistin itseäni.

Kun vihdoin ja viimein tärppäs, ei ollut onnella rajoja.



Mutta päätin että en ikinä eläessäni tule keneltäkään pariskunnalta kysymään heidän lapsiasioitaan. Itse inhosin niitä ja tulen aina inhoamaan. Ei ole helppoa sanoa muille vika on minussa tai selitellä näitä.

Siis aina on jotenkin etukäteen sellainen skeptinen, mutta hormoneja syödessä/ alkion siirron jälkeen alkaa toivo nousta, vaikka kuinka yrittäisi olla pessimistinen. Sitten se pettymys, kun tulee nega... Ei jaksaisi enää jatkaa, mutta hetken päästä taas aloittaa uusiksi ja toivo nousee. Sitten välillä pelottaa, kuinka kauan tässä menee ja tuleeko koskaan enää toista lasta. Esikoinen on pian 5 ja pikkusisarusta on kaipailtu jo 3 vuotta... Toisaalta onhan meillä tämä yksi, joillekin ei ole suotu sitäkään.



Sitten ihan sellainen käytännön ketutus on kanssa raha. Mulla tuli viime viikolla viimeisestä alkionsiirrosta nega ja eilen vasta maksoin laskun 900 Euroa. Harmittaa aina maksaa noita jälkikäteen, kun tavallaan aina maksaa tyhjästä.

Tuskaista on myös kuulla kun joku on tullut raskaaksi.

Minä en enää kerro rakkaalle lapselleni jos tiedän jonkun olevan onnellinen odottaja.

En voi sietää raskaana olevia naisia :(