Pitääkö paikkaansa, että taidollisesti taitavalla lapsella olisi hankalampi uhma vai onko

Ota yhteyttä lastensuojeluun. Ehkä he löytävät tukitoimia joiden avulla saatte tilanteen korjattua. Sillä noinhan se ei voi jatkua että lapsi on 80% ajastaan raivoissaan.

En minä sääliä kaipaa vaan apua! Enkä usko lasenikaan sääliäsi kaipaavan.

Lapsi ei osaa sanoa mille tuntuu paitse nuo suututti niin kovasti koska en halunnut / halusin jotain.

Olen miettinyt paljon syitä lapseni käytökseen, johtuuuko ne minusta, käytöksestäni vai mistä. Mitään syytä en ole keksinyt.

Olen kuvitellut lastensuojelun hoitavan enemmän hmmm.. sosiaalitapauksia ja muita kaltoinkohteluita.

ja ahdistunut? Päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen? Eikö jatkuvasti raivoissaan oleva lapsi tarvitsisi ennen kaikkea syliä, ymmärrystä ja rakkautta. Minusta tiukan kasvattamisen aika tulee taas sitten, kun lapsella on hyvä olla ja hän tuntee olonsa levolliseksi.

tuntee itsensä jotenkin kaltoinkohdelluksi, syrjityksi tai muuten turvattomaksi. Ja purkaa pahaa oloaan noilla keinoilla. Jos et lastensuojeluun uskalla soittaa niin mene nyt edes jollekin perheasioita käsittelevän psykologin juttusille lapsesi kanssa. Varaa aika vaikka yksityiseltä puolelta niin pääset sinne nopeasti.

Mitä itse tekisit tilanteessa, jossa lapsi haluaisi esim ketsupin olevan sinistä ja suuttuu koska se on punaista?



Meillä menee niin, että lapsi suuttuu, karjuu aikansa, sitten rauhoituttuaan on valmis syliin ja jutellaan miksi se ketsuppi on punaista ja lapsikin on samaa mieltä, että se on punaista tomaattien värin vuoksi. Hän suuttui, koska olisi niin kovasti pitänyt sinisestä ketsupista.

alkaa sen vuoksi huutaa? Minusta tuo nyt ei ole mitenkään tavaton tilanne lapsiperheessä.

Mitä itse tekisit tilanteessa, jossa lapsi haluaisi esim ketsupin olevan sinistä ja suuttuu koska se on punaista?

Meillä menee niin, että lapsi suuttuu, karjuu aikansa, sitten rauhoituttuaan on valmis syliin ja jutellaan miksi se ketsuppi on punaista ja lapsikin on samaa mieltä, että se on punaista tomaattien värin vuoksi. Hän suuttui, koska olisi niin kovasti pitänyt sinisestä ketsupista.

Minulla samanlainen lapsi. Syliä, halia ja vaikka ja mitä on annettu. Ollut koko elämänsä tulistuva ja raivostuva, suurimman osan hereilläoloajastaan täysin räjähtämispisteessä. Pahimpina raivokohtauksina jouduin pitämään tunninkin sylissä, ettei satuta itseään, muita tai hajota ympäristöään.



Kaikki sanoivat, että "sitä se on lapsen kanssa", podin huonoa omaatuntoa siitä, etten vaan osaa tai pysty. Otin itse yhteyttä lastensuojeluun (kun en saanut mitään kautta apua, vaikka kuinka pyysin). Lastensuojelukin ohitti avunpyyntöni. Sain päiväkodin tekemään pari lisäilmoitusta, jonka jälkeen pääsimme lapsen kanssa psykologille. Vielä ei ole mitään apua ollut, mutta toivottavasti jossain vaiheessa.



Ilmeisesti meidän lastemme ero oli kuitenkin se, että minun lapseni on aggressiivinen. Raivostuminen ei rajoitu pelkkään huutoon ja raivoamiseen, vaan tahtoi siis satuttaa itseään tai muita (ihan pienestä asti, n~1v, "helppoja" raivokohtauksia oli jo reilusti alle puolen vuoden... tai tiedä raivosta, mutta tuntien huutokohtauksia kuitenkin).



...uni tulee jo silmään, mutta koita olla loukkaantumatta kaikista näistä kommenteista täällä. Ei se lapsen "temperamentti" ja raivo olo kiinni pelkästään äidistä/isästä. Sen meillä kävi kotonakin moni asiantuntija toteamassa. Toivottavasti tilanteenne helpottuu!

Lapsi siis saa raivarit sillä sekunnilla, kun näkee sen punaisen ketsupin ja keksii haluta sinistä. Ei siinä ehditä mitään dialogeja käydä. Tuo ketsuppi nyt oli yksi esimerkki ja se yksi kerta riitti siitä aiheesta.



Samainen kaveri halusi 3v oppia ajamaan pyörällä ilman apupyöriä 2 viikkoa fillarin saamisesta, koska naapurin lapsi ajaa ilman apupyöriä. Juttelimme rauhassa, että pyörällä ajo on vaikeaa, mutta luvattiin ottaa apparit irti hetkeksi, että lapsi uskoo sen olevan aika vaikeaa 3v. Lapsi kaatui pyörällä monta kertaa ja joka kerta huusi kasvot punaisina pyörän vieressä ja rauhoituttuaan halusi taas yrittää. 4 päivässä ipana oppi pyöräilemään ilman apupyöriä. Tällä lapsella on todella kova tahtotila.

Lapsi siis saa raivarit sillä sekunnilla, kun näkee sen punaisen ketsupin ja keksii haluta sinistä. Ei siinä ehditä mitään dialogeja käydä. .

Ei siinä ehdikään puhumaan, mutta sinussa tapahtuu paljon muutakin kuin puhe: Hermostutko huudosta? Puhutko lapselle huudonn aikana? Siirrytkö lähemmäs lasta? Kosketatko? Jätätkö huudon huomoimatta? Siirrätkö lapsen pois pöydästä? Puhutko muille perheenjäsenille? Hymyiletkö? Kerrotko miten kiukun voi purkaa? Siirrätkö lapsen huomion muualle? Puhutko korkealla vai matalalla äänellä?

Aloituksessa puhuit jatkuvasta vääntämisestä ja lopulta päädyttiin siniseen ketsuppiin. Onko näillä jotain tekemistä toistensa kanssa? Siis pitääkö siinä jotenkin "vääntää", jos toinen haluaa sinistä ketsuppia. Anna haluta ja anna huutaa. Tuollaista nyt on vahvatahtoisten lasten kanssa. Jos huomaavat, että pystyvät johtamaan palettia (=perhettä) tekevät takuulla kaikkensa, että saavat pitää asemansa. Ei minusta tarvitse alistaa ei komentaa eikä tehdä oikein mitään muutakaan, jos lapsi ei kykene ottamaan vastaan rauhoittumisapua eikä vahingoita itseään tai muita. Anna toisen huutaa paha olo pihalle, lohduta kun on lohduttamisen aika, juttelette asian läpi ja sitten koko asia unohdetaan.



Jos meidän vahvatahtoiselle lapselle olisi antanut piirunkin periksi huutamisen takia tai jotenkin järkyttynyt tai muuten reagoinut liika, olisi lopputulos ollut varmaan katastrofi. Meillä lapsi tosiaan huusi vuosikausia ja siihen suhtauduttiin mahdollisimman neutraalisti, asiasta kyllä juteltiin, mutta häntä ei kielletty huutamasta tai toruttu sen takia. Huuto ei ollut sinällään paha asia. Se oli oikeastaan hyvä tapa päästää höyryt ulos. Paljon pahmpi olisi ollut, jos lapsi olisi lyönyt muita tai hajottanut paikkoja. Minusta raivon jälkeen lapsi tarvitsee ymmärrystä omalle käytökseelleen. Jos hän kokee huutaessaan käyttäytyvänsä huonosti, syntyy hirveä ristiriita. Miten lapsen sitten pitäisi purkaa vihaansa ja pahaa oloaan? Meillä lapsi on ainakin vuosien varrella ihan itse oppinut hillitsemään tunteitaan. Ei loistavasti ja aina, mutta suunta on koko ajan parempaan.



20

Jos kysyy täältä tällaista, niin turha minusta loukkaantua kommenteista. Jos haluaa kommentteja, niin niitä sitten annetaan. Vai pitäisikö kaikkien vain hymistellä ja kehua ap:n toimintaa? En minä tiedä mitä ap:n perheessä tapahtuu, kunhan heittelen kommentteja, jotka kumpuavat omasta elämästäni. Voi olla, että ap saa jonkun vinkin, voi olla että puhun puuta heinää.



Edelleen 20

Ei siinä tietenkään mitään pahaa ole, jos antaa rakentavaa palautetta, mutta jos heti ollaan tuomitsemassa, että äiti on tehnyt kaiken väärin tai muuten vaan tyyliin pahoinpidellyt lapsen ja siitä on tullut hullu, niin ei noin rankassa tilanteessa jaksa ottaa mitään alentavaa kommenttia.



Asioista voi sanoa, mutta miten ne sanotaan, se on se asian ydin.



54 vai mikähän ikinä olinkaan...

kysyt onko sinussa se vika. En usko. Mutta voi olla että teidän välisessä kommunikaatiossa on jokin solmu, jota ammattilainen (joka ehkä on nähnyt satoja samanlaisia lapsia aikaisemmin) osaisi neuvoillaan auttaa sinua avaamaan?

Sun keineot ei näytä tepsivän ja lapsella on kaikki valta. 80% päivästä on hei ihan järjetön määrä raivoamista. Toivottavasti saatte apua tilanteen laukaisemiseen.



En tiedä mistä neuvolassa revitään nuo järkyt yleistykset, kuten lahjakkaiden lasten vaikea uhma. Ei pidä paikkaansa.

Mulla on tosi uhmakas kohta 6v. tyttö ja niin fiksu ja lahjakas. Itseäni oon jo syyttäny, et mikä on ku yritän olla johdonmukainen, mutta aina vaan jaksaa testata ja testata meitä molempia vanhempia!!!



Nyt viime kuukausina onneksi rauhoittunut. Eskarin alkua odotellessa..ehkä saa siellä helpotusta turhautumiseen tai sit sekin on liian helppoa. Toiv. ei.