Kysymys teille joilla ulkomaalainen mies ja kyse ystävistä

jos kaverini on kylässä ja mies tulee kotiin ni kaveri lähtee kiireesti pois. siinähän lähtee, ei ole ongelma minulle. toinen oli ennakkoluuloinen kunnes tutustui mieheeni, sanoi että ihan turhaan oli vatvonut mielessään.

eivät hyväksy vaikka muuta väittävät.

näin oli väittänyt kuulema (hänellä on päässään sterotypia italialaisista miehistä) ,vaikka miehelläni on tapana puhua sillä tavalla jokaisen kanssa, hän pitää sitä flirttailuna..

Kaikki suhtautuvat ihan luontevasti, tosin onhan aikain tehnyt tehtävänsä, kun ollaan oltu jo yhdessä yli 18 vuotta

ja eipä heihin mitenkään kummallisesti suhtauduta. Jotkut saattavat ujostella englannin puhumista, mutta yleensä suhtautuminen on ihan normaalia. Puolisot ovat olleet mm. englannista, sveitsistä, espanjasta, kiinasta... Aika kansainvälistä meininkiä siis.

Esim serkkuni vaimo kysyi kerran miten ihmeessä voin olla noin epätasa-arvoisen miehen kanssa. Olin hiukkasen äimänä, eipä tulisi mieleeni kysyä moista keneltäkään. Saati kun en itse epätasa-arvoa ole huomannut: mies osallistuu kaikkeen ja on ollut mm. useamman vuoden lasten kanssa kotona. Mutta yhtä juttua meillä ei harrasteta: baareissa juksemista kaveriporukassa ilman puolisoa. Siis kumpikaan.



Mieheni ei puhu suomea (emme asu Suomessa) ja olen huomannut että joillekin englannin puhuminen on vaikeaa/rasittavaa, eivätkä halua sitä tehdä, vaikka tiedän että osaavat ihan hyvin. Usein jos mulla on suomalaisia kavereita kylässä, mies häipyy sopivan ajan kuluttua omiin hommiinsa. Suomessa kyläillessä hän siirtyy usein leikkimään lasten kanssa :)

Mun mieheni on tanskalainen. Aika harva taitaa olla ennakkoluuloinen länsimaalaisia kohtaan saati sitten Pohjoismaalaisia kohtaan :).



Ap taisi taas hakea joitain tietynlaisia ulkomaalaisia? Tuo ulkomaalaisuus on aika laaja käsite.

hän on muslimi ja sehän tekee hänestä tietysti epäilyksen alaisen kaikelle pahalle.



ap.

sitten kun mieheen tutustuu niin peikot karisee.

Mä olen huomannut ihan saman, ihmiset luuleet et saa koraanista päähän heti ovelta.... meillä ei uskontoa huomaa päivittäisessä elämässä mitenkään. Mies ei ole harjoittava muslimi, joten ehkä sekin vaikuttaa.

eikä mielestäni ystävät suhtaudu kummallisemmin kun aikasempiin suomalaisiin poikaystäviin.

siis rukoilee, ei syö sikaa eikä juo alkoholia, ei kapakoitse, käy moskeijassa ja on rehellinen ja ahkera. Mutta hän on moderni muutoin, eikä mikään kiihkomuslimi.

Mutta sittenkin hänest ä luullaan että hän on oikea emävalehetelija ym. tai siis yksi ystäväni luulee niin.





ap.

Minusta ystäväni ovat ehkä hiukan tavallista kiinnostuneempia miehestäni, ystävällisempiä kuin muiden miehille. Kyse on ehkä vieraanvaraisuudesta: halutaan, että hän pääsee osaksi porukkaa, ja nähdään sen eteen ehkä normaalia enemmän vaivaa.



Tarkoitus on hyvä, mutta ystävyyssuhteen luonnollinen muodostuminen kärsii. Mies on tavallaan kiitollisuudenvelassa, kun saa "erityiskohtelua" ja kukaan ei esim. pilkkaa häntä (rasistisuuden pelossa) niin kuin muita miehiä välillä hyvässä hengessä leikillään pilkataan.



Ihan kivasti yleisesti ottaen silti suhtaudutaan. Mutta kuitenkin olemme vähän kummajaisia, emme täysin sulaudu hänen ystäviensä joukkoon eikä minunkaan. Meillä ei ole muita kahden kulttuurin perheitä lähipiirissä.

hän onkin hurmaava keskieurooppalainen ja hänellä on kristitty tausta, vaikkei olekaan erityisen uskovainen.



Voin kuvitella, että muslimeihin suhtaudutaan epäilevästi, niin paljon huonoja esimerkkejä on ihmisillä tietysti tiedossa.

enkku tosiaan voi takellella joskus joillakin, mutta sen olen hoitanut niin, että tulkkaan simultaanina suuntaan ja toiseen, niin että kielestä ei tule minkään näköistä ongelmaa, jos huomaan yhtään että toisilla ajatus kielen vuoksi hidastuu. Se on auttanut tosi paljon.

mies on keski-eurooppalainen, joten ei kovin eksoottinen. :-) Emme asu suomessa, mutta en ole huomannut, että olisi mitenkään erilaista suhtautuminen. Aluksi olivat ihmiset kai vähän tavanomaista enemmän kiinnostuneita, mutta jotenkin ajattelen, että varmasti olisvat olleet suomalaisestakin poikaystävästä, jos uusi ihminen esitellään!? Meillä on suurin osa kaveripiiristäkin samanlaisia kansainvälisiä pariskuntia, joten harvoin edes kansalaisuus nousee varsinaiseksi keskustelunaiheeksi. Kaveripiirissä kyllä vitsailemme kansalaisuuksillamme ja kulttuurien kummallisuuksilla, mutta jokainen piikittelee jokaista hyväntahtoisesti, joten kenelläkään ei pitäisi olla syrjittyä tunnetta. Suomalaiset sukulaiset ja ystävät ovat myös suhtautuneet aina mukavasti. Mieheni on puhelias, iloinen ja avoin, joten on kyllä löytänyt tiensä kaikkien sydämeen. Joskus tuntuu, että hän pääsee ihmisiä lähemmämmäksi kuin minä pelkällä välittömyydellään.



Luulen, että on vähän kaikista osapuolista kiinni suhtautuminen, eli miten itse suhtautuu puolisoonsa muiden seurassa (onko luontevaa vai jäykkää), miten puoliso suhtautuu ihmisiin (kohteliaasti ja avoimesti vai vältellen/sulkeutuen) ja sitten vasta miten muut suhtautuvat (vastaanottavasti vai torjuvasti). Itse pyrin olemaan mahdollisimman avoin ja kerron meidän elämästä kaikkea tavallista korostamatta erilaisuutta, jota en nykyään enää paljon huomaakaan (yhdessä 13v :-)).



Tuo flirttailu italaialisen miehen kanssa on outoa. En ymmärtäisi yhtään, jos ystävä väittäisi oman mieheni olevan kiinnostunut hänestä... plaah, aika törkeää. Ehkä suomalaiset on vähän liian kuvitelmallisia ystävällisistä ja iloisista eurooppalaisista. ;-) Mun mies on myös ystävällinen ja vitsikäs naisillekin, mutta ei tosiaan tarkoita mitään, se on vaan sellanen tapa puhua ja olla reilu. Onneksi kukaan ei ainakaan ole sanonut tuollasta. :-)

mutta kuitenkin sitten "tiedetään" ja "tunnetaan" useitakin.

Akateemiset ystäväni eivät syhtaudu Keski-Eurooppalaiseen mieheeni mitenkään erilaisella tavalla, kuin kehenkään muuhunkaan. Heistä muutamilla itselläänkin on ulkomaalainen puoliso.

Sitten taas on näitä yläasteaikaisia kavereita ja muutamia muita, joiden kanssa on vähän vaikeampaa. Kieliä ei osata ja kikatellaan sitten hämmentyneenä, kun ei pystytä kommunikoimaan. Mieheni kyllä on aina uskomattoman kärsivällinen ja yrittää auttaa kielen kanssa. Mutta muutenkin valitetavasti näkee, että heidän mielestään mieheni on kuitenkin pohjimmiltaan hieman kummajainen. Heillä itsellään on yksinkertaisesti elämänkokemus jäänyt niin kapeaksi, etteivät ollenkaan tiedä, että miten ulkomaalaisiin ihmisiin kannattaisi suhtautua.

Isäni esim. ei oikein puhu englantia ja viimeset 10 v kommunikaatio mieheni kanssa on sujunut tyyliin "duu juu wont tu gou tu sauna?" ja sitten saunassa istuvat puoli tuntia hiljaa, kunnes isä kysyy "duu juu wont moor bier?" : D Mutta me kaikki nauretaan näille ihan porukalla, ei siinä mitään. Isää harmittaa kyllä oikeasti tuo kieliasia, kun tietenkin haluaisi vävyn kanssa puhua muustakin kuin kaljasta... On kyllä aikuisena käynyt pari kielikurssia työn puolesta, mutta eipä tuo enkuntaito niistä kauheasti kohentunut.



Muut perheenjäseneni puhuvat loistavaa englantia ja kaverit myös. Käyvät usein täällä Irlannissa kylässäkin.

Myös minun mieheni on muslimi ja ystäväni suhtautuvat häneen kiinnostuneesti ja ystävällisesti. Ehkä astetta kiinnostuneemmin kuin suhtautuisivat suomalaiseen. Kehuvat kovasti, ja yleensä ihan aiheestakin. :)

sivistyneet osaavat suhtautua ilman ennakkoluuloja.