Tokluokkalainen tyttöni on jäänyt hieman ulos luokkansa kaveri-

En ole oikein koskaan tykännyt hänen jutuistaan, ovat jotenkin lässyn lässyn juttuja. Niissä ei ole samanlaista ytyä kuin esim. Tahkokallion ja Sinkkosen jutuissa.

Näin se vaan on ja aikuisena joillakin sama elämä jatkuu. Mulle muistuu vieläkin mieleen yksi ruotsin kurssi, jota kävi n. 30 vuotiaana. Ope kysyi kaikilta, että kuinka monta ystävää kelläkin on. No, mulla ei ole oikein koskaan ollut mitään erityistä parasta ystävää ja v a l e h t e l i n ruotsin opettajalle, että kaksi. En halunnut siinä tulla leimatuksi miksikään sosiaaliseksi hylkiöksi, vaikka mies on ja kaksi lasta ja aika pitkälle omillani tule toimeen.

On vaan jotenkin yhteiskunnallisesti parempi ihminen sellainen, jolla on laaja ystäväpiiri, juo punkkua sivistyneesti ja pyydetään jatkuvasti joihinkin juhliin vieraaksi.

Muistathan myös sitten jos tyttösi luokalta joku muu meinaisi jäädä yksin, miten toimia!

mitä Juvakka sanoo. Ei vanhemmat voi ystävystyä lapsen puolesta vaan jokainen ihminen on itse vastuussa suhteistaan,

meilläkin arempi 9v tyttö, jolla ollut aina ajoittain vaikeuksia löytää sitä kaveria. Viime syksy oli esim. sellainen, että oli lähes aina koulussa yksin. Sitten ihan yhtäkkiä tänä keväänä pääsikin yhteen "joukkoon" mukaan, ja nyt on taas niitä kavereita useitakin. Tuossa iässä nuo kaveripiirit vaihtelee hurjasti. Siinä olen samaa mieltä, että lapsi itse huolehtii kaverisuhteistaan. Minä olin juuri sellainen, että pyytelin kaikkia aina kylään leikkimään, yritin löytää niitä kavereita lapselle. Ja kyllä se toimi silloin vielä ennen kouluikää, mutta kouluiässä tällä "panostuksella" ei ole ollut enää mitään merkitystä. Lapset itse valitsee kenen kanssa leikkivät.

Meillä olisi huonoa käytöstä jos lapset kyläilisivät omalla päätöksellään. Asumme haja-asutusalueella ja täällä tokaluokkalaisten vanhemmat sopivat edellisenä päivänä kyläilystä. Toki lapset voivat pyytää, että voiko äiti kutsua kaveria kylään.



Itse olen muuttanut ennen koulun alkua alueelle mikä sopii meidän arvoille. Koulu on pieni, mutta toisaalta kavereita löytyy silloin yli luokkarajojen. Täällä esim ykkös ja kolmosluokkalaiset voivat hyvin kyläillä keskenään.

Vaikka ei varsinaisia kavereita niistä löytyisi niin lapsi oppisi ryhmässä toimimista ja muutenkin olisi kivaa tekemistä.

Voitteko järjestää vanhempien kesken lapsille tapaamisia ja leikkihetkiä? Tuon ikäisten ystävähankintoja ei pidä jättää lapsen itsensä varaan.

Meillä oli ihan sama juttu! EKa luokka meni vielä jotenkin, kaverit vaihtuili kaikilla mutta tokalla luokalla ujohko tyttöni jäi ulkopuolelle kaikesta, ei saanut synttäreillekään kutsuja..ja välitunnit oli yksin tai juoksi isoveljensä perässä, tämän kauhuksi..



Laitoin opelle ihan suoraan viestiä asiasta ja onneksi ope oli niin ihana ja ymmärtäväinen että alkoi oitis tehdä järjestelyjä joiden avulla lapseni pääsi pikku hiljaa mukaan kuvioihin, Nyt lapsi on 3lk ja kavereita on!! Yksi ns paras kaveri sekä lisäksi 3-4 myös tosi hyvää ystävää.



Ope mm. jakoi ryhmiä erilailla, keksi välitunneille leikkejäjoihin jakoi kaverit jo valmiiksi jne..

tavallaan syyllistämään lasta jos esittää tuollaisia juttuja tyyliin kun "Rikka" nyt on ujo, hänen pitäisi reipastua. ap

eli järjestää kyläilyjuttuja toisten tyttöjen kanssa jos sillä tavalla pääsisi porukkaan mukaan.

4 jatkaa vielä. Jos ope ei ymmärrä auttaa, niin tunnetko itse kenenkään tytön vanhempia? Jos voisit heidän kanssa sopia kyläilyistä? ITse tein näinkin kun yhden työtön äitiin tutustuin paremmin, tosin tytöillä ei sitten pidemmän päälle synkannut..mutta yritys hyvä :) .



t. 4

En itse enää sovi tokaluokkalaisten kohdalla vanhempien kanssa näkemisiä, sillä sen ikäiset lapset sopivat itse oman kaveriseuransa (näin ainakin meillä nykyään 3luokkalainen poika ja 1luokkalainen tyttö). Sitä vastoin juttelisin lapsen kanssa kaverikuvioista ja ehdottelisin kuinka sopia kavereiden kanssa. Joskus lapsi tarvitsee konkreettista apukeinoa, eli mitä sanoa puhelimessa kun soittaa toisille tai mitä sanoa kun ovi avataan. Nämä olisivat taitoja joita opettelisin lapsen kanssa. Jos lapsesta tuntuisi vaikealta käydä pimpottamassa ovikelloa, niin lähtisin vaikka rinnalle mukaan (tai takavasemmalle näköetäisyydelle).



Lisäksi usein kaveriseuraa sovitaan jo koulussa, jolloin juttelisin lapsen kanssa miten tuo kuvio yleensä menee. Kun siitä pääsee selville, niin tietää kuka kenenkin seurassa viihtyy ja kenenkin kanssa yleensä on. Sitten tietää kenen seuraa voi ehdottaa omalle lapselle ja kuka luultavimmin ei kieltäydy. Uskoisin että tuollainen epäonnistuminen latistaa pahiten kysymystä. Lisäksi tietyillä lapsilla on tiettyyn aikaan harrastuksia ja silloin ei kaveruksetkaan aina ole yhdessä. Eli kun tietää tarpeeksi miten kuvio toimii, niin on helpompi auttaa lastakin. Lisäksi lapsen kanssa olisi varmaan hyvä jutella minkälaisista asioista hän tykkää kavereiden kanssa ja mistä taas kaverit tykkäävät. Helpompi on kun nämä tykkäämiset natsaavat yhteen ja osaa miettiä jo valmiiksi mitä ehdottaa kaverille että tekisivät ja samalla osaisi kuitenkin kysyä mitä kaveri haluaisi tehdä.



Eli harjoittelisin lapsen kanssa niitä aloitteiden tekemisiä. Kun siitä kynnyksestä pääsee ja hommaan mukaan, niin uskoisin että kaveriseuraa alkaisi löytymään.

koulupäivän aikana huolehtia siitä, ettei joku jää yksin. Meillä samanikäisellä pojalla sama tilanne ja opettaja järjesti niin, että joka päivä ruokavälkkä on ryhmävälkkä ja koko luokka leikkii yhdessä. Välillä vastaavasti sovitaan tyttöjen tai poikien välkkä. Lisäksi luokalla on sääntönä koulun pihalla, että ketään ei SAA jättää leikistä pois eli ei tarvitse kysyä voinko tulla mukaan vaan voi vain sanoa että mä tulen nt teidän kanssa. Koskee siis vain koulupäivää tietysti, ei vapaisiin voi puuttua.

On kuitenkin selvää, että monilla opettajilla on niin paljon työtä, etteivät ehdi/jaksa/osaa/viitsi puuttua kaverisuhteiden luomiseen. Silloin tarvitaan vanhempien apua.



Vanhempana voit vaikkapa järjestää kutsut, joihin tulevat kaikki luokan tytöt. Näillä juhlilla sitten järjestät ohjelmaa, jossa pareittain selvitetään jotain juttuja. Siten lapsesi pääsee lähempiin väleihin muiden tyttöjen kanssa.



Lisäksi voit järjestää kaveritreffejä. Sovit jonkun lapsesi luokkakaverin äidin kanssa, että lapsesi menee heille leikkimään koulun jälkeen. Tai tulevat teille leikkimään pariksi tunniksi. Parilla ensimmäisellä kerralla joutunet itse hoitamaan asian, mutta kun systeemi tulee lapsille tutuiksi, niin lapsesikin varmasti uskaltaa vähitellen pyytää kavereita leikkimään.



Koulun vaihtaminen saattaa pahentaa ongelmaa! Jos kyseessä on syrjäänvetäytyvä ja ujo lapsi, niin hänellä on aika heikot mahdollisuudet luoda hyviä kaverisuhteita täysin uudessa luokassa (ellei kyseessä ole luokka, jolla muutkaan lapset eivät tunne toisiaan). Eikä ole mitään takeita siitä, että uudellakaan luokalla olisi sen parempia kavereita, tyttöjähän voisi olla jopa vähemmän. Tietysti uusi luokka tuo uudet mahdollisuudet, mutta ei välttämättä.

että lapsi joutuu viime kädessä itse solmimaan ystävyyssuhteensa omista tarpeistaan käsin. Vanhemmat eivät voi patistaa tai solmia niitä lapsen puolesta. Lapselle voi hankkia kaveriseuraa tilapäisesti mutta se ei riitä lapsen ystävystymiseen ellei lapsilla natsaa yhteen. Ystävyys syntyy itsestään tai sitten ei lainkaan. Sitä ei voi ulkopuolinen rakentaa kahden ihmisen välille, ei äiti lapsensa ja toisen lapsen välille. Sitäpaitsi lapsi ei välttämättä itse kaipaa seuraa ja voi ahdistua jos vaateet sosiaalisuuteen tulevat vanhemmilta vastoin lapsen todellista luontoa. Seurallisuus ja sosiaaliset taidotkin ovat geneettisiä. Epäsosiaalisen lapsen äiti on voinut olla epäsosiaalinen ja siksi toivoisi lapsen olevan erilainen. Kaiken lähtökohta on lapsen hyväksyminen omana itsenään ominen taitoineen.



Psykologi Essi Juvakka sanoo näin:



Lapsi vastuussa ystävyyssuhteistaan



Äiti ja isä saattavat myös pähkäillä kaikki keinot saada lapselle kavereita, jos lapsen omat taidot ystävyyssuhteissa tuntuvat haurailta. Pitkälle ei kuitenkaan päästä sillä, että päiväkotiryhmän tai luokan kaikki lapset kutsutaan syntymäpäiville tai vanhempi kutsuu ystäviä aktiivisesti kotiin leikkimään. Viime kädessä vanhemmat voivat vaikuttaa varsin vähän lapsensa ystävyyssuhteisiin. Pienenä lapsena äiti voi kyllä vahtia hiekkalaatikolla, ettei naapurin Sini vie oman Sannan lapiota kädestä, mutta mitä isommaksi lapset tulevat, sitä täydellisemmin he ovat vain ja ainoastaan itse vastuussa omista ystävyyssuhteistaan ja niissä onnistumisissa ja epäonnistumisissa.



Vaikka vanhemmat kuinka toivovat lapsille helppoa, hyvää ja mukavaa elämää ihanien ystävien ympäröimänä, he voivat tehdä varsin vähän. Lasta voi toki hieman opastaa ihmissuhdekiemuroissa, sosiaalisia taitoja opetella kotona ja lapsen kanssa jutella siitä, miten muiden ihmisten kanssa toimitaan. Käytännön toteutustyö jää aina lapselle itselleen.



Ystävyyssuhde-asiat herättävät vanhemmissa mieleen myös omia lapsuusmuistoja hyvine ja huonoine asioineen. Jokainen haluaa omalle lapselleen mahdollisimman kuopattoman elämän, mutta äiti ja isä eivät voi lapsensa puolesta väistää kaikkia kuoppia ystävyyden haasteellisella tiellä.



"Lasten ystävyysjutut ovat vaikeita. Tuomaksella on paljon kavereita ja asiat sujuvat pääasiallisesti hyvin. Mitä nyt niitä perinteisiä poikien juttuja ja painimatseja välillä. Lassella taas on vaikeaa. Hän on aika ujo, eikä oikein osaa mennä mukaan leikkeihin. Hänellä on vain yksi hyvä kaveri Jussi. Poika kyllä vaikuttaa itse tilanteeseen varsin tyytyväiseltä." (Kahden koulupojan äiti)



Uppo-Nallen kirjakerhon kerholehti 2/2005