Lue keskustelun säännöt.
Te jotka olette eronneet kun lapset pieniä, miten olette
18.03.2009 |
kestäneet olla lapsista erossa ja miten olette jakaneet miehen kanssa tapaamiset?
Haaveilen erosta mutta pelkään etten voi olla lapsista erossa ja hammasta purren on kestettävä.
Kommentit (2)
meillä ero tuli miehen aloitteesta, ja jos jostain äidyn katkeraksi niin siitä, että mies pakotti minut tilanteeseen jossa joudun eroon lapsistani(3) säännöllisin väliajoin. Jos muksut ovat pois pidempään(nelisen päivää), olen kuin eksyksissä. Ja myönnän, joskus tirauta itkut ikävästä.
meillä on joka toinen vkonloppu-järjestely ja se riittää miehelle, enempää en edes haluaisi lapsia sille antaa. No, antoipa ite ymmärtää ettei meitä edes halua.
Toisaalta sitten taas pikkulapsiaikaan noilla isäviikonlopuilla saa omaa aikaa, jota muuten ei ehkä saisi ikinä (en ainakaan mä sillon ku sen 5 vuotta kotona olin) ja osaan arvostaa omia hetkiänikin.
Eli toisaalta raastavaa, toisaalta kivaa (jota tosin syö se, että on sitten niin väsynyt ettei jaksa tehdä muuta kuin levätä ja tankata lepoa taas lasten tulla.)
Tällä kokemuksella mä en haaveilisi erosta ikinä (ja oli meidän liitossa hetkiä jollon ois voinu olla aihettakin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli sen hetken, kun lapset oli isällään!
Aluksi ne oli vaan pieniä aikoja, mutta silti.
Kun asuimme yhdessä, mies ei tehnyt mitään lasten kanssa. Nyt sen oli pakko ottaa niistä edes vähän vastuuta.
Ja minä sain hetken hengähtää.