G: Jos miehesi jättäisi sinut, niin kuolisitko?

mutta äitini ja sukulaisten vuoksi en sitä tekisi. Masentuisin pahasti, en kykenisi

käymään työssä, pitkä sairasloma olisi edessä.

mutta olen aikuinen ja itsellinen nainen, joten pärjäisin hyvin silti. Kyllä meressä kaloja riittää...

On viisi lasta, joiden vuoksi jaksaisin kyllä elää. Olisi kyllä elämäni pahin kriisi tähän asti, jos mies jättäisi.

Vaikka en toki riemusta hihkuisi.

Olen olemassa myös ilman miestäni ja pystyisin elämään ilman häntä, vaikka surullistahan tuo olisi. Kaksi vuotta sitten hain itse eroa, mutta yhdessä ollaan edelleen, kiitos pitkällisten välienselvittelyiden.

just meinasin kysyä että minkä takia mun pitäis vielä kuolla jos mun mies jättäis mut?!!!Itsari en todellakaan tekis sehän olis sen äijän menetys jos se mut jättäis!!

En. Minulle vaikeampi paikka olisi varmaankin, jos mieheni kuolisi. Mutta siitäkin tiettävästi useimmat selviää. Tuttavallani kuoli mies kolme kuukautta sitten ja jotenkin hän on ainakin tähän asti pärjännyt, vaikka se ei ole varmasti helppoa. Vastuu lapsista ym. kaikesta yksin.



M

synkistelisin varmaan jonkun aikaa, mutta kyllä siitä noustaisiin.Olen ollut aikuisiällä niin kauan sinkku, että tiedän pärjääväni mainiosti ilman miestäkin

saati mitään itsaria...huh huh. Onneksi on elämässä muitakin tärkeitä ihmisiä. vaikka suuri surun ja kriisin paikkahan tuo olisi.



Kuten joku edellinen, olen kyllä olemassa ihan itsellisenä ihmisenä, en vain mieheni "jatke".



Nyt mammat vähän ryhtiä!

Selvisin siitä, viikon itkin, sitten harvemmin ja nyt pitemmän päälle jäljelle on jäänyt entistä vahvempi ihminen.



Tosin mietin vain, että riippuu kyllä miehestäkin, tuo oli ehtinyt vilautella itsestään sellaisia puolia, etten niitä kaipaile.

vaikka mies vuosi sitten jätti mut vastasyntyneen vauvan kanssa. Enää en todellakaan kaipaa sellaista miestä.

Miehen takia itsari? Täytyy olla jo todella häiriintynyt ja läheisriippuvainen jos edes asiaa harkitsee.

En kuolisi, vaan lasten kanssa pärjäilisin. Muuttaisin ehkä lähemmäs omia vanhempiani jotta saisin enemmän apua... tai ehkä en.

Olisin varmaan todella surullinen ja jonkin aikaa paniikissa että miten selviän yksin tämän lapsen kanssa. Ja surisin sitä että lapsella ei ole isäänsä kotona.



Mutta enhän minä ole koskaan ollut mikään pelkkä mieheni jatke. Olen ihan oma ihminen joka on pärjännyt hyvin ennen miestä ja takuulla pärjäisin senkin jälkeen jos mieheni minut jättäisi.

Varmaan olisi suru iso ja kriisin paikka mutta koska en tähänkään asti ole elänyt mieheni kautta, ei minun elämäni hänen lähtöönsä loppuisi. On oma työ, omat harrastukset (vaikkakin niitä on vähän tällä hetkellä, kun lapset niin pieniä mutta sitten joskus...), omat rahat jne. Jatkaisin elämääni lasten kanssa aikalailla kuten tähänkin asti, mies on nytkin paljon töissä ja ajatukset töissä vapaa-ajallakin liikaa.... Ei silti, eroon en usko, koska molemmat olemme tähän perheeseen sitoutuneet ja teemme parhaamme, että yhdessä jaksamme. Mutta jos toisin käy, elämä ei siihen lopu.

...on ollu kohta 40 vuotta naimisissa, mutta silti he ovat antaneet meille tyttärille semmoisen neuvon, että naisella tulee aina olla muutama tonni rahaa jemmassa, että sitten jos ero tulee, niin saa ensiksi lähdettyä hieman ulkomaille lepäilemään ja sitten vuokrattua itselleen kämpän. Ei tarvitse alentua ja jäädä tappelemaan asunnosta ja kattiloista. Sekös vasta eksää harmittaa, kun vaimo vaan näyttää kintaalla ja sanoo, että antaa lakimiesten hoitaa asia - aloitan jo uuden elämän, enkä jää ruikuttamaan.



Onhan tämä tietty helpommin sanottu kuin tehty, mutta itse antaisin tytöilleni saman neuvon...

mies jättäisi.

mut kyllätää vaikeeta on ollut! Monet kymmenet itkut oon itkeny.

olen itsellinen ihminen ja kykenen hallitsemaan omaa elämääni.

Varmaan olisin aika shokissa alkuun, sen verran takavasemmalta tulisi kun ei mitään enteitä ole ollut, mutta kyllä siitä varmasti jo lastenkin takia selviäisin.