Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa jaksamaan kotiäitinä!
17.03.2009 |
Olen nyt puolisen vuotta ollut taas vaihteeksi kotiäitinä ja tarkoitus olisi olla vielä ainakin kaksi vuotta. Lapset ovat nyt 5kk, 3v ja 5v. Kotipäivät alkaa puuduttamaan, haluaisin välillä jotain aikuisempaa seuraa. Asutaan melko uudella omakotitaloalueella, missä paljon lapsiperheitä. Puistossa käydään, mutten millään jaksaisi sitä ainaista tupperware, kakankoostumus, reimatec-keskustelua. Puoleen vuoteen en mammoista ole muuta saanut irti. Seurakunnan kerhossa käydään kertaviikkoon yhdessä ja lapset sitten toisen kerran yksinään. Se on ainoa paikka missä saa vähän syvällisempää keskustelua aikaseksi ja muustakin kuin äitiydestä. Mutta se on vain kerran viikossa.
Nyt olen huomannut, että olen alkanut karttaa puistoon menemistä. Omalla pihalla touhua kyllä riittää, mutta välillä ympyrät tuntuvat todellakin liian pieniltä, niin äidistä kuin lapsistakin. Sisällä kyllä puuhaillaan niin kuin silloinkin kun kävin töissä eli kotitöitä, askartelua, tanssia, musisointia jne.
MItä ihmettä te muut kotiäidit teette päivisin? Tämä alkaa olla todella puuduttavaa. Ja edes rakkaus lapsiin ei auta jaksamaan....
Kommentit (14)
JOskus olisi mukava puhua muustakin kuin siitä mitä tursuaa jo korvistakin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset kyllä leikkii keskenään. P.s kerron diagnoosin myöhemmin mikä minusta tällä menolla tuli.
Itse en omien ystävien kanssa juurikaan puhu lapsista, sen vuoksi se onkin niin piristävää. Puuduttavan kotipäivän tai -viikon jälkeen pääsee hetkeksi ihan muihin juttuihin kiinni.
Vertaistukea sitten niihin kakkaongelmiin ja muihin lapsijuttuihin saa sieltä puistosta niiltä tutuilta, jotka ovat samassa elämäntilanteessa.
t. 2
JOskus olisi mukava puhua muustakin kuin siitä mitä tursuaa jo korvistakin...
Joitakin vaan ahdistaa helpommin jos on elämässä vähän "pienet piirit"..
Toiset taas ei niitäkään piirejä kaipaa. Mä oon yhden lapsen kotiäiti, ei käydä kerhoissa kuin yhdessä kerran kuussa, ystäviä en näe kuin ehkä jotakuta kerran viikossa (ystävilläni on samanikäisiä lapsia, saa lapsikin näistä seuraa sitten). Asutaan senverran syrjemmässä että ei ulkoilla missään yleisissä puistoissa, vaan ihan yksikseen omalla pihalla. Eli käytännössä mä voin olla viikon etten näe muita kuin lapseni ja mieheni (no käydään me kyl melkein jokapäivä kaupassa, että kaupantädin myös, mutta en mä sen kanssa juttele.)
Ja mä vaan nautin tästä rauhasta. Eikä mulla ole ikinä tylsää, kiire pikemminkin. Nytkin lapsen unien aikana pitäisi ripustaa pyykit, laittaa ruoka, harjata hiukset, siivota kissojen hiekkalaatikot, kirjoittaa nettiin yhdelle palstalle, ommella kestovaippoja, siivota vaatehuone, luututa lattiat (imuroitiin jo lapsen kanssa aamulla), ja rentoutuakin olisi kiva ehtiä koska lapsen hereillä ollessa sitten ei ehdi yhtään olla vaan vaan pitää touhuta koko ajan..
Valtaosa puistoissa on yleensä niitä esikoisten äitejä tai sellaisia, joilla on kaksi/kolme ihan pientä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ystäviä on, mutta niitä näkee siis harvemmin, eivät jaa tätä arkea kanssani. Ja näiden kanssa ketkä jakavat arkeni (=puistomammat) niin niiden kanssa tulee puhuttua vaan näitä kakkajuttuja.
Niin, ehkä en sitten sovi kotiäidiksi, kun kaipaan niin paljon virikkeitä. Olisikohan äideille sellaista virikehoitoa...? ;-))
T:ap
Itse en omien ystävien kanssa juurikaan puhu lapsista, sen vuoksi se onkin niin piristävää. Puuduttavan kotipäivän tai -viikon jälkeen pääsee hetkeksi ihan muihin juttuihin kiinni.
Vertaistukea sitten niihin kakkaongelmiin ja muihin lapsijuttuihin saa sieltä puistosta niiltä tutuilta, jotka ovat samassa elämäntilanteessa.
t. 2JOskus olisi mukava puhua muustakin kuin siitä mitä tursuaa jo korvistakin...
että miksi sitä virikettä pitää olla koko ajan...
Minusta se lastenhoito on yksi työvaihe, joka vain pitää hoitaa. Vähän kuin puuduttava työosuus. Minä opiskelin koko ajan ja illat ja viikonloput olivat ihan sitä normaalia elämäämme sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
missään vaiheessa päivää/ iltaa mahdollisuus ottaa itsellesi hetki aikaa lukea? Kun et saa hengenravintoa lähiympäristöstä juuri nyt, niin kirjoista sitä saa. Ne ovat olleet minun pelastukseni hoitovapailla. Toinen tapa käyttää aivojaan on päiväkirjan kirjoittaminen.
Kirjoitit että ystävilläsi on niin eri elämäntilanne kuin sinulla (luin sen viestin huolimattomasti, toivottavasti en lukenut väärin!). Voitko "käyttää sitä hyväksesi"? Eli ystävät tuovat arkeesi jotain ihan muuta. Eihän ystävien kesken tarvitse eikä voikaan aina elää samaan tahtiin, ystäviä ollaan niin monista muista syistä.
Tässä vielä kirjavinkki: Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin. Paksu, hieno lukuromaani, joka tempaa mukaansa, mutta jonka myös voi jättää kesken kun lapset kiljuu. Hyvää jatkoa!
Ettekö voi vuorotella miehen kanssa? Niin me teemme, sillä kumpikaan meistä ei ole henkeen ja vereen kotiäiti/isä. Ja lapsille on myös hoitopaikkoja.
En ymmärrä ihmisiä, jotka sinnittelemällä sinnittelevät kotona. Eri asia tietenkin on, jos ei ole koulutusta ja/tai työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaan siitä, miten saisin voimavaroja arkeen. Rakastan lapsieni kanssa puuhailua ja haluan hoitaa heitä kotona. Haluan olla kotiäiti. Mutta eikö saa sanoa kotiäitiyden olevan puuduttavaa ilman, että heti pitää heittää pyyhe kehään ja palata töihin? Eikö muita muka puuduta jatkuva arki; aamupala, ulos, sisälle, syönti, päiväunet, syönti, leikkiä, syönti, leikkiä, syönti, nukkumaan, yöheräilyjä? Ei se nyt aina noin mene mutta noin kärjistettynä. Minusta elämme lapsiemme kanssa ihan hyvää arkea, mutta silti kaipaan jotain. Ehkä olen niin sosiaalinen tapaus, että kaipaan juttuseuraa, muutakin kuin sen kaupan kassan, puiston tupperwareäidin tai naapurin rouvan.
MOnista viesteistä olen saanut vinkkejä arkeen. Aloin mm. katselemaan opiskelumahdollisuuksia, tosin vain työväenopiston sivuilta. Soitin myös kaverini lenkkiseuraksi illalla. Kirjahyllyäkin silmäilin sillä silmällä.
Ystävikseni sanon niitä vanhoja ystäviä, jotka olen tuntenut jo yli 20 vuotta. He asuvat eri puolilla Suomea. Soitellaan ja kirjoitellaan usein. Osa heistä on samassa elämäntilanteessa kuin minä, mutta eivät siis asu täällä. Kavereita kyllä löytyy, mutta heillä taas on eri elämäntilanne kuin minulla.
Niin ja koulutus minulla on ja vakkarityökin odottamassa. Se työ vaan ei salli sitä, että kävisin välillä töissä ja välillä olisin kotona. Etätyönkään mahdollisuutta ei ole. Ja kuopuskin on vasta 5kk. Töitä en totta puhuen edes ajattele tällä hetkellä.
Minkä kirjan luit viimeksi?
oletko elokuvissa käynyt?
Ai kauheeta kun 16 vuotiaatkin saa jo äänestää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen vuoksi olenkin jo muutama vuosi sitten luopunut siitä ajatuksesta, että kotiäitiys on suorittamista joka asiassa.
Ulos ei ole pakko lähteä jos ei huvita, sisällä voi tehdä vaikka mitä.
Laittakaa vaikka sauna päälle kun heräätte ja käytte aamusaunassa. Tai sitten lähdet lasten kanssa kaupungille tai mihin vain.
Luovu niistä tympäännyttävistä rutiineista ja tee elämästä itsellesi mukavaa! Lapsia unohtamatta siis :)
Itselläni on myös jo hieman isompia lapsia useampia ja tosiaan arki puuduttaa välillä. Esikoisten ja ihan pienten äideillä ei ole vielä tullut sitä kyllästymistä vastaan.
Suosittelen juuri työväenopistoa tms. opiskelupaikkaa, jossa näkee erilaisia ihmisiä. Aivot saavat muuta ajateltavaa ja mieli pysyy virkeänä. Joku liikuntajuttukin voisi olla kiva, esim. sählyä jossain naisporukassa. Itse tarvitsen muutakin kuin lapsijuttuja. Ilman harrastuksia en jaksaisi olla kotona.
Itse en puisto- tai naapurituttavien kanssa edes kaipaa mitään henkeviä keskusteluita. Tuttava on tuttava, en halua jakaa heidän kanssaan mitään syvällistä.
Syvällisiä keskusteita varten on sitten ne oikeat ystävät.
Puistossa voi heittää läppää jostain tyhjänpäiväisistä asioista, pääasia, että lapsilla ja äidillä on seuraa :)