Olen kauhea, lapsellinen äiti;(

tää mikään ei toimi, vaan naureskelee takaisin.

Sinä menet ihan poikasi tasolle noissa kiukutteluissa toimimalla tuolla tavalla. Eihän sulla ole mitään auktoriteettia kieltää pojalta esim. rikkomista, kun teet suutuspäissäsi itse ihan samalla tavalla.



Oletko kokeillut holdingia tuossa suihkuttelujutussa. Eli jos poika yrittää ottaa suihkun, nappaat hänet tiukkaan syliotteeseen ja istut pöntölle. Kyselet aika-ajoin että saako vettä suihkuttaa? Pidät sylissä niin kauan, että vastaa halutulla tavalla. Toistoja joutuu kyllä tekemään, mutta menee viimein perille.



Minusta 4-vuotiaan ei kannattaisi olla tuntia tietokoneella yhteen menoon. Tuohan se sinulle hengähdystauon, mutta liika on liikaa... Pelitkin saattavat ylläpitää levottomuutta, koska niissä on kiivas tahti.



Yritä jaksaa selkeästi kertoa mitä esim. saa puhua ja mitä ei, mitkä ovat niitä rumia sanoja jne.



Äidin osa on se, että täytyy vastaanottaa valtaosa näistä rajojen hakemisista, lapselle tärkeimpiä aikuisia kun olemme. Lapsi saattaa pinnistellä hoidossa ja olla "kiltti", mutta kotona tulee sitten suodattamatta kaikki + rajojen testaaminen.



Jaksamista! Olet varmasti ihana ja paras mahdollinen äiti lapsellesi, sillä epätäydellisiähän tässä ollaan jokainen. Ihan samanlaisia virheitä olen itsekin tehnyt. Yhden lapsen menettäneenä osaan nykyään aika hyvin hillitä raivoani sillä, kun ajattelen sitä vaihtoehtoa, että tuossa ilkeilevää lasta ei esim. huomenna enää olisikaan... mitä muistoja ja tunteita silloin jäisi itselle tästä viimeisestä yhteisestä päivästä....



Pateettista, mutta kokeilemisen arvoista.

Mutta miten te jaksatte aina pitää sitä kuria ja järjestystä???

Vaikka minäkään en ole antanut periksi, niin tuntuu että välillä ei kertakaikkiaan jaksa. Kun esim. hoidon jälkeen eka kauheat raivarit siitä kuinka paljon saa katsoa telkkaria/pelata, seuraavaksi siitä syökö vai eikö syö, sitten siitä meneekö suihkuun vai ei, sitten siitä pestäänkö hampaat vai ei, ja loppu taistelu siitä nukkuuko vai ei, ja tätä jatkuu joka ilta aina klo 23 asti....poikki olen jo siinä vaiheessa;(

Eikö teillä mitään auktoriteettiä lapsiinne.

Moi! Itse olen myös neljävuotiaan yksinhuoltaja. Olen huomannut että on suuri vaikutus kokonaisen päivän (tai esim päiväkodin jälkeisen illan) sujumiseen sillä, että itse vähän etukäteen koitan varautua niihin tilanteisiin, jotka ovat hankalia, tai suunnitella sitä, miten tilanteet mahtavat mennä ja miten itse otan vastaan kiukun ja "ärsyttävän" käytöksen.



Tavallaan koitan etukäteen varautua siihen, että esim tästä kun lähdetään päiväkodista, niin tuo lapsi varmaan nyt koittaa karkailla, ei tottele tms mitä tavallisesti tekee raskaan päivän jälkeen. Asiaa ajattelemalla etukäteen voin koittaa päättää asettua tilanteen yläpuolelle siten, että en anna itseni suuttua lapselle (ainakin itse huomaan että kaikki menee aina paremmin jos en menetä malttiani). Tälloin voin "pitää kuria" olematta vihainen. Tämä menee ainakin mun lapselle paljon paremmin perille kun taas se että suutun, lisää hänellä vain vettä myllyyn, huono käytös jatkuu ja minä suutun lisää...kierre on valmis. Kukapa lapsi haluaisi rauhoittua, jos sitä häneltä vaatii naama punaisena huutava tai tiuskiva vanhempi?



Olen myös huomannut, että joskus kun tiedossa on tilanne, jossa tavallisesti syntyy jotain räyhäämistä, siinä voi jutella etukäteen lapsen kanssa siihen tapaan, että "nyt kun ollaan menossa hampaiden pesulle niin siinä sulla on usein tapana pistää ranttaliksi, niin tällä kertaa mä haluan, että käyttäydyt kunnolla. Hampaat pitää pestä, eikä mun mielestä ole ollenkaan kivaa tapella sun kanssa siitä." Kun tällaisen puheenvuoron pitää, on vaan varmistettava että lapsi kuuntelee, katsoo vaikka silmiin. Kun asia on mennyt jakeluun ja hyvästä käytöksestä on "sovittu", voi sopimukseen vedota jos tilanne on menossa sikailuksi... Ja hyvin menneestä hampaiden pesusta sitten täytyy kehua kovasti ja tähdentää että molemmilla on kivempaa kun ei tarvitse nahistella.



Meillä esim tuo päiväkodista lähteminen on välillä sellaista, että lapsi koittaa rynnätä juoksuun pimeillä kävelyteillä, joilla ajelee paljon pyöriä, tai yrittää mennä tien viereen kierimään (koirankakkojen sekaan...). Tässä olen sanonut, että joko kävelemme rauhassa vierekkäin tai sitten pitää kulkea käsi kädessä koko matka. Asiasta muistuttaminen riittää nykyään, kun on pari kertaa nöyryyttävästi kulkenut pakolla käsi kädessä. Sitten kun kuljetaan rauhassa vierekkäin, voidaan jutella siitä, miten päivä on mennyt ja että on kiva nähdä taas jne. Mielestäni parempi systeemi kuin se, että hän juoksentelisi siellä täällä ja minä komentaisin ja ärtyisin lisää ja lisää.



Lisään että tällaiset ei tietenkään onnistu minulta aina, en ole mikään ikuisesti rauhallisena pysyttelevä pylväspyhimys... Mutta olen huomannut, että poikkeuksetta tilanne menee paremmin jos en menetä malttiani. Tämä ei tarkoita sitä, että en voisi olla ankara tai aika tiukastikin puhua lapselle tarpeen tullen tai korottaa ääntäni, mutta kyllä sen itse itsestäni huomaan, milloin malttini menee ja raivostun sillä lailla, että se ei enää hyödytä tilannetta. Ja lapsi huomaa kans...



Tsemppiä!