Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka jännittää viikonloppuisin seuraavaa työviikkoa?
14.03.2009 |
Olen mennyt työelämään 1998 ja yhtä äitiyslomaa lukuunottamatta käynyt koko ajan töissä. Vuodesta 2004-2005 alkaen olen alkanut jännittää työpäiviä. Aluksi se oli vain ajoittain ja stressitilanteessa. Nykyään jännitän joka aamu ja viikonlopustakin ainakin puolet menee pilalle, kun miettii kauhulla maanantaita. Oireina on hermostuneisuus ja mahassa kipuilee. Ajoittain puristaa myös tuntuu kuin olisi pala kurkussa. Pahimmillaan herään jo pe-la yönä miettimään töitä ja tulevaa työviikkoa. Pelkään, että paljastun epäpäteväksi ja saan vaikka potkut. Aamuisin menen aina jännityksellä töihin, kun ei tiedä, vaikka illan aikana olisi paljastunut jotain kamalaa. En hallitse töitäni. Ne eivät periaatteessa ole liian vaikeita ja niitä ei ole todellakaan liikaa vaan liian vähän melkein, mutta silti tuntuu, etten tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ulkopuolelta tulevat vaatimukset ovat täysin toisenlaisia kuin esimiehen antamat raamit. Yritän tasapainoilla siinä välissä ja teen työt osittain esimiehen ohjeistuksen mukaan ja osittain muiden. Oikeasti pelkään, että kaikki kaatuu mun niskaan lopuksi, koska en noudata täysin virallisia ohjeitakaan ja tuosta saan välillä kovaakin painostusta muualta, jota esimies myötäilee, koska ei "muista" ohjeistaneensa mua toisin. Mulla on kaikki esimiehen sähköpostit tallessa, jossa neuvoo ja opastaa, mutta esimieheni on erittäin arvostettu "vuoden työntekijä"-tyyppinen työntekijä ja minä häviän esittelemällä niitä ympäriinsä. Lisäksi esimieheni, hänen esimiehensä ja muut sidosryhmät ovat pk-seudulla, kun itse olen Keski-Suomessa. En kuulu sisäpiiriin edes ryhmäni sisällä saati sitten laajemmin, koska olen yksinäinen susi. Lisäksi minua nöyryytetään aina julkisesti sopivissa tilanteissa. Esimerkiksi ryhmäpalaverissa esimies saattaa "isällisesti" käskeä minua kirjoittamaan "hyvät asiat ylös". Silti se asia voi mielestäni olla triviaalia ja tuo komennus koskee vain mua, ryhmän nuorinta ja ainoaa naista. Samoin usein latistaa juttuni julkisesti tuhahtamalla: "ei meillä noin tehdä". Se ei mitenkään lisää mun asemaa näiden muutenkin etäisten kollegojen, keski-ikäisten miesten silmissä.
Vaihdoin 2006 työpaikkaa ja alusta asti on tuntunut vaikealta, joten stressi alkoi jo ennen sitä. Olen muutaman kerran yrittänyt katsella uutta työtä, mutta en ole halunnut aiemmin hätäillä, etten mene ojasta allikkoon. Nyt taantuman alettua työpaikkoja ei ole enää auki lainkaan. Tilanne on vaan talven aikana mennyt siihen, että en pysty pian enää menemään töihin. Viimeksi perjantaina itkeskelin ajoittain työpisteelläni itsekseni, koska en näe tästä mitään ulospääsytietä. Välillä mietin, että haen sairaslomaa, mutta en haluaisi pimahtaneen kirjoihin. Pelkään, että en ikinä pääse takaisin työelämään, jos on tietoa, etten ole päästä kunnossa, vaikken oikeasti enää olekaan. Joskus tekisi mieli irtisanoutua tuosta vaan ja ottaa karenssi. Toisaalta mistä tälläisenä aikana saa uuden työn ja taloudellisesti karenssi olisi miltei mahdoton. Me emme myöskään pysty elämään miehen palkalla, mun palkka on ehdottoman tärkeä. Ansiosidonnaisellakin pärjättäisiin, kun oltaisiin tarkkoja, mutta vallan ilman mun tuloja ei.
Mistä saada rohkeutta itse avata tilanne?
Kommentit (3)
työpaikkalääkäri, jos siihen et luota.
Kunnallisessa voit tehdä tietojesi luovutuskiellon kaikkialle muualle esim. ei mene sairaaloihin, eikä työpaikkalääkärille tietoa. Työpaikalla sanot, että menit selvittämään jatkuvaa pääsärkyäsi. Se ei ole edes valehtelua. Tuo työhän on "jatkuva päänsärky" sulle.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ollut tosi miellyttämisenhaluinen ja palvellut toisia. Myös parisuhteessani, vaikka se ei ongelma olekaan, koska mieheni on yhtä kiltti ja palvelemme toisiamme. En osaa riidellä, vihaan riitaa ja sitä, että menetän kontrollin ja saan jonkin tason itkuraivarin. En osaa vaatia toisilta mitään ja ostan paikkani olemalla kiltti ja rauhallinen, joustava ja aina iloinen. Niin, minähän olen se työpaikan ilopilleri, jolla ei koskaan särje pää tai ole pahamieli. Oikein virallisesti sain kerran luonnehdinnan itsestäni "ilopilleri" ja "aurinko", kun työkavereita pyydettiin nimettömänä kuvaamaan toisia positiivisella adjektiivilla. Itsetuntoni on tosiaan ihan maissa, ammatillisesti olen nolla. Muuten olen fiksu, yleissivistykseni hakkaa kaikki työkaverini ja olen erittäin nopsa oppimaan asioita. Olen ollut aina se touhukas menestyjä: luokan priimus, luottamusoppilas, ylioppilastoiminnassa jne. Nyt olen saamaton nahjus, joka pelkää kaikkea työssään ja puhkeaa kukkaan illalla, jos pitää maalata seinä tai katsoa poliittista keskusteluohjelmaa. Pelkään ottaa vastuuta, pelkään kritiikkiä ja pelkään ennen kaikkea, että epäpätevyyteni paljastuu.
Olen ajatellut opintovapaata. Ainoa mutta on sen opiskelupaikan saaminen syksyksi. Ehkä se suurin ongelma kiltteyden lisäksi on se, että olen väärällä alalla ja itsekriittisenä ihmisenä en hyväksy sitä, etten ole paras, koska yksinkertaisesti en koe intohimoa oppiakseni olemaan paras.
Tähän 2006 työpaikanvaihtoon asti kestin, koska esimieheni olivat suuria humanisteja ja empaattisia. Nyt en enää pärjää, kun olen joutunut väärään porukkaan ja vielä kauas muista.
Siinä on pikkaisen pienempi raha kuin ansiosidonnainen ja sinä aikana saa käydä muualla töissä paikataksesi tulonmenetystä esim. työvoiman vuokrafirmat. Ehkä sitä kautta voisi aueta uusi työpaikkakin.
Ihan selvästi sinua painostetaan henkisesti. Tosin saatat ainoana naisena, nuorena ja hermostuneena säikkynä olla juuri kaikenlaisten isällisten neuvojen parasta maaperää. Ehkä jokin harrastus voisi auttaa itsetunnon paranemisessa vaikkapa potkunyrkkeily tai muu vastaava, joka sitten nostaisi pisteitä työpaikallakin, että siinäpä reipas nuori nainen.
Mieti myös pukeutumista, tukkaan väriä, niitti vyö ja printtipaita joskus töihin.Kaikki hempeän vaaleanpunaiset ja -siniset sekä ennen kaikkea beessi pois kuvioista. Tulisi vähän sellaisen varmemman oloinen ulkonäöltäänkin.
Noista ohjeiden antamisesta sanoisin suorat sanat pomolle, että nyt tulee ristiriitasia ohjeita sieltä sun täältä ja karjaisisin, että " VItut, päättäkää nyt miten tää homma oikein pitäis tehdä!". Suuttuminen julkisesti kohottaa myös pisteitä.
Paljon asioita mitä siis voi tehdä. Myös joku ystävä saattaisi auttaa "muuttumisleikissä".