Vantaankosken koulussa hälytys pilttipurkin takia - ei vooi olla todellista mutta on
Vantaankosken koulussa tapahtui taas perjantaina, kun seinään heitetty pilttipurkki aiheutti hälytyksen. Aleksi Koivisto
Vantaankosken koulun seinään heitetty pilttipurkki aiheutti hälytyksen perjantaina iltapäivällä, kun henkilökunta epäili lattialle valunutta ainetta vaaralliseksi kemikaaliksi.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos hälytettiin paikalle noin kello yhden aikaan päivällä.
- Koulun puolesta tuli pyyntö, että tulisimme selvittämään tilanteen. Lattialla oli ilmeisesti jotain kemikaalia, jonka vaarallisuudesta ei ollut varmuutta, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tommi Huhtaniemi kertoi kello neljän aikaan iltapäivällä.
Huhtaniemen mukaan Vantaankosken yksikkö oli tutkinut ja tuulettanut tilan, tämän jälkeen asian tutkinta siirtyi Vantaan poliisille.
Poliisi kuitenkin totesi aineen vaarattomaksi ja tilanne laukesi.
- Kyseessä ei ollut vaaratilanne vaan ilkivalta. Joku oli paiskannut koulun seinään pilttipurkin, josta oli valunut epämääräistä mössöä lattialle, Vantaan poliisista kerrottiin.
Vantaankosken koulu on Vantaanlaaksossa sijaitseva yhtenäiskoulu, jossa toimivat alakoulu ja yläkoulu. Koulussa on yhteensä noin 600 oppilasta.
Koulu nousi tammikuussa julkisuuteen kalapalakiistan ja ase-epäilystä johtuneen evakuoinnin vuoksi.
Kommentit (16)
.
ja koulu ei olisi hälyttänyt apua? Kyllä silloin kauhisteltais, kuka kantaa vastuun.
Ylireagointi paljastuu ylireagoinniksi aina vasta jälkikäteen. Se ei kuitenkaan saa olla syy olla toimimatta silloin, kun tilanne on päällä!
mopo karannut käsistä jo aikaa sitten.
En yhtään ihmettele, että joka asiaan soitetaan poliisit paikalle.
tuli minullekin mieleen, että onko kalapuikkopoika vaihtanut pilttiin... Kerro lisää rehtorista, sinä joka hänet tunnet.
Ei saanut kuria ja vauhkosi joka asiasta. Sellainen aina hermot kireällä -tyyppi.
Mulle suositteli lyhyttä matikkaa, kun en mukamas siinä pärjännyt. Kirjoitin pitkästä matikasta laudaturin ja valmistuin DI:ksi kolmessa vuodessa.
Tämä kyllä saa uskomaan siihen että ylilyönti kyseessä. Aiemmissa tapauksissa varmaan asiallista kutsua poliisit ja palokunta paikalle.
Olisiko rehtori syytä vaihtaa jos on liian herkillä.
taitaisi tosiaan olla rehtorin vaihdon paikka. ei osaa johtaa kouluaan. mopo todellakin karannut käsistä joskakarat pilttipurkilla ja kalapuikoilla saa koko koulun sekaisin..
niin todennäköisesti siellä pilttipurkissa on ollut jotain "muhimassa". Eli joku tehnyt tahallaan jonkun pahanhajuisen möhnän tota varten.
mutta toisaalta, mistä he olisivat voineet tietää mitä aine on. Selvää on, että ei siellä mitään persikkasosetta ollut, vaan kakarat olivat tarkoituksella tehneet huomiotaherättävää mössöä joka saisi aikuiset reagoimaan.
Kuten joku sanoikin, ylilyönti paljastuu ylilyönniksi vasta jälkikäteen. Ja paljon parempi näin päin, ajatelkaa jos asiaan ei olisi reagoitu ja sen takia olisikin tapahtunut jotain kauheaa!!! (esim aine ollut hengitettynä myrkyllistä tai syövyttävää) Silloin olisi pidetty täysin normaalina ja ehdottoman tärkeänä että poliisi soitettiin paikalle heti. Mistä ihmeestä nämä vastuuhenkilöt voisivat tietää, milloin kyseessä on pila ja milloin ei?!?
niin todennäköisesti siellä pilttipurkissa on ollut jotain "muhimassa". Eli joku tehnyt tahallaan jonkun pahanhajuisen möhnän tota varten.
En ole mikään kemisti, mutta jos rikkihappoa pudottaa lattialle, niin koko rakennus pitää evakuoida ja tuulettaa.
että sinä et ole mikään ylivertaisen älykäs..?
Eiköhän se nyt ole ilmiselvää, että jos siellä olisi ollut porkkana-perunaa niin jokainen sen olisi pystynyt tunnistamaan..? Lienee itsestäänselvää, että pilttipurkissa on ollut jotain muuta kuin alkuperäistä tuotetta, vai mitä?
Tsiisös mikä pätemisen tarve sinulla tuntuu olevan, kun kaikin keinoin yritetään väittää että kyllä MINÄ olisin tunnistanut heti mitä se on ja on ne opettajat vaan niin tyhmiä kun ei banaanimössöä tunneta, hahahahhaa...
soseen tilalle on laitettu jotain ihan muuta ja sitten heitetty mössö seinään.
Kivannäköisen mössön, jolla saa poliisit paikalle tutkimaan voi sekoittaa vaikka ihan sinisestä vesiväristä/ sormiväristä ja sitten jostain haisevasta jutusta. Erottaisitko itse tällaisen mössön vaarallisesta? Minä en.
Voin sanoa, että päättelysi vetää vertoja paranoidi skitsofreenikko äidillenikin. Senkin todennäköisyydet on kääntyneet päälaelleen. Näen laitoshuoltajana kaikenlaisia mössöjä ja työstäni ei kyllä tulisi mitään jos aina kun löydän oudon näköistä mönjää hälyttäisin virkavallan paikalle. Useinmiten mustikka on mustikkaa, paska on paskaa ja keltainen neste joko virtsaa tai mehua, mutta ei koskaan esim radioaktiivisia yhdisteitä.
Elämä on suurimmaksi osaksi yllätyksetöntä ja tylsää. Valitan.
soseen tilalle on laitettu jotain ihan muuta ja sitten heitetty mössö seinään.
Kivannäköisen mössön, jolla saa poliisit paikalle tutkimaan voi sekoittaa vaikka ihan sinisestä vesiväristä/ sormiväristä ja sitten jostain haisevasta jutusta. Erottaisitko itse tällaisen mössön vaarallisesta? Minä en.
Ja syy pelastuslaitoksen kutsumiseen oli se, että tuosta purkista levinnyttä "mömmöä" ei pystytty tunnistamaan ja haju oli todella voimakas... parempi näin