Mikä on v...maisinta mitä anoppisi on tehnyt/sanonut?

Miehellä on nuoruudestaan joitakin ikäviä muistoja, mutta eiköhän kaikilla ole jotakin.



Mutta anoppini on minulle ollut aina erittäin asiallinen, ystävällinen ja avulias. Appi suulaampana joskus koettelee hermoja.

Ja tämä siis, kun kerroin odottavani neljättä lastamme.

Aivan ihana ihminen noin yleensä. Siis aivan upea anoppi. Jokaminiän toive. Mutta...



Exäni jäi kiinni miltei verekseltään pettämisestä. Oli sutinaa työkaverinsa kanssa. Anoppi sai tietää tästä ja hänen kommenttinsa minulle oli: "Kuule, kyllä se nyt vaan on niin että meidän naisten pitää oppia että miehet eivät saa kaikkea haluamaansa yhdeltä naiselta. Minäkin olen hyväksynyt jo vuosikausia sitten että mieheni saa tyydytettyä tietyt tarpeensa muiden kuin minun kanssani".



Jäin kuuntelemaan selostusta hoomoilasena. Jos miehen äidillä on ollut tällainen asenne vuosikausia niin ei mieheltäkään voi odottaa sen parempaa käytöstä. Ero tuli aika nopeasti tämän jälkeen.



Anopin eduksi on kyllä sanottava se että hän tarkoitti omalla "mieheni tyydyttää tietyt tarpeensa muiden kuin minun kanssani" lauseella muuta kuin seksiasioita. Nähtävästi enemmän henkisellä tasolla olevaa pettämistä mutta kuitenkin.

kun anoppi jakelee vauvanhoitoneuvoja ns. lapsen kautta. Esim. sanoo vauvallemme, että "sanoppas tuolle äidille, että muistaa antaa sulle paljon ilmakylpyjä". Eli ei siis suoraan neuvo, mutta kuitenkin... Toivottavasti ei harrasta tuota enää sitten, kun lapsi paremmin ymmärtää mitä mummi puhuu.

hänellä oli tapana kun lapsemme vauvana alkoi itkeä ja otin sen syliini, niin mitään sanomatta repiä vauva sylistäni omaan syliinsä. Hänen mielestään pitää itku saada mahdollisimman nopeasti loppumaan ja vauva taas hyvälle tuulelle.

Paitsi että miehen veli on aina oikeassa, ja aurinko paistaa sen persuuksista, ei tee mitään väärin ikinä. Mieheni lainasi äidilleen muutaman sadan euroa, oltais tarvittu se takaisin nyt perjantaina, ja hän sanoi ettei pystynyt kun ei ollut saanut palkkaansa tilille. Selvisikin illalla, että oli palkka tullut, mutta pikkuveli oli tarvinnut rahaa, joten sinne meni sitten meidän rahat. Varmaan saadaan ne ensi kuussa, ellei lellipennulla ole menoja taas. Vituttaa niin paljon, että en varmaan puhu koko ämmälle muutamaan viikkoon.

on se ettei koskaan kysy/sano mitään minulle kasvotusten vaan aina saan kuulla joltakin muulta hänen ah-niin ihania letkautuksiaan, tässä muutama esimerkki:

- Kun odotin lastamme YLI PUOLIVÄLIN oli anoppi sanonut "turha vielä ilakoida ihan hyvinhän se voi mennä kesken"

- Ennen kuin tapasi vanhempani uteli heistä jatkuvasti tyyliin: "onkos x:n vanhemmilla omakotitalo vai vuokrallako asuvat?", "juovatkos x:n vanhemmat paljon?"

- Jatkuvasti myös muistaa arvostella koulutustani (oma tyttärensä samalla alalla ja häntä arvostaa kyllä kovasti), lasten kasvatustani (itse "vapaa kasvattaja" ja 2 lapsistaan työttömiä haihattelijoita) ja kotiani

antaa miehelleni "luvan" milloin mihinkin. Eli jos olemme sopineet mieheni kanssa, ettei hän mene vkoloppuna vaikka johonkin tiettyyn tapahtumaan, koska oli edellisenä vkoloppuna ollut, puuttuu anoppi asiaan. Eli saatta soittaa miehelleni ja sanoa että mene vaan kyllä ne "maija" ja lapset siellä pärjäävät ilman sinuakin. Onneksi mieheni on sen verran viisas että "tottelee" ennemmin minua kuin äitiään...

Oli sanonut miehelle silloin alkuaikoina, että ei tuollaisesta kaupunkilaishempukasta ole työihmiseksi... No nyt on poikansa jo pidempään ollut tän kaupunkilaishempukan elätettävänä.



V-mäisintä mitä on tehnyt on se että ei ole koskaan tullut nuorimmaisen synttäreille. Serkuilla vaikka olisi toisen nimen nimipäivät niin sinne kyllä viilettää. On ollut tärkeämpää tekemistä, ekat synttärit anoppi vartosi kotona vieraita vaikka ei ollut ketään edes kutsunut. Että niin tärkeetä...

oli kova neuvomaan. Näin jälkikäteen alkaa tuntua aika pieniltä jutuilta, mutta silloin tuoreena äitinä itketti mm. tämä:



Vauva oli n. kk ikäinen ja anoppi ja muita sukulaisia oli meillä kylässä. Vauva oli siihen asti nukahtanut halutessaan syliin tai rinnalle, ei siis ollut vielä mitään säännöllistä parvekkeella nukkuttamisrytmiä tms., mutta tuona iltapäivänä ei malttanutkaan vieraiden ollessa nukahtaa toisille unille ja alkoi jo olla kärttyinen. Anoppi vaan toisteli, että pitäisi vaippa vaihtaa, ei mennyt perille kun sanottiin että juuri vaihdettiin, ei ole kakkaa tullut sen jälkeen ja nämä nykyajan vaipat ei pikku pisusta edes tunnu märiltä. Onneksi saimme hienovaraisesti vihjattua, että josko olisi ollut jo tarpeeksi ohjelmaa vauvalle ja vieraat älysivät lähteä ja vauva nukahti heti. Seuraavana päivänä anoppi soitti asioikseen ja piti saarnan siitä, kuinka vauva kertoo itkullaan että vaippa on märkä ja kuinka iho menee märästä vaipasta rikki. Jotenkin loukkasi se, että luuliko hän oikeasti, että minä en tuota tietäisi. Olin vaan sen vaipan jo vaihtanut ja tiesin, että vauva itkee väsymystään.



Tämän tyyppisiä pikku juttuja oli jatkuvasti vauvan ensimmäisen puolen vuoden aikana. Kaikkea piti kommentoida tyyliin, 'ei silloin kyllä tehty noin kun minun lapseni olivat pieniä'. Tai aina piti kommentoida päinvastoin, esim. kun annoin vauvan nukkua liinassa, niin sanoi että hyvähän se olisi vauvaa totuttaa olemaan yksinkin jne. Ehkä olin vain itse herkkänahkainen, mutta tuntui, että tapaamisemme olivat jatkuvaa arvostelua. Vähitellen tämä väheni, ilmeisesti anoppi alkoi enemmän luottaa meidän taitoihimme hoitaa omaa lastamme... Sen sijaan anoppi on itse ollut todella epävarma vauvan kanssa, aina kun vauva on ollut hoidossa, on appi laittanut hänet nukkumaan jne.

säälitkö siis miestäni äitinsä vai minun takiani?

Jos minun takiani niin pieni tarkennus: olimme siis yhdessä sopinut ettei mies mene vkoloppuna ryyppytapahtumaan koska oli edellisenä vkoloppuna ollut. Vaan sen sijaan vietämme perheviikonlopun :)

nyt mitään järisyttävää ole sanonut/tehnyt mutta se ärsyttää että hän ei koskaan kuuntele. Ja se ärsyttää kun joskus laukoo idioottimaisia ajatuksinaan muille MINUN ajatuksina!

ja juoruilee kaikista enimmäkseen täyttä p*skaa (tietysti myös minusta). On kateellinen naapureille. Omia lapsiaaan, etenkin miestäni, pitää ylijumalina eikä suostu uskomaan että heissä olisi MITÄÄN vikaa. Esim. jos on ollut joku riitatilanne asettuu automaattisesti lastensa puolelle vaikka he olisivatkin siihen syyllisiä. Hienoa tietysti tuo että pidetään omien puolta, mutta mielestäni oikeus menee sen ohitse.

ja olin aika kiihkeänä tästä asiasta niin ihana anoppini katsoi minua vittumaisesti hymyillen ja sanoi: 'ihanaa, minä olin aivan kuin sinä nuorena!'.

ja puhuu niitä sitten eteenpäin. Aina saa olla selittelemässä, että ei se nyt ihan niin mennyt...



Ei tämä nyt siinä mielessä v-mäistä ole, että tuskin tekee tahallaan, mutta ihmetyttää vaan, miten ei aikuiselle työssäkäyvälle ihmiselle mene normaali keskustelu perille...



Esim. olimme lähdössä sukulaisteni luota kotiin n. 500 km matkan autolla. Anoppi soitti ja sanoi, että heidän sukulaisensa asuu matkan varrella (olisi tullut n. 100 km ylimääräinen lenkki!), että käykää siellä. Eikä kyse siis ole mistään yksinäisestä tai sairaasta ihmisestä, jonka luona käyminen olisi siksi erityisen tärkeää. Sanoimme, että meillä on minun äitini kyydissä, joten emme viitsi, ja toisekseen vauva hermostuu muutenkin autossa, niin ei viitsi enää pidentää matkaa. Kohta soitti, että oli katsonut kartasta sopivan reitin. Sanoimme taas, että emme nyt voi mennä siellä käymään. Parin päivän päästä soittelimme miehen siskon kanssa, niin tämä totesi, että niin äiti kertoi, että olitte käyneet x-serkun luona ?!



Synnytyksestäni kertoi melkoisen vääristynyttä tietoa eteenpäin. Esim. että meidän käännytettiin sairaalasta pois. Kävin siis edellisenä päivänä 'tikuttamassa' kun epäilin lapsivesien tihkuttelua ja neuvolassa neuvoivat tarkistuttamaan asian.



Siis eihän tuossa nyt mitään ikävää tapahtunut, mutta ihmetyttää vaan, miten jatkuvasti käy tällaista, että joku tässä meidän välisessä kommunikaatiossa mättää. Muiden sukulaisten, ystävien tai työkavereiden kanssa ei mulla ole ollut vastaavaa.

"En minä tätä toista lapsenlasta sitten varmaankaan pysty samalla tavalla rakastamaan kuin ensimmäistä" on ehkä siitä pahimmasta päästä. Anopillani on tapana muutenkin sanoa ajatuksensa ääneen, koska "kyllä totuuden saa sanoa". Nuorimmaisemme ristiäisiin tullessaan (ja hui, siinä vaiheessa lapsia jo kolme, yksi olisi anopin mielestä riittänyt, kuten hänellekin) totesi miehelleni, että onkin aika huolestuneena tarkkaillut tämän painonkehitystä. Mies mahtui vielä yhdeksän vuoden ja kolmen lapsen jälkeen vihkipukuunsa, joka ei ihan joka miehelle taida enää olla itsestään selvää, on ihan normaali painoindeksi jne., mutta anoppi on itse anorektikko ja minä nykyään hiukan yli normaalin painoindeksin, ehkä tuo huomautus oli tarkoitettu minulle tai ainakin moite siitä, etten huolehdi miehestä tarpeeksi terveellisellä (=täysin rasvattomalla) ruualla. Loukkaavaa on, että anoppi "pelkää" minua, joka hoidan tämän perheeni mieheni kanssa tasan ilman isovanhempien auttavaa kättä, päin vastoin passaan heille joulut ja juhlat AINA, on tuntenut minut ihan nuoresta likasta asti, melkein 20 vuotta, mutta pelkää vähän kaikkea ja kaikkia, ja meillä on viime vuosina ollut surua ja muuta, en ole jaksanut noita anopin koottuja lausahduksia, jotka voi aina kuitata "en minä mitään pahaa tarkoittanut", ja myös "koskaan en ole mitään pahaa sanonut", vaan olen etääntynyt ja hiljentynyt. Harrastaa myös taitavasti piilov...lua, mutta multa menee onneksi aika paljon ohi, kun itte olen suora enkä kyylää ihmisten vaatteita, koteja, autoja, omaisuuksia, painoja jne. On siis "uhri", joka ei tajua sitä, että on itse asiassa tuntemistamme ihmisistä pahin möläyttelijä. On loukannut tällä ominaisuudellaan kyllä muitakin, esim. miehen isokokoiselle serkulle lupasi ostaa uusia vaatteita, jos tämä vaan laihduttaa. Miehen juuri eronneelle ja surussa kahlaavalle tädille, että tämä suhtautuu elämään niin kevyesti jne. Eikä tuollainen ihminen oikeasti tajua, koska ei ota mistään muustakaan elämässään vastuuta, kaikkein vähiten omista teoistaan tai puheistaan, kaikkea saa kommentoida. Myös lupailee lapsille kaikenlaista, mikä ei koskaan toteudu.

anoppeja omille miniöillenne parinkymmenen vuoden päästä. Vaikka nyt vannoisitte että aiotte olla supermukavia ettekä esim. puutu heidän asioihinsa, mutta sitten olettekin miniä mielestä vain välinpitämättömiä.



Joitakin miniöitä on vain täysin mahdotonta miellyttää. Että ruusuista tulevaisuutta vain, arvon tulevat anopit. Saatte maistaa omaa lääkettänne.

Itse olette tasan yhtä kummallisia ja vittumaisia

anoppeja omille miniöillenne parinkymmenen vuoden päästä. Vaikka nyt vannoisitte että aiotte olla supermukavia ettekä esim. puutu heidän asioihinsa, mutta sitten olettekin miniä mielestä vain välinpitämättömiä.

Joitakin miniöitä on vain täysin mahdotonta miellyttää. Että ruusuista tulevaisuutta vain, arvon tulevat anopit. Saatte maistaa omaa lääkettänne.

Mä ainakin tiedän että jos minusta tulee anoppi en hauku miniääni lutkaksi, pengo miniäni henkilökohtaisia papereita ja tavaroita, huomautte ilkeästi miniän painosta, luonteesta, elämäntavoista yms.

En myöskään lähde kävelylenkille vauvankärryjen kanssa ja voimani yliarvioiden teekin usean tunnin lenkkiä ja vie vauvaa tuttaville näytille ja palaa monen tunnin jälkeen pimeää maantienreunaa niin että vauvan äiti on huolesta sekopäinen kun anopilla ei ole puhelinta mukana, ja väsyneenä reissusta tiputa vauvaa päällepäätteksi maahan niin kuin minun anoppini. En todellakaan.

ja sitten se itkee vastaavalla palstalla miten hirveä anoppi sillä on. Niin se vaan menee :)

.

Mä ainakin tiedän että jos minusta tulee anoppi en hauku miniääni lutkaksi, pengo miniäni henkilökohtaisia papereita ja tavaroita, huomautte ilkeästi miniän painosta, luonteesta, elämäntavoista yms.

En myöskään lähde kävelylenkille vauvankärryjen kanssa ja voimani yliarvioiden teekin usean tunnin lenkkiä ja vie vauvaa tuttaville näytille ja palaa monen tunnin jälkeen pimeää maantienreunaa niin että vauvan äiti on huolesta sekopäinen kun anopilla ei ole puhelinta mukana, ja väsyneenä reissusta tiputa vauvaa päällepäätteksi maahan niin kuin minun anoppini. En todellakaan.

Mutta neki vähät on ollu semmosta piiloarvostelua ja vittuilua...