Timo T A on raskaissa veloissa ja elää Pilvilinnassa perheineen
joten olisi kannattanut Ninakin mennä töihin ei tarvitsisi naama norsunvitulla arvostella toisia vaan tehdä töitä oman elantonsa eteen. Lähes eläkeikäisen yrityksellä on yli 300 000 euroa velkaa joka pistää ihmettelemään elämisensä tasoa. Ensimmäisenä kannattaisi jättää kalliit merkkivaatteet hankkimatta.
Perhe elää tuloihinsa nähden liian suureellisesti ja Pilvilinnassa sanan kaikissa merkityksissä.
Timo T.A. Mikkosen velat kiinni unelmatalossa
Keskiviikko 11.3.2009 klo 09.15
Mikkosen yrityksen yli 300 000 euron velat ovat kiinni perheen talossa, kertoo Ilta-Sanomat.
Mikkosten Pilvilinna-nimisen talon omistaa Timo T.A. Mikkosen yritys. Yrityksen liikevaihto on Ilta-Sanomien mukaan 104 910. Velkoja on 308 845 ja ne ovat kiinni kotitalossa ja siihen kuuluvassa 2,4 hehtaarin tontissa. Tila on aikanaan maksanut lähes 300 000 euroa.
Lehden kysyessä Mikkoselta onko yhtiöllä parhaillaan muita tuotantoja kuin Mikkosten maailma -ohjelma, vastaus on epämääräinen.
- Emme me nyt niistä sen enempää kerro, mutta koko ajan pyrimme hankkimaan, koska emme elä pyhällä hengellä, Timo T.A. Mikkonen sanoo.
Asiakkaista ei ole mainintaa yhtiön kotisivuilta, mutta Mikkosen mukaan palveluja ovat käyttäneet kaikki suomalaiset suuret ja keskisuuret yritykset.
- Helpompi on luetella ne, jotka eivät ole, hän toteaa.
Mikkosten maailma -ohjelman kohtalo selviää torstaina Maria! -talk show'ssa. Katsojat ovat saaneet äänestää haluavatko seurata Mikkosen perheen elämää jatkossakin. Maanantaina Neloselta kerrottiin, että 66 prosenttia katsojista oli siihen mennessä äänestänyt kieltävästi.
IL
Kommentit (24)
että rahaa noikin ensisijaisesti haluaa ja mikäs sen helpompaa kuin viihdekanavat maksaa lyhennykset ja seiska vie lomalle...
Suomalaiset niin kateellisia! Jos naapurilla hienompi auto, mene ja tee enemmän töitä jos hienomman haluat
Kateus hukkaan heitettyä energiaa
ja ihqua energiaa porskuttaa eteenpäin elämässä!
Suomalaiset niin kateellisia! Jos naapurilla hienompi auto, mene ja tee enemmän töitä jos hienomman haluat
Kateus hukkaan heitettyä energiaa
No ei nyt varsinaisesti tullut parempi mieli mutta entistä enemmän ihmetyttää tuo heidän touhunsa.
Suomalaiset niin kateellisia! Jos naapurilla hienompi auto, mene ja tee enemmän töitä jos hienomman haluat
Kateus hukkaan heitettyä energiaa
Tässä osiossa olevat kuvta on vapaasti käytettävissä.
Ei ole mediapersoonalla ja oikolukijalla kielioppi hallussa, kaksi virhettä seitsemässä sanassa!! hih!!!
tai keski-ikäisestä äksyn näköisestä raakkuvasta naisesta joka on kotiäiti tai edes heidän pilvilinnasta joka on kupla.
Ulospäin esitetään loistokasta ja tuollainen velkataakka yrityksellä.
Jos ollaan realistisia niin isännän työura on loppumetreillä ja siis hiipuva. Tuollaisella asenteella ei pääse pitkälle mitä he edustavat, heillä ei ole sosiaalisia taitoja kohdata muita ihmisiä. Ovat sokeutuneet omasta "erinomaisuudestaan" joka ei ole muiden havaittavissa.
Lapsia minulla on kolme joten en voi heistäkään kade olla ja lisäksi molempia sukupuolia. Lapseni osaa kaikki kirjaimet ja puhuvat selkeästi jonka lisäksi pärjäävät kaverisuhteissa ja koulussa erinomaisesti.
Minulla ei ole velkaa. Omistan kaiken mitä kotonamme on.
Mikkosissa ei ole mitään kadehdittavaa, lisäksi en pidä Burberry-kuosista jota pidän jo eläkeikään ehtineiden arvokkaiden rouvasihmisten kuosina.
Toki hänelle se on saavuttamaton ja ehkäpä siksi niin arvostettava. Josko maisterinkoulutuksella voisi roskat viedä tms.
koko ohjelma perustuu sille, että haukkuvat MUIDEN elämäntapoja. Minä en heitä vihaa, en vain käsitä tuollaista besserwisserismiä, mitä edustavat.
Kuka vetää taas kateellisuuskortin esille, heh
monet katsovat sitäkin ulostetta, joten miksi ei Mikkosten maailmaa?
näytetty makuuhuonetta? Siellä on varmasti jotakin, mistä itsekkin tajuavat, ettei ole normaalia. En halua edes ajatella, mitä se olisi, jotain tosi noloa varmasti!
Muissa huoneissa kuvia vain heistä itsestään ja vessanmatossakin firman logo, tirsk!
Noloo!!!
televisioon! Naurettavaa myydä lapsensakin julkisuudelle, kun oma naama ja "mielipiteet" ei myykään, häpeäisivät!
monet katsovat sitäkin ulostetta, joten miksi ei Mikkosten maailmaa?
Nuohan on TA:n yrityksen velkoja. Uskomatonta, että mies on tehnyt ikänsä töitä ja on ihan mediaGURU (omasta mielestään ainakin). Rahaahan pitäisi olla miljoonia!
niin paljon, että pitää jatkuvasti tunkea perhettään ja elämäntapojaan julkisuuteen. Saatika tehdä julkisuutta sillä, että haukkuu muiden tavat, perustelematta mitenkään, kun vain pitää saada rahaa.
kun timo t.a oli punainen urheiluauto ja hänen poika lensi helikopterilla (omalla?)4-tien yläpuolella ja teki liikenneraporttia heidän omaan radio-ohjelmaan ja asui puutalossa ent. vaimonsa kanssa (lienee hänen kotitalo, joka jäi ex)
saavat tyydytyksen kun heillä menee kenties huonosti!
Toivottavasti olette onnellisia!
t: Nimim: "En ole koskaan ymmärtänyt miksi pitää ihmistä vihata mielipiteidensä tähden"
ja
PS: antakaa kaikkien kukkien kukkia, myös täällä Suomessa....vaan ei taida onnistua katkeralta kansalta!