Nauttiiko teidän lapset harjoitellessaan kurinalaisia harratuksiaan (mm. soittotunnit)?

ja se teoria on kuivaa ainakin alkuun, tyttäreni joka opiskelee neljättä vuotta on vasta tänä vuonna innostunut teoriasta ja se johtuu opettajavaihdoksesta ja yllättävää siinä on se että opettaja on tiukempi kuin edelliset.



Nykyinen on Venäjältä lähtöisin ja napakka, lapsi sanoo että sellainen opettaja jonka ohjauksessa oppii.



Musiikkiin kuuluu kurinalaista harjoitusta mutta sen harjoituksen tuloksena syntyy nautinnollisia hetkiä ja paljon onnistumisen iloa tuottavia kokemuksia.



Itse allekirjoitan seuraavan lauseen täysin ja monelle voi tulla yllätyksenä ettei heti ole mestari vaikka olisi lahjakaskin.



"Lapsi on varmaan itse kuvitellut että on välittömästi oikea mestari kun pari kertaa tunnilla käy. Oppii tuostakin jo että jos haluaa mitään saavuttaa, sen eteen täytyy tehdä töitä..."



Kukaan ei ole seppä syntyessään sanoo vanha sananlasku, aina mennään kisällivaiheen kautta mestariksi.



Suomessa on erittäin arvostettu soitonopetus joka on kaikkien lahjakkuutta omaavien ulottuvilla. Musiikkiopistoihin on pääsykokeet ja vain lahjakkaat pääsee sisään, oma lapsi sai pääsykokeista pistettä vaille täydet valintakokeessa.



Ensimmäinen edellytys on että lapsella on oma tahtotila opiskella musiikkia ja sen lisäksi valmiudet tehdä sen eteen työtä sekä lisäksi saada hyvää opetusta niin instrumenttiin kuin teoriaopintoihin ja soittaa yhdessä toisten kanssa.

Auts. Onneksi olkoon. Hienoa, että lapsenne on niin lahjakas ja että te hänen vanhempinaan opetatte hänelle, että vain kurinalaisuudella pääsee tuohon erinomaiseen mestarikastiin.



Toivottavasti opetatte lapsellenne myös inhimillisyyttä ja toisen ihmisen arvostamista, vaikka tuo toinen ei olisi tietenkään niin arvokas ja lahjakas kuin teidän pieni taiteilija. Ette suinkaan arvosta naapurin ja saman luokan tai sukulaisten lapsia huonommiksi ja tyhmemmiksi, vaikka nämä eivät jakaisikaan hienoa harrastustanne - ai ei, eihän kyse olekaan harrastuksesta, vaan siitä, että lapsestanne tietenkin kehittyy mestaritason taiteilija.



Kunpa maailmassa olisi enemmän vanhempia, jotka opettaisivat lapsilleen inhimillistä ja lämmintä kanssakäymistä kuin näitä täydellistä pistettä vaille olevien lapsien vanhempia, joiden kasvatuksessa lapsista tulee kylmänteknisiä, itsekkäitä ja tunteettomia aikuisia. Joiden viulut ovat viritetyt absoluuttisen puhtaasti ja joilla on valtava tieto kulttuurin saralta, mutta joiden soitosta uupuu koskettavuus.

Minä olin siis se, joka kyseli että miten soittaminen hyödyttää.

Itse rakastan musiikkia mutta en ole tippaakaan lahjakas siinä, ehkäpä siksi ihmettelin että mitä siitä pianon soitosta saadaan irti.

Ei voi opetella jotenkin sinnepäin. Ihan kuin matematiikassakin. Monessa urheiluharrastuksessakin voi olla vuosikausia mukana oppimatta juuri mitään.

Täällä on viitattu aikaisempien vuosien tutkinto- ja suorituskeskeisiin kokemuksiin musiikkiopistoissa.



Olette oikeassa, raamit ovat olleet erittäin tiukasti määritellyt ja arvatkaapa miksi: Aikana, jolloin Suomen musiikkioppilaitosjärjestelmää luotiin, suurimpana kysymyksenä oli tarpeeksi ammattitaitoisen opettajakunnan kouluttaminen. Vanha järjestelmä siis rakennettiin tuottamaan uusia ammattimuusikoita ja opettajia täyttämään instrumentinopetuksen vaatimukset. Yksi kantava ajatus oli myös se, että opetusta oli saatava ympäri Suomen. Näihin perusajatuksiin nojaa suurelta osin myös maamme etevyys musiikin alalla.



Järjestelmä ei tietenkään ollut täydellinen. Eniten kärsivät ne, jotka aikanaan olisivat halunneet "soitella omaksi ilokseen" omassa tahdissaan, ja omalla MUTU-tuntumalla suuri osa nykypäivän ennakkoluuloista musiikkikasvatukseen juontaa juurensa juuri näihin tutkintokeskeisiin aikoihin. On todella valitettavaa, että niin ihana asia kuin uuden opiskelu, on saanut aikaan niin paljon traumoja.



Suuri laiva kääntyy hitaasti, mutta musiikkiopiston maailma on muuttunut jo nyt järisyttävän paljon: on vapaata säestystä, vapaaoppilaspaikkoja, imprivisointia, ensemblesoittoa ja tyylilajien vapaata yhdistelyä.



On kuitenkin oltava armollinen tämän päivän opettajakunnallekin: uusi ja monipuolinen lähestymistapa musiikinopiskeluun vaatii valtavasti uutta omaksumista heiltäkin. 1980-luvulla opiskellut pianotäti ei välttämättä hetkessä vaihda 25 vuotta toimineita työtapojaan, musiikkiopistojen maailma muuttuu sitä mukaa, kun uudet opettajasukupolvet astuvat esiin.



Järjestelmä muuttuu koko ajan, ja koska ihminen kaipaa aivan selvästi materialististen arvojen rinnalle myös henkisiä arvoja, taiteiden opetukselle, on ja täytyy olla, aina sijansa.

Jotenkin turhalta tuntuu ylpeillä oman lapsen saavutuksilla. Lapsi on se, joka sen työn itse tekee - jos tekee. Ylpeä saa olla, mutta ylimielisyydestä ei ole näillä markkinoilla hyötyä tippakaan. Mitkään eivät ole niin pienet, kuin muusikkopiirit...



t. Edellinen

Meillä lapsi 6v aloitti syksyllä viulunsoiton konservatoriolla. Alkuun oli todella innostunut ja halusi soitella kovasti, mutta sitten into vähän hiipui kun taidot eivät vastanneetkaan soittohaluja... Nyt osaa jo soitella monenlaista, mutta kaipaa kyllä muistutusta soittoläksyistä ja äidin osallistumista. En osaa itse soittaa viulua, mutta kuuntelen sujuvasti, autan rytmissä, melodiassa ym...



Mutta vinkkinä sanoisin, että kannattaa soittaa muutakin kuin vain soittoläksyjä. Soitonopiskelusta tulee paljon motivoivampaa kun huomaa, että läksyjen lisäksi voi soittaa monia tuttuja kappaleita, pianon kanssa voi laulaa mukana soittaja ja vaikka koko perhe. Meillä on soiteltu ihan lastenlauluja, joululauluja ym. ja lapsi on ollut innoissaan kun osaa niitä soittaa. Lisäksi on innostunut säveltämään ja soittelemaan omia pikku sävellyksiään. Soittotaito karttuu näitäkin soitellessa ja soittoläksytkin tuntuvat kivemmilta kun ymmärtää oppivansa koko ajan uutta ja voi miettiä mihin niitä taitojaan voisi käyttää.

Lapsella oli lahjat ennen kurinalaista opetusta siis pääsykokeissa. Musikaalista lahjakkuutta joko on tai sitten ei ja meidän suvussa on.



Tässä keskustelussa oli kyse musiikin oppimisesta ja et tunne minua etkä tytärtäni joten kerron että hän on erittäin empaattinen ja auttavainen muita kunnioittava nuori joka on varmasti oppinut näitä taitoja kotonaan.



Pitää kuitenkin opiskella saavuttaakseen jotain ja se vaatii panostusta ja meillä se on lapsen omasta halusta ja kiinnostukseta lähtevää ja tätä innostusta on ruokittu mielestäni oikealla tavalla tarjoamalla hänelle mahdollisuus soitonopiskeluun.



Itseäni harmittaa suunnattomasti ne lapset joille ei harrastamisen mahdollisuutta anneta johtuen vanhempien haluttomuudesta tukea lastaan häntä kiinnostavissa asioissa, en tarkoita ainoastaan musiikkia joillakin se voi olla urheilu tai kuvataide.



Tiedän roolini tukijana ja sen että lapsi menee eteenpäin oman lahjakkuutensa ja vaivannäkönsä ansiosta ei omani.



Uskon että nuoret "potkisi mummoja vähemmän" jos heillä olisi hyvä harrastus.

Sinun sukusi vaiko miehesi, vai molempien?

Mikä soitin? Itse soitin pianoa ekaluokasta lähtien ja ysiluokalla vasta kyllästyin niin täysin että lopetin pianotunnit. Välillä tietysti oli into vähempänä eikä läksyjä niin tullut harjoiteltua, mutta sittenpä tuli sama läksy uudelleen.



Voisiko sitä soittamista jotenkin muuttaa vähän rennommaksi? Onko tytöllä jotenkin paineita soittamisesta? Millainen opettaja, painostaako hän liikaa? Kyllä lapsen harrastuksen pitäisi mun mielestä kuitenkin olla edes suurimmaksi osaksi kivaa, ja soittaminenkin voi olla kivaa.

Itse siis olen lapsena harrastanut soittoa, onneksi sain lopettaa 2 vuoden jälkeen kun ei ollut motivaatiota. Tosin mulla soitinkaan ei ollut oikein mieleinen.

Vaikeaahan se hyvän soittotaidon saavuttaminen on mutta todella iso ilo myöhemmin.

Tietenkin jos kovin hankalalta näyttää kannattaa opettajalla vihjaista, että antaisi helppompia soittoläksyjä.

Sori vaan mutta mun mielestä soittotunteja ei voi luokitella kurinalaisiksi harrastuksiksi...Mietin vaan, että miten sun tyttös pärjää elämässä...

Ja häntä välillä harmittaa, että valitsi juuri sen harrastuksen.

Ei aina haluaisi lähteä tunnille.

Tämän kevätkauden loppuun täytyy ainakin käydä ja sitten voi kesän aikana miettiä haluaako vaihtaa johonkin toiseen harrastukseen.

Alle kouluikäisenä tykkäsi kovasti lastentanssi tunneilla käydä, mutta baletti on aika rankkaa.

Musiikin opiskelu on oppimista siinä missä koulunkäyntikin. On huonoja ja hyviä hetkiä, mutta hyvän opettajan ohjauksessa kaikki toimivat satsauksena tulevaan. Nuorelle on vain hyväksi joutua selviämään näistä tilanteista. Nykyään tuntuu siltä, että opettajan pitäisi oikein harjoitellakin lapsen puolesta... surullista. Kurinalaiseksi harrastusta voi sanoa sitten, kun teillä soitetaan 6h päivässä, käydään (ilomielin) konserteissa viikottain ja ollaan muutenkin aktiivisia musiikin kentällä.



t. Pianisti ja musiikkipedagogi

äiti ajatteli vain minun parasta mutta voin kertoa että oli ikävää kun jouduin harjoittelemaan soittamista joka päivä, sitten oli 2h viikossa itse tunteja, sitten oli vielä päälle baletti josta en tykännyt yhtään. oli inhottavaa kun äiti määräsi mitä harrastan ja joka ilta piti harjoitella.

Sori vaan mutta mun mielestä soittotunteja ei voi luokitella kurinalaisiksi harrastuksiksi...Mietin vaan, että miten sun tyttös pärjää elämässä...

Tyttö on tosiaan melko temperamenttinen noin muutenkin. Pinna on lyhyt. Sekin kävi mielessä, että voisiko tuo harrastus kaikesta huolimatta kehittää juurikin tätä puolta persoonassa? Vai onko vain huonoksi?

En oikein tiedä miten tässä tekisin. Ihan pikkutilliäisestä saakka on tyttöni harrastanut liikkakerhoa ja siinä ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa ja tyttö on ollut aivan innoissaan aina sieltä tullessa. Kyseessähän on toki aivan erityyppinen harrastus.

Soitto-ope on aivan loistava, kiltti, ystävällinen, silti tarvittaessa sopivan jämäkkäkin. Todella kehuttu opettaja ja aina ystävällinen ja todella kannustava tytölleni vaikka välillä neidin pinna ei kestäkään.

Uskon että ongelma on juurikin tyttöni luonteessa... luonne ei ehkä ole sopiva sittenkään tuohon harrastukseen? Vai kehittääkö harrastus ehkä sittenkin luonnetta jos vaan jaksaa jatkaa?

Mainittakoon, että erosin tytön isästä tytön ollessa parivuotias iskän impulsiivisuuden ja olemattoman pinnan vuoksi... samaa vaivaa näytti olevan tämän exäni omallakin isällä. En nyt toki syytä asiasta vain geenejä, mutta niillä voinee olla osuutta tähän myös.

kuvailisin tuon tyyppistä harrastusta. Harrastusta jossa vaaditaan keskittymistä ja pitää tehdä tarkasti ohjeen mukaan.



ap

ja kyllä hän on ihan oikeasti musikaalinen ja tykkäisi osata soittaa hyvin, mutta tuo harjoittelu on niin tuskien takana että pistää mietityttämään äitiä ja kovasti!

ap

äiti ajatteli vain minun parasta mutta voin kertoa että oli ikävää kun jouduin harjoittelemaan soittamista joka päivä, sitten oli 2h viikossa itse tunteja, sitten oli vielä päälle baletti josta en tykännyt yhtään. oli inhottavaa kun äiti määräsi mitä harrastan ja joka ilta piti harjoitella.

on soittanut pari vuotta. Välillä se on kivaa ja välillä hän voi sanoa, että olisikin halunnut toisen soittimen. Yritän pitää kiinni, että joka päivä soitetaan 10minuuttia. Siihen riittää lapsella hyvin motivaatio. Pelipäivinä lapsi oikein rientää soittamaan, koska tietää että ennen pelien pelaamista on pitänyt tehdä koulu ja soittoläksyt;) Itse olen soittanut myös pienenä, mutta eri instrumenttia kuin lapseni.