Millä raskausviikoilla olette uskaltaneen ostella vauvalle vaatteita, yms. tarvikkeita?

Oletko jotenkin yksinkertainen?

Meinaatko, että se tuska on siis pienempi

jos ne rattaat ei nokotä näköpiirissä? Niin varmaan.

varsinaista vauvatavaraa, siis rattaita tai turvaistuinta tms.



Yksi lapsi, yksi keskenmeno, lapsettomuustutkimukset menossa. Ei ne taloudellisesti paina ne muutamat hassut bodyt, joita viimeksi raskaana ollessa tuli ostettua.

Ai, että - taatusti - on? Ehkä sulla sitten oli, mulla ei.

On hullutusta ostella vaatteita muutaman viikon ikäiselle alkiolle, mutta tekee odottamisesta hauskempaa ja itselle hyvän mieen.

Jos se kotona oleva vauvanvaate ahdistaa ja nostaa pelkoja pintaan.

Kukin tyylillään. Ei kannata luulla että se oma ajattelumalli on ainoa.

noin vituiksi tulkitsemaan?

"ei kannata luulla..." Aargh! Ei ihme, että suomalaiset on aina masentuneita :X

Vaikka jotain sattuisi, niin olisivatpa muistona raskaudesta. Vaatteet, jotka päällä olisi vauva tuotu kotiin.



Isompia hankintoja mm. sänky, rattaat, ollaan ostettu rv 24 täytyttyä. Tosin eihän sekään mitään takaa, voihan vauva kuolla kohtuu vaikka rv40, mutta mahdollisuus elää jo... Joten mä en niin noita raskausviikkoja ole tuijottanut hankintoja tehdessä. Kun ei viitsi hankintoja jättää siihen, kun vauva on varmasti elävänä syntynyt.

Jos olisit tietäisit että pelkona ei ole se että menettää rahaa vaan se tuska kun tulee kotiin tyhjin käsin sairaalasta vauvan menettäneenä ja kotona nököttää heti ensimmäisenä näköpiirissä vaikkapa rattaa tms.

tottakai se on ikävä symboli.

Oli mun mielestä ikävää tulla häämatkalta kotiin ja nähdä neuvolakortti pöydällä, kun raskaus oli mennyt matkan aikana kesken.

Mutta se henkinen menetys... en minä ainakaan haluaisi katsella niitä tavaroita tai alkaa järjestellä niitä myytäväksi, jos jotain sattuisi :(

Siksi en osta kuin ihan viime metreillä.

En ole taikauskoinen. Enkä ole myöskään ihminen, joka lapsen menetyksen kohdatessa ajattelisi sekuntiakaan mahdollisesti koitunutta taloudellista menetystä.

ja vaikka vauva olisi syntynyt, hän voi vielä kuolla.

Hirveää se on ihan joka tapauksessa, oli niitä kamppeita tai ei.

Näitä ketjuja on silloin tällöin ollut, ja tämän olen pannut merkille.

Äitiyspakkaus riitti ihan hyvin alkuun ja sitten saatiin lahjaksi vauvalle vaatteita vauvan synnyttyä uusia ja käytettyjä.

Turvakaukalo, pinnasänky, syöttötuoli, vaunut saatiin kaikki eri tutuilta ilmaiseksi.



Niin ja me oltiin ihan töissä käyviä hyvin toimeen tulevia jo silloin.

Otettiin vaan mielellään vastaan toisten tarjoamat tavarat ja vaatteet.

Menee melkein toivomuksen puolelle..



Miten odotuksessa voi vauvan paitulinkin näkeminen ahdistaa niin, ettei voi sellaista kotiin ostaa?



Todellakin tälläinen ihminen näkee huomisen mustana ja vaarallisena. Elääkö tälläinen ihminen jatkuvassa pessimistissä? Hui ahdistavaa.

Luuleko tälläinen ihminen, että hänen huolensa tekee äidinrakkauden suuremmaksi tai menettämisen tuskan aidommaksi ja syvemmäksi. Erehtyy muuten.

Menee melkein toivomuksen puolelle..

Miten odotuksessa voi vauvan paitulinkin näkeminen ahdistaa niin, ettei voi sellaista kotiin ostaa?

Todellakin tälläinen ihminen näkee huomisen mustana ja vaarallisena. Elääkö tälläinen ihminen jatkuvassa pessimistissä? Hui ahdistavaa.

Luuleko tälläinen ihminen, että hänen huolensa tekee äidinrakkauden suuremmaksi tai menettämisen tuskan aidommaksi ja syvemmäksi. Erehtyy muuten.

Itsella on ollut niin etta on oikeasti ollut jotenkin vaikea uskaltaa sitoutua vauvaan kun menetys on ollut koko ajan niin lahella (en nyt puhu mistaan omista kuvitelmistani, vaan erikoislaakarin toteamista vakavista ongelmista ja tilanteista joissa laakarillakaan ei ole ollut kovin optimistista kuvaa raskauden tulevaisuudesta). Tiedan jarjellani etta tuskin kukaan katuu jalkeenpain vaikka sitoutuisi kuolevaankin lapseen, mutta silti oma paakoppani ei ole antanut myoten etta olisin uskaltanut ajatella lasta kovinkaan paljon ennen rv 24 (vaikka tiedankin, etta tamakaan ei ole mikaan autuaaksi tekeva luku). Terveisin 9.