neuvoja yksin odottajalle kaivataan
Mieheni jätti minut yksin odottamaan esikoistamme rv 19 vaikka oli alusta asti innoissaan lapsesta ja väitti meidän olevan hänelle kaikki kaikessa. Odottamatta hän muutti mielensä ja väitti ettei enää tunne mitään minua kohtaan eikä halua olla missään tekemisissä lapsen kanssa. Pian kuulin että hän on muuttanut entisen tyttöystävänsä kanssa yhteiseen asuntoon. Kevät ja laskettu aika lähenee, mitä luulette onko mahdollista että hän kuitenkin haluaisi olla tekemisissä tyttärensä kanssa, nyt mies sanoo ettei halua edes nähdä lasta ja tiedän että toinen nainen kieltää kaikki yhteyden otot.
Vaikka yhteinen ihana elämä mielessä kumitteleekin, en aio miestä enää laskea takaisin sydämeeni mutta haluaisin lapselleni isän. Onko haaveeni ihan turhia..
Kommentit (3)
Lukemista kasvavan massun kanssa: Eve Mantu - Musta tulee perhe. Hyviä ajatuksia yksinodottajalle ja muillekin. Useilla isommilla paikkakunnilla kokoontuu myös Tuike-ryhmiä, joissa tapaa muita samanmoisessa elämäntilanteessa olevia.
Ja mahdollistahan se on, että mies järkiintyy ja tajuaa mikä lahja oma lapsi voi olla. Niin toivoisi. Minkäänlainen pakottaminen tai itsensä tyrkyttäminen tuskin parantaa tässä kohtaa asiaa... juoksee varmasti vain kovempaa karkuun. Hyvä idea oli tuo miehen sukulaisiin yhteydenotto. Hänen äitiinsä? Näin mies ei ainakaan pääse "livistämään" tai hirveästi keksimään omia versioita ja tarinoita asioiden kulusta, jos olet itse avoimesti ottanut yhteyttä ja kertonut tilanteen. Lapsen etu kuitenkin se ohjenuora. Mummit ja sukulaiset on tosi tärkeitä!
Voimia ja ihanaa odotusta!
Että yhteydenotto miehen sukulaisiin auttaa tai sitten ei. Järkiinsä tolloa ei saa kukaan muu kuin tollo itse, eikä sitäkään aina tapahdu.
Itse odotin esikoistani yksin. Mies siis jätti heti alkuraskauden aikana. Alkuun sanoi, että voi hän (armollisesti) lasta joskus nähdä, mutta yhdessä emme tule olemaan. No, ei sitä se lapsenkaan näkeminen ole kiinnostanut tässä kohta 5 vuoden aikana. Kolme kertaa tainnut nähdä, tyttö oli alle vuotias joka kerralla.
Olin ja olen "miehen" sukulaisiin yhteydessä. Kovin usein eivät hekään näe lasta, mutta totuus aiotaan kertoa, vaikka aviomieheni onkin perheemme isä ja adoptioprosessikin meneillään.
Ei ole mikään yksiselitteistä. Lapsillamme ei ole kuin yhdet isovanhemmat käytännössä, kun mieheni vanhemmat eivät halua olla tekemisissä hekään. Lapset eivät siitä kärsi, kun heillä ei ole koskaan sitä ollutkaan.
Raskautesi on varmasti rankkaa aikaa, muistan elävästi, mitä kävin läpi. Lopussa kiitos seisoo ja palkinto tulee olemaan ihana. Tsemppiä ja kirjoittele ihmeessä, jos siltä tuntuu. Minäkin aikoinaan kirjoittelin aika paljon joka paikkaan, koska se helpotti.
Ainakin sinulla on oikeus saada elatusmaksut(toivottavasti hänellä on kohtuulliset tulot). Et voi pakottaa häntä tapaamaan lasta, mutta isyystutkimuksiin on tietysti hänen suostuttava(laki sanoo näin), vaikka hän kieltäisi isyytensä. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan aio tehdä. Mutta itse asiaan: kehottaisin sinua ottamaan yhteyttä joko jo nyt raskausaikana tai viimestään kun lapsi syntyy piakkoin miehen sukulaisiin. Nimittäin hehän tulevat olemaan lähisukulaisia lapsellesi. Ja suvun tukea tarvitaan ja lapselle on tärkeää tuntea kuuluvansa kahteen sukuun eikä vain sinun.