Kaveri haluaisi nähdä lasten kanssa, lapset taas ei halua nähdä kaverin lasta, miten selitän

minulle on sanonut lastenpsykiatri, joka tietää varmasti enemmän, kuin te.

Te luulette vain olevanne jonkun ihmelapsen vanhempia.

Yhtään sellaista en ole vielä tavannut, vaikka lapsia olenkin nähnyt.

Onhan näitä vanhempia, jotka hehkuttaa omaansa, mutta kun ei edes tiedetä mitä se oma lapsi tekee.

Omat lapset pelkäävät kaverini lasten riehuntaa, kiljuntaa, haukkumista ja sitä että mikähän tavara tällä kertaa menee rikki. Myöskään minä en nauti kaverini vierailusta jos lapset ovat paikalla, kun koko ajan saa olla "vahtimassa" etteivät riko paikkoja.

En näe mitään syytä miksi minun pitäisi kutsua tätä perhettä meille kylään rikkomaan lasteni leluja ja kiusaamaan lapsiani.



Kaveriani näen ilman lapsia tai sitten tapaamme jossain kauupungin puistossa tai muulla "puolueettomalla" maaperällä.

Uskon kyllä , että kyläilyt loppuu, kun sanot asiasta suoraan, etkä kirjoittele toisesta perheestä keskustelu palstalla.

mitä teillä tehdään? Ehkei kaverinkaan lapsi heistä niin välitä...

Maailmalla tuntuu olevan joko tai -lapsia. Lapsi on joko "kiltti" tai "tuhma". REPS!



Eihän kukaan aikuinenkaan käyttäydy aina toivotulla tavalla. Elämä on jatkuvaa oppimista ja kehittymistä.

up

ystävääni niin että lapset ovat olleen mukana, ollaan oltu ulkotiloissa, esim. puistossa jossa on tilaa riehua ja kaikki on mennyt ok. En oikeastaan tiedä edes missä ongelma on, kaverin lapsi on vain aika kova menemään ja keksimään kaikenlaista, omani ovat molemmat aika arkoja, varsinkin pienempi lapseni (7v) on kait jollain lailla pelännyt. Saattaa olla että alkaa kuitenkin pikku hiljaa tottumaan kun ei olla jouduttu riehumaan pienessä tilassa.

Ja niin, asialla on tosiaan puolensa ja puolensa; aina ei voi olla kivaa ja nyt loma-aikana on ollut helppoa nähdä kun se viikon toinen vapaapäivä ei mene siihen mutta kouluviikkoina sitä vapaata vaan on niin vähän. ap

kiusaavat sanallisesti meidän lapsia