Lue keskustelun säännöt.
Siedän lapsipuoliani yhä vähemmän ja vähemmän
26.02.2009 |
Ja se harmittaa kovasti. He ovat nyt osoittaneet jo monen vuoden ajan, että olen heille ylimääräinen olento. Nykyään he suhtautuvat minuun mutkattomasti eivätkä arastele, mutta olen heille kuin joku vähän tiellä oleva huonekalu. Olen koettanut kovettaa mieleni ja hokea itselleni, että älä välitä, lapset on lapsia. Mies joskus spontaanisti sanoo, että häntä harmittaa kun hän näkee, että mä en mitään pahaa tee tai sano, mutta hänen lapsensa eivät koskaan ole tehneet elettäkään yhteistyön suuntaan. Vuosia kestävä ns dissaaminen on kuitenkin tehnyt tehtävänsä siinä mielessä, että mulla olisi niin sanotusti paljonkin hampaan kokossa. Pidän ne kuitenkin itselläni, mutta sen tämä olo on tehnyt, että yritän enemmän ja enemmän ns ulkoistaa itseäni, kun miehen lapset ovat paikalla. En vain enää jaksa sitä tylyyttä. Ei se ole ilkeyttäkään, vaan täydellistä välinpitämättömyyttä. Eikä se ole mukavaa omassa kodissa.
Kommentit (2)
Kun tapasimme mies oli eronnut jokin aika takaperin. Nuorempi lapsista ei oikein edes muista sitä aikaa että isä asui kotona. Lapset kyllä tietävät sen, että mä en ollut millään lailla erossa syypää tai edes mukana. Kun vaimo nimittäin halusi eron, mies koitti vielä paikkailla perheterapiassa, mutta ei siitä mitään tullut. Kuitenkin taitaa olla niin että tavallaan minä symboloin lapsille kuitenkin sitä eroa, että jos tuota ei olis, niin äiti ja isä palaisivat yhteen. Kyllä he sen tietää ettei äiti ja isä toisiaan rakasta, mutta eivät he mitenkään ymmärrä sitä, että avioliitossa olisi hyvä tykätä toisesta. Kun heidän mielestään aviossa ollaan kun on lapsia ja lasten takia, mutta ei muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisessa tilanteessa suhteenne sai alkunsa eli oliko miehesi naimisissa, eronnut tai leski? Näillä vaikutusta dissaamiseen?