tylsät satuhäät..
Kommentit (67)
Se, että sanoo toiselle rakastavansa, ei mitenkään ole pois siitä, ettei voi olla tosissaan tulevaisuuden kanssa. Rakkaus on tunne, eikä pohjaudu järkeen. Musta tuntuu oudolta, ettei toiselle saa sanoa rakastavansa kuin vain ja ainoastaan, jos ollaan nyt ja heti menossa naimisiin. Muuttuu aika kalseaksi ja järkiperäiseksi maailma, jos tunteitakin pitää pihdata sen mukaan, mitä saa milloinkin tehdä. Pidättyvyys ennen avioliittoa on ihan jokaisen parin oma juttu, mutta jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että tänä päivänä jotkut haluaa elää edelleen 1800-luvun yläluokkaa ja jotain Barbara Cartland -elämää "puhtauksineen". Ihminen voi olla puhdas noin seksuaalisesti ajatellen (kyseenalaistan tämän, että ihminen olisi sekstailtuaan epäpuhdas), mutta läpimusta muuten.
Mutta onhan se toisaalta söpöä, kun mennään vielä noin viattoman rakastuneina naimisiin. Musta ihmiset miettii asiaa nykyään liikaa. Aivan liian pitkään seurustellaan, asutaan vuosia yhdessä ja varmasti harkitaan ja harkitaan. Sitten mennään vihille ja pumps, ero. Ennen seurusteltiin vähemmän, lapsikin saattoi saada nopsasti alkunsa ja sitten maha pystyssä äkkiä vihille. Ihan yhtä onnistuneita liittoja noista tuli kuin näistä nykyajan 5-10 vuoden "harkinnan" jälkeen tapahtuneista.
Kai se on ei-uskoville vaikea ymmärtää, että jotkut ottaa parisuhteen ja perheen perustamisen todella vakavasti. Niin, että siihen sitoudutaan ihan täysillä, 100% eikä yhtään jää sitten enää arvailujen varaan.
Ei-uskovat voi ottaa sen perheen perustamisen ihan yhtä vakavasti, jopa vakavamminkin kun ei ole uskontoa ja noita ihme sääntöjä mukana sotkemassa.
Vähän asian sivusta, mutta tälläkin palstalla hauskin klisee on, että "nykyään erotaan, kun mennään niin nopeasti ja harkitsematta naimisiin..." HÄH? Oikeastiko ihmiset ei muka nykyään harkitse? Kertoisko nämä ihmiset sitten, koska näin ihmishistoriassa avioliittoa on harkittu enemmän? Tai ennen varmaan vanhemmat harkitsi, mutta huteran tuntemisen perusteella ne avioliitot solmittiin nykyiseen avoliittoiluun nähden.
t: 54
sehän puhui lyhyistä suhteista! Eli vois luulla, et noiden elämänarvojen omaksunut ihminen ei sit kuin pussailisi. Siitä se munmielestä puhu, mut voin olla väärässä.
ihanaa, kun poika on niin puhdas ja säästänyt itseään aviolittoa varten. Omasta puhtaudestaan ei maininnut kertaakaan. Siitä minä epäilen, että ei ollut neitsyt. Josko asia nyt minulle kuuluu ;-)
eli kyllä myönsi ettei ole neitsyt, mutta mies sanoi ettei se ole niin suuri propleema
sehän puhui lyhyistä suhteista! Eli vois luulla, et noiden elämänarvojen omaksunut ihminen ei sit kuin pussailisi. Siitä se munmielestä puhu, mut voin olla väärässä.
sulhaselleen. Olisi halunnut, että kaikki olisi vasta edessäpäin. Hän sanoi arvostavansa sulhastaan, koska tämä oli säästänyt itsensä avioliittoon. Sanoi harrastaneensa seksiä.
Miksi ihmeessä sinne meikkiin piti kulkee Helsingin ja Vantaan väliä, jos aikataulu on tiukka? Jos ei ole rahasta kiinni, niinkuin näillä ei tainnut olla, niin kyllä saa meikkaajan kulkemaan sinne, missä he itse ovat. Meikit ei paljkoa meikkaajan kassissa paina, kulkevat siis hyvin mukana. Kuitenkin koemeikkejä on tehty jo, joten oli hyvin tiedossa, mitä meikkejä tarvitaan.
Ja toinen juttu pisti silmään; kodin sisustuksessa poika itse sanoi, että nillä olis sopimu, että tyttö saa sisustaa kaiken ja pojalle jää vessa:) Ja sittne ei edes akuankkoja saanut sinne vessaan viedä. Ja itse suunniteltu morsiamen ryöstö vie kyllä idean koko leikistä, jonka mun käsityksieni mukaan pitäisi tulla yllätyksenä ja olla bestmanin ja kumppanien suunnittelema.
Ja miksi ihmeessä sitä ei näytetty enää sen jälkeen, vaan loppu ku seinään....
et MITÄ tapahtui limusiinille????
Siihen ei tullut virtaa ja koko "näyttävä poistuminen" lässähti kuin pannukakku.
Ehkäpä morsian on vetänyt hirveät kilarit, kun satuhäät eivät menneetkään täydellisesti ja materiaali oli niin painokelvotonta, ettei voinut telkkarissa näyttää :)
...on se vika, että sulhanen saattaa olla väärä. Sen takiahan sitä kauhistellaan, kun omista kokemuksista on viisastuttu. Itse ainakin olen tavannut "sen oikean" vasta 24 v:na (mies silloin 26). 20-v:na silloisen kumppanin kanssa oli kyllä rakkautta, mutta naimisiin ei onneksi päädytty.
Noinhan elämän pitäisi mennäkin, mennään nuorina rakastuneina naimisiin ja aloitetasan seksielämä vasta siellä. Vai onko teistä parempi, että teinit harrastavat seksiä monien kanssa saaden sukupuolitauteja ja vahinkovauvoja?
uskoiko joku että ne olivat ns. puhtaita!
nuoresta parista hehkui niin kaunis rakkaus, toisen kunnioittaminen ja hyvyys että silmäkulma kostui. Kerrankin jotain jota voi kutsua satuhäiksi :-)
Sanoiko se pappi, että näiden nuorten ystävänä jne... Ehkä sillä oli osuutta asiaan..?
Kyllä muakin vähän ärsytti se morsian sääntöineen, mutta miksi sovitun säännön takana pitäisi olla uskonto? Entä monenko teistä mies on ollut "ihan täysillä" hääjärjestelyissä hössöttämässä mukana..?