Olen ihastunut mieheni kaveriin!

Tunne on molemminpuolinen. Miehen kaveri jutteleen jo vakavast parisuhteesta, lapsista ja kihlautumisesta kanssani... Tunnen hänet hyvin, parin vuoden takaa ja koko ajan paljastuu uusia ihania puolia, jotka eivät ehkä kaveripiirissä ole tulleet esille. Kiinnostuksen kohteet ovat yhteiset, samoin näkemykset tulvaisuudesta jne.



Miehen kanssa meillä on ihan ok suhde. Seksielämä on näivettynyt, minua itseäni ei ole vuoteen juuri seksi huvittanut muuten kuin tiettyyn aikaan kiertoa. Mies valittaa asiasta usein. Mies on kova liioittelemaan juttujaan ja kertomaan valheita, vaikka ei koskaan tärkeistä asioista valehtele. Tämä on kuitenkin minulle suuri kysymys, kun rehellisyys kaikkein tärkein asia minulla suhteessa.

Mies on myös erittäin äkkipikainen ja on useasti töninyt tms. minua, ei kuitenkaan varsinaisesti lyönyt.



Huomaan ajattelevani jatkuvasti että saisinpa muuttaa tämän uuden miehen kanssa joskus yhteen, perustaa perhe jne. kun ollaan ensin seurusteltu pitemmän aikaa. Mitä hittoa teen?

Lapsia ei ole. Asunto ja kaikki on myöskin minun omissa nimissäni.



Mietityttää vain, kadunko päätöstäni myöhemmin julmetusti. Mieheni kanssa kuitenkin muodostunut omat rutiinit ja ollaan tultu tutuiksi toisillemme (ehkä liiankin tutuiksi, kavereiksi?). Koko sukuni, etenkin lähin perhe, pitää miehestäni todella paljon ja kaikki kehuvat aina häntä.



Mieheni äkkipikaisuudesta piti myös vielä sanoa, että hän on todella paha suustaan. Pienenkin kinan yhteydessä hän voi alkaa solvata minua tavoilla, joita en ole kenenkään suusta ennen kuullut. Olen saanut kuulla olevani huora, lumppu, idiootti, yksinkertainen, tyhmä, läski, akneihoinen, ruma, itseäni jakava pissis... Toki olen kaukan täydellisestä, mutta olen alipainoinen, korkeakoulututkinnon omaava, minulla ei ole koskaan ollut iho-ongelmia ja huora-kommentit perustuvat siihen että minulla on muutamia miespuolisia ystäviä (mukaanlukien mieheni ystävät).

Lisäksi mieheni on huutanut minulle, että toivoisi minun tappavan itseni, kaikki olisi hyvin jos vain minä olisin kuollut, hän ampuu minut jos teen sitä ja tätä---

Oli se sitten kuka hyvänsä se uusi mies.



Tuo mitä koet nyt, on henkistä väkivaltaa ja töniminenkin on jo riittävän paha juttu. Saati tuommoisten tappouhkausten huutelu. Ei terve ihminen latele tuollaisia suustaan. Mieti jos teillä olisi lapsia, varmaan "oireet" pahenisivat, kun mies tulisi mustasukkaiseksi sinusta vauvan takia.

myöhemmin sitten lasten kanssa kun elämä mutkistuu entisestään. Tuo morkkaaminen ja mobbaaminen on kammottavaa ja pidemmän päälle lannistavaa, lisäksi jos puhuit enää vain kaveruudesta suhteessanne, on sekin minusta yksi syy lisää vaihtaa.